Nuori äiti, junassa vauvan kanssa. Joka kerran kun lapsi äännähti kovempaa, äiti kommentoi: nyt hiljaa! älä kiukuttele! nyt olet tuhma, äiti ei tykkää! Sitten maitopullo lapsen omaan käteen: juo, äläkä kitise!
Nuori äiti, kahvilassa vauvan kanssa. Lapsi ojenteli tuolistaan käsiä äitiä kohti ja äänteli vaativaan sävyyn. Äiti rauhallisesti: odota, kulta, saat namia sosetta ihan kohta, katsos tässä näin, äiti antaa, eihän sulla mitään hätää ole..
Olen miettinyt, että miksi kuluu niin paljon aikaa siihen päätökseen, että otan oman lapseni syliin? Miksi makuupussissa vääntelehtivälle vauvalle vastaus on: älä kiukuttele. Katselin näytelmää Munkkivuoren ostarissa ja ”purin kieleni” poikki ja lähdin pois. Vaunut jäivät baarin ulkopuolelle. Vauva itki.
Olenkohan tullut vanhaksi, kun tekee mieli ottaa lapsi syliin.
Pablo
Kommentin jätti Paula Halmisto · torstaina 9. marraskuuta @ 22:21
Niin. Joskus tuntuu tosi pahalta nähdä ja tajuta lapsen avuttomuus aikuisen käsissä. Siltikin, vaikka yrittäisi ajatella, että äiditkin väsyvät, ovat hukassa ja saattavat toistaa heille joskus sanottua..
Mietin, miten avuttoman puolella voisi olla niin, ettei äiti kokisi sivullisen puuttumista syyllistävänä.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 10. marraskuuta @ 11:40