Seurakuntatalo täyttyi ihmisistä, jotka halusivat laulaa. Kaikki irtotuolit oli jo kannettu saliin, osa jäi eteiseenkin. Tähtilatva kuusi loisti punaisin palloin koristeltuna, sähkökynttiläin valo heijastui palloista. Gaselli istui pianon ääreen ja antoi laululle ryhtiä. Talon katto tuntui kohoavan paikoiltaan laulun ja laulajien mielessä risteilevien muistojen ja tunteiden voimasta.    

Pitkän aikaa jälkeen päin tuntui laulu koko olemuksessa, kannatteli iloa. Ennen maailmassa oli erikseen järjestettyjä yhteislaulutilaisuuksia myös kesäiseen aikaan. Nykyäänkin on, jos tv-kamerat ovat paikalla. Jokin yhteisessä laulamisessa vetää. Kaikenmoisten illanistujaisten pikkutunneilla puhkeaa lauluinto porukkaan. Laulut saattavat olla riehakkaita ja rokkaavia, mutta lopuksi joku yleensä haluaa ehdottaa haikean tai suorastaan hartaan laulun, joka yhdistää porukan tunnot. Se on suomalaisuutta.     

Ei ole ihme, että kauneimmat joululaulut vetää vuodesta toiseen väen koolle kirkkoihin ja seurakuntataloihin. Laulu nostaa mielen jouluun. Miehetkään eivät häpeile silmännurkan kostuessa.

      

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.