Olen mahdollisesti hyvin tavallinen suomalainen siinä, miten suhtaudun ulkomailta Suomeen muuttaneisiin. Ihan sama ovatko tulleet käymään tai jäädäkseen; adoptoituna, kiintiöpakolaisina, poliittisina pakolaisina, elintasopakolaisina, rakkauden pakottamina, opiskelemaan, uteliaisuuttaan tai miksi ikinä. Vierastan ensin, katselen kauempaa, oudoksun, olen varovainen. En silti koe itseäni rasistiksi.
Luulenpa, että jos olisin itse lähtenyt jostain syystä asumaan ihan toisenlaiseen kulttuuriin olisin kokenut saman kaksinkertaisena. Olisin oudoksunut aluksi itse ja kokenut paikallisen enemmistön vierastamisen. Sitä kun miettii, alkaa nousta kunnioitus niitä kohtaan, jotka sinnittelevät meidän suomalaisten keskellä, moni vielä ilman vaihtoehtoja, traumatisoituneina ja koti-ikävää kärsien.
Alkuperäisväestössämme on yhteiskunnan tukitoimia tarvitsevia köyhiä, eri syistä syrjäytyneitä, myös rikolliseen elämäntapaan ajautuneita yksilöitä. Se kuuluu valitettavasti inhimillisen elämän kirjoon. Meillä ei ole perusteltua oikeutta vaatia tänne tulevilta sataprosenttista onnistumista hyväksymisen ehtona. Heidän mahdollisuutensa selviytyä saattavat olla jo lähtökohdiltaan vielä heikommat.
Viime aikoina olen ilahtunut siitä, miten upeasti ulkomailta meille eri syistä asumaan jääneet ovat löytäneet paikkansa yhteiskunnassa, joka heitä oudoksuu. Median ansiota on, että he ovat nyt päässeet esiin aidosti myönteisessä mielessä, omin ansioin. Meillä vierastetaan käskytettyä, ylhäältä johdettua ystävyyspolitiikkaa ja onttoja vakuutuksia. Vanhemmilla sukupolvilla on niistä kokemusta.
Maahanmuuttajat sekä alkuperäisväestö tarvitsevat molemmat aikaa sopeutua toisiinsa. Vihamielisyys ja torjunta lisää vain inhimillistä kärsimystä. Sotavuosina kodeistaan lähtemään joutuneiden karjalaisten luulisi ymmärtävän muita suomalaisia paremmin pakolaisuuden traumaattisuuden. Heidänkin koti-ikäväänsä monen iät ajat isiensä mailla rauhassa asua saaneen on ollut vaikea tajuta.
Maailma velloo ja liikahtelee. Siihen on paras sopeutua. Tervetuloa toisenlaiset, meille mahtuu ja me tarvitsemme teitä.
Aivan.
Kommentin jätti ansku · perjantaina 8. joulukuuta @ 00:21