Olen alkanut tuntea ahdistuksen väreitä. Kaupungin jouluvalot on sytytetty. Tavarataloihin ja marketteihin on ilmaantunut valtavia röykkiöitä tavaroita, joita oletetaan ihmisten tarvitsevan jouluna. Adventtiin on kolme viikkoa, marraskuu on hädin tuskin puolivälissä.
Tämä ei varsinaisesti pyri olemaan kaupallisen joulun vastustamispuheenvuoro. Ymmärrän, että näin tämä menee, että yhteiskunnan rattaat pysyvät pyörimässä. Monet saavat elantonsa kaupan palveluksessa. On mukavaa, että paljon kaikkea kaunista ja herkullista on valittavissa.
Työelämän vuosina oli vielä joulun juhlinta pieninä palasina etukäteen eri ryhmien kanssa siellä ja täällä. Kuinka ollakaan, tänään minua kysyttiin ystävällisesti juontamaan joululaulajaisia ja toimimaan esilaulajana ja säestäjänä. Ehei, ei enää. Haluan viimein istua jossakin takarivissä ja laulaa muiden mukana.
Miksi minua mahtaa ahdistaa nämä joulun lähestymisen merkit? Taas nostaa päätään vanha unelma joulusta kaukana kaupungista, lumisen metsän keskellä jossain. Milloin?
Viimeinen kappale puhuttelee ja mietityttää. Olen lähestynyt sitä kysymällä itseltäni, mikä on tärkeää. Vastaukseksi nousi ensimmäisenä kiitoksen sana tärkeille lähimmäisille joulukortin muodossa. Tein ne kaikki marraskuun ja joulukuun alun viikonloppuina. Tuli hyvä olo. Toiseksi nousi kysymys, mistä syntyy
ns hössötysjoulu. Joulun Sanoma on vahva, samoin joulun musiikki, kotikirkko. Niihin paino ja ruoka, juoma, toimi muu lyhyen kaavan mukaan. Se tarkoittaa, että ei ole pakko tehdä sitä tai tätä kovalla höyryllä. Siivota ja varata ruokaa. Valmistaa ne ruuat, mitkä voi. Loput ostaa valmiina.
On suuri etuoikeus, kun saa olla vapaa työn velvoitteista.
Kynttilöitä, Maasalon adventtivesper, adventtivirret, joulumusiikki, joulukirkko-siinä unelman ainekset.
Jään odottamaan sitä joulua.
Vuokko lähtisi unelmajouluun kauas, lumisen metsän laitaan, jossa ketturepolainen vilistäisi nietosten poikki, punatulkut aterioisivat kauralyhteissä ja jänis hämmästelisi ihmistä. Ihminen hakisi puuvajasta puusylyksen, menisi tupaan ja sytyttäisi tulet.
Lämpö leviää ja ihminen ottaa leivinuunista riisipuuron.
Jouluyö, juhlayö…
Unelmia pitää olla…..
Pablo
Kommentin jätti Paula Halmisto · keskiviikkona 15. marraskuuta @ 23:05
Ei voi kuin ihailla ja onnitella kaikkia, jotka ovat hankkineet tai itse askaroineet lahjansa ja korttinsa hyvissä ajoin. Työvuosina oli tapanani kirjoittaa joulutervehdykset itsenäisyyspäivän iltahämärissä, mutta lahjahankinnat jäivät viimeiseen palkkapäivään ennen joulua. No, eläkepäivä onkin aiemmin kuin palkka aikoinaan oli. Äiti-ihmisen on sitä paitsi ottaminen huomioon sekä tuon toispuoliskon että jälkikasvun ajatukset juhla-ajasta. Vuokon unelma on aika lähellä omaanikin, terveisiä vain hälle! – Ehkä tämä tästä taas..
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 20. marraskuuta @ 16:08