Vaelsin unien maassa viikonlopun. Kurssin teoreettinen anti oli luotettavan tuntuista, hyvin jäsenneltyä. Aiheeseen hiukan perehtyneen mielenkiinto kohosi tiedon tulvasta ja uusista näkökulmista. Kahden täysipainoisen seminaaripäivän välisen yön unimateriaali antoi säkenöiviä oivalluksia auetessaan tulkinnan kautta. Ymmärrys elämästä, myös tästä omasta, ainutkertaisesta elämästä kasvoi.

  

Unia lähestytään hiljaisen tiedon kautta. Unen näkemisestä ja uni- ja valvetilan prosesseista on kyllä tutkittua faktatietoa olemassa. Unen sisällön tulkitseminen sen sijaan liikkuu visiotiedon alueella, se ei antaudu mikroskoopin lasilevylle eikä siitä saa yhtälöä, jonka voisi matemaattisesti ratkaista. Uniaan tutkivan elämä rikastuu, saa sävyjä ja vivahteita. Moni mielessä ollut miksi-kysymys alkaa aueta.

  

Tulkinnan perusteena on unen kerroksellisuuden ymmärtäminen. Unitarina puretaan sanojen, yksityiskohtien, unihahmojen ja tunnelman kautta. Se on hyvin loogista puuhaa. Aineksissa näkyy usein riekaleita edellisen päivän kokemuksista ja tunnelmista, jotka aktivoivat meneillään olevan elämänjakson sekä oman varhaisen historian toisiinsa liittyviä tunnesisältöisiä muistijälkiä.

  

?Uniaan pelkäävä säikkyy varjoaan?. Mitään pelättävää unien viesteissä ei ole. Unen merkityssisältö ei aukene minkään yksittäisen ?sanakirjan? avulla mekaanisesti tulkittuna. Unet liittyvät aina näkijänsä henkilökohtaiseen tunne- ja elämysmaailmaan sekä historiaan.

Aiheesta enemmän vaikkapa täältä. 

  

  

  • Olen kirjoittanut unipäiväkirjaa usean vuoden ajan. Hengellisen matkakumppanuuden kurssilla innostuin siitä uudelleen. Nyt vain on seisauksissa, nimittäin kirjoittaminen tään masennuksen takia. Unia silti näen ja niitä tulkitsen.

    Kommentin jätti Palaga · maanantaina 27. marraskuuta @ 21:19

  • Oletko kokenut unityöskentelystä olevan masennuksessa apua? Varmaan vaikeus on siinä, että energiat ei aina silloin riitä kirjaamiseen, mutta ainakin kertominen hoitosuhteessa, jos sellainen on, voi helpottaa. Pienikin unen yksityiskohta saattaa johtaa uuteen oivallukseen omasta tilanteesta.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 27. marraskuuta @ 23:16

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.