Tämän synkemmäksi ei sää voi tulla; sataa lotisten, marraskuun pitkää pimeää kaiken päivää. Kumma kyllä sisäiseen mielialaan se ei nyt vaikuta masentavasti. Olen puhutellut itseäni joulun tulosta. Sehän tulee joka vuosi. Se ei ole vääjäämätön kohtalo, se tulee sellaisena kuin siihen sisäisesti ehtii asettua. Nythän on aikaa. Jospa asettuisin oikein päin.


Viikonloppu lupaa mielenkiintoisia. Ystävä Savon sydämestä saapuu ja yhdessä sukelletaan muiden unennäkijöiden sekaan pohtimaan millaisena elämä näyttäytyy unipeilissä. Toinen ei tämäntyyppisiin naisten kotkotuksiin sorru, väittää jopa, ettei muka näe unia ollenkaan. Luulenpa, että insinööriaivo olisi jo poksahtanut, jos ei näkisi. Ei vain muista näkemiään.


Mitä tällä viikolla olen puuhaillut, pitää ihan miettiä. Kirjoittanut, lukenut, laulellut yhden illan, viettänyt Ison Kaupungin päivän, tavannut ystäväkollegaa toisena päivänä. Kieltämättä ulkoilu on jäänyt näillä säillä vähiin, samaten täsmäpuuhat. Elämä on tuntunut elämältä siltikin, vaikka Toinen  mökötti pari päivää. Se ei ole uutta, mutta syyn selvitys on aina mielenkiintoinen prosessi. Sitä stressaa työt. Paras olla natisematta pienistä.

  • Lauantai oli yhtä musta marraskuu. Mieliala nousi, kun sai itsensä häädettyä ylös ja naapurikylään joogaamaan.

    Merkillisen musta ja harmaa koko viikko. Ehkä siihen vaikutti työtoverin kuolema. Lähti katkerana, omien sanojensa mukaan Jumalansa hylkäämänä.
    Perheen edessä koki itsensä luuseriksi. Sanat eivät häneen ylettyneet. Henkilö tulee joka ilta mieleen, sillä kolme kuukautta luimme yhteisen iltarukouksen tekstiviestinä.
    Niin, siskot ja veljet, mikään ei ole niin lopullista kuin kuolema. Marraskuussa.

    lauantaiehtoona saunan jälkeen Pablo

    Kommentin jätti Paula Halmisto · lauantaina 25. marraskuuta @ 20:50

  • Katkeruuteen kuoleminen ei liene hyvä kuolema. Joskus ihmisen mieli kietoutuu pettymyksiinsä niin syvälle, ettei pääse ulos kehistä. Olen pohtinut vapaaehtoisen anteeksiantamisen parantavaa voimaa. Senkin vain pitäisi jotenkin aueta itselle, ei sitä toisen neuvona pysty ottamaan vastaan. Sanat eivät ylety aina, se on totta. Kuolevaisten joukkoa olemme, siinäkin mielessä.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 27. marraskuuta @ 11:58

  • Kiitos viisaista sanoista. Pablo

    Kommentin jätti Paula Halmisto · maanantaina 27. marraskuuta @ 13:12

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.