Laukun kanssa junaan. On tullut viimein aika toteuttaa yhteinen reissu, joka kerran sovittiin tehtäväksi sinä vuonna, kun molemmat jäämme eläkkeelle, Nuoruudenystävä ja minä. Sanottu vuosi viilettää jo viimeisiään. Elämähän on siitä merkillinen, että se ei kaihda irtisanoa tämmöisiä sopimuksia, jos niikseen on. Toisinaan se panee lukemaan pienellä präntättyjä oikein lukulasit nenällä ja sieltäpä ilmaantuu pikkuinen ehtolauseke, joka mullistaa aiotun suunnitelman. Kaikesta huolimatta olemme jo matkalla. Elän toivossa, että seuraavat päivät sisältävät vuorovaikutteista, kotoisella puheenparrella höystettyä aatosta eläkkeelläolon ihanuudesta. Mikäli entiset merkit pitävät, keskitytään asian humoristisempaan laitapuoleen oikein tosissaan. Niin että, eipä nyt muuta vähään aikaan. Nähdään..