Surffataan taas kiihtyvän sesongin mainingeilla. Lahja-asioista riittää puhetta, postilaatikot tursuavat koreita esitteitä. Tarkoitus lienee alun juurin ihan kelpo, että jos aikoo, olisi hyvä tehdä se nyt eikä aatonaattona. Ideoistakin voi olla oikeasti pulaa monella, joka arkena askartelee isommissa ympyröissä.
Tätä lahjajuttua olen miettinyt. Halu ja tarkoitushan on ilahduttaa lähimmäistä, vai mitä. Moni toki ilahtuukin. Toisaalta moni naama saattaa hyvistä aikeista huolimatta venähtää aattoillan riemuhetkillä ja arki alkaa ikävästi vaivihkaisin vaihto-operaatioin tiskeillä, joiden takana on toinen pitkänaamainen.
Äitini piti kunnia-asianaan neuloa sukkia jälkikasvulle joululahjaksi. Kun en itse ole käsityöihminen, olen kyllä ilahtunut sukista. Nyt vain on niin, että koko suvulla on villasukkia semmoiset määrät, että on mitä väreissä valita. Emme ehdi elinaikanamme edes pitää kaikkia, puhki kuluttamisesta puhumattakaan.
Olen huono keksimään lahjaideoita, vielä huonompi tekemään omin käsin mitään kelvollista. Siksi tähän aikaan vuodesta nousee hiki otsalle joulua ajatellessa. Arvostan lahjalla ilahduttamista, mutta saman ilon tuottaa itselleni pelkästään rakkaiden ihmisten tapaaminen tai pieni joulutervehdys.
Ollaan toisillemme tuntuvasti olemassa, se riittää.
Lahjat voivat tosiaan olla hyvin stressaavia. Meillä asia on ratkaistu toisen suvun piirissä siten että yhdessä joulua viettävien kesken arvotaan kuka antaa lahjan kenellekin. Tarvitsee siis vain keksiä yksi lahja. (Lapsille saa antaa lahjoja kaikki ja niin paljon kuin tahtoo.)
Toisen suvun piirissä mietitään joku hyvä lahjoituskohde ja laitetaan lahjoihin menevä summa hyväntekeväisyyteen. Lapselle toki annetaan lahjoja, mutta hänkin osallistuu antamiseen valitsemalla hyviä lelujaan lähetettäväksi lapsille, joilla ei leluja ole.
Stressi vähenee ja joulumieli paranee. 🙂
Kommentin jätti ansku · perjantaina 1. joulukuuta @ 15:11
Hyviä ideoita! Ihailtavaa, että olette päässeet järkevään ratkaisuun. Varmaan se on vaatinut lahja-asian keskusteluttamista sukujen piirissä. Onnistuu, jos on suurin piirtein yhteiset arvot, luulisin.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 1. joulukuuta @ 17:54
Kuluvan vuoden aikana on sukulaispiirissä tapahtunut kaksi avioeroa. Molemmissa perheissä jo aikuisia lapsia. Tuntuu hankalalta ikään kuin ”hylätä” yhteyteen vuosia kuuluneita ihmisiä.
Kirjalahjoja olen antanut. Nyt ostin loppuunmyynnistä A.E.Järvisen kirjoja
Hänen kertomuksensa eivät ole satuja, eivätkä loruja, ne kohoavat avaruudessa yli kaikkien satujen, elettyjä tarinoita, niissä vilahtelee kaameuksia, joissa on kohtalon tragiikkaa. Arvion kirjoitti Ilmari Kianto 23.11.1955
Lapsille ostan piirrustuspaperia ja erilaisia värejä. Lahjaan sisältyy lupaus, että pyydettäessä tulen piirtämään/maalaamaan saajan kanssa.
Villasukkajutussa on sama tilanne: niitä on tarpeeksi!
Ehkä parhaita lahjoja ovat joulukirjeet ja kortit.
Näin pohdiskeli Pablo
Kommentin jätti Paula Halmisto · perjantaina 1. joulukuuta @ 23:22
Sullakin on hyviä idoita! Arvostan kortti-kirje-tervehdyksiä myös, varsinkin jos niissä on lähettäjän omaakin tekstiä. Niin se on, että elämä hajottaa joskus perheitä ja katkoo yhteyksiä. Miksei toisaalta, jos osoitteet on tiedossa, joulutervehdyksen voi lähettää eri osoitteisiinkin tutuille ihmisille. Sittenhän sen tietää, jos ei joku osapuoli halua pitää yhteyttä, niin hänestä ei kuulu sitten mitään. Tärkeän asian otit esiin.
Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 2. joulukuuta @ 19:18