Paikallislehdessä oli jokin aika sitten nuoren ja näpsäkän myyntijohtajattaren näin otsikoitu kolumni: Kristinusko on kova brändi. ?Seurakunnilla on hallussaan todella kovan luokan brändi, koska se on kestänyt näinkin houkuttelevana jo pari tuhatta vuotta ylilyönneistä huolimatta.? Ylilyönteinä mainittiin muun muassa uutiskynnyksen ylittäneet naisten syrjintä (naispappeuden vastustajat) ja työpaikkakiusaaminen seurakunnissa sekä katolisen kirkon pappien pedofiliatapaukset.
?Havahtuminen 2000-luvulle ja toimintatapojen päivittäminen useampia ja uusia kohderyhmiä palvelevaksi olisi paikallaan?, kirjoittaja toteaa. Päivittämisestä olen samaa mieltä. Sitten tulee yllättävä heitto: ?Ihmisellä on tarve henkisyyteen, mutta myös pohdiskeluun, omakohtaisuuteen ja asioiden ymmärtämiseen. Tähän kirkko harvoin antaa mahdollisuuden.? Jäin ihmettelemään, miten niin harvoin. Ymmärrettävästi ilmaistu sanoma ja omakohtaiseen uskoon ohjaaminen lienee kirkon tavoite?
Kirjoittaja kertoo pappistuttavansa harmitelleen, että liika tuoreus ja radikaalius viestinnässä voisi karkottaa ?vakioasiakkaat?. Ai jaa? Satun olemaan yksi vakiseurakuntalainen, joka väitän, että ei karkottaisi. Liika varovaisuus kyllä sen tekee. On jo tehnyt.
Kolumnissa oli paljon hyvää asiaa. Asioiden laitaa tunteva joutuu silti huokaamaan: taas kerran valitetaan, ettei ole tätä tai tuota ja ehdotetaan toimintoja, joista monia on kertaalleen vähintään kokeiltu, saattavat peräti olla nykytarjonnassakin. Ilmiö on havaittavissa uusien, jos kohta hämmentävän usein entistenkin ehdokkaiden ilmaantuessa julkisuuteen seurakuntavaalien alla.
Kirkollinen valtalehti Kotimaa taas arvioi viime numerossaan kaikki maamme piispat viranhoidon ja persoonallisten johtajaominaisuuksien perusteella. Piispoilla on asemansa vuoksi paljon valtaa kirkossa, kuten myös kirkkoherroilla seurakunnissaan. Kun tietää millä systeemillä kyseisiin tehtäviin tullaan, on turha toivoa, että mikään oleellisesti muuttuisi näköpiirissä olevana aikana. Kyllä brändit ovat muualla.
Omankin seurakunnan vaaliehdokaslistaa katsellessa pääsee alistunut huokaus. Porukka kaipaisi nuorennusta! Onneksi joukossa on kyvykkäitä, vilpittömästi seurakunnan parasta etsiviä henkilöitä. Ongelmana on kuitenkin, että pitkään luottamustehtävissä olleille keskittyy valtaa, josta seuraa, että mikään ei tosiasiassa muutu, vaikka osa väkeä vaihtuisikin. – Silti: kirkon jäsen, äänestä!