Kouluneuvos Maija Pöyhönen ilmaisi mielipiteensä HeSa:n palstoilla kirkon nykytoiminnasta, messu-uudistuksesta eritoten. Jos ihminen on neuvos siitä voi päätellä hänen olevan paitsi arvostettu alallaan, myös vanhempaa polvea. Niinpä ei yllättänyt tämä: ?vierastan tätä kirkkokansan ylenmääräistä aktivointia, mitä evankelis-luterilainen kirkko on havaintojeni mukaan ruvennut harrastamaan?. Kouluneuvos paheksuu muun muassa uskontunnustuksen yhteen ääneen lausumista ja kättelykehotuksia, joita ei hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan harrastettu.
Niin kauas kuin minun muistini yltää, uskontunnustukseen on seurakunta ääneen yhtynyt, se ei ole viimeisen uudistuksen satoa. Käsikirjauudistuksessa tunnustuksen lausumisen paikka kyllä muuttui, se erottuu nyt paremmin. Minusta uudessa messujärjestyksessä on paljon hyvää kaikkine vaihtoehtoisine mahdollisuuksineen. Mitä minäkin vierastan, on tuo väkinäinen: ?toivottakaamme toisillemme rauhaa?, joka keskeltä harrasta ehtoollisliturgiaa tempaa ihmiset kättelemään toisiaan. Jos ei halua osallistua, naapuri hämmentyy. Tällaisena rauhan toivotuksen idea ei toimi. Luontevampaa olisi, että hyvät toivotukset tapahtuisivat messun alussa tai lopussa ja vain jos siltä tuntuu. Ei se käskien käy.
?Eikö se nyt luterilaiselle kirkolle riitä, että papit saarnaavat ja selittävät ja kansa tutkiskelee sanomaa tykönänsä?, kyselee Maija Pöyhösen ohella moni vanhempi seurakuntalainen. Kirkolle varmaan riittäisi ja Jumalalle todennäköisesti myös, mutta kun vanhaa jumalanpalveluskaavaa oli myös moitittu pappiskeskeiseksi, käsittämättömäksi ja aikansa eläneeksi. Siksihän uudistettiin. Kouluneuvokselle hengenheimolaisineen riittäisi osallistumistarpeen tyydyttämään virrenveisuukin. Vaan kun virsikirjakin on uudistettu. Mikään ei ole ennallaan, eikä pysykään. Niin se on maijaseni.
Virret, aamenet, vuorotervehdykset, uskontunnustus, Herran rukous (Isä meidän), Gloria-hymni (Pyhä, pyhä, pyhä) ja Agnus Dei (Jumalan Karitsa) ? osallistumista riittää messussa, jos siitä näkökulmasta katsoo. Mitään pahaa ei tapahdu, kukaan ei moiti, vaikka ei osallistuisi mihinkään yhteiseen. Voi myös olla hiljaa ja antaa Jumalan palvella meitä, kuten messun perusidea on. Seurakunnan yhteinen usko kantaa osallistumattomankin osallisuuteen.