Viittanainen purjehtii kahveineen pöytään, josta joku on lähtenyt. Hän siirtää reviiriltään tyhjän kahvikupin viereiselle pöydälle. Laukku olisi kertonut, että pöytä on varattu. Siihen vain, pois oman nenän alta. Pöytäänsä palannut siirtää kuppia hiukan, katsoo viittanaista neutraalisti silmiin, kunnes tämä laskee katseensa. Kumpikaan ei sano mitään. Niin pieniä sanoja, niin vaikeita sanoa. Anteeksi, en huomannut. 

Kolme nauravaa mummoa nurkkapöydässä. ? Minä kysyin sitten siltä, että missäs se poreallas on. Miten niin, se sanoi, ei semmoista ole kuin sviitissä. No sviitissä, sviitissä, minä sanoin, sviittikamaahan tässä ollaan vai mitä, hihi?kjähäh…ei meinannut uskoa?