Talon asukkaiden yhteisiä tapahtumia on vuodessa pari kolme, vähän säistä riippuen. Syksyllä ja keväällä on obligatorinen pihatalkoopäivä, johon sisältyy paitsi hilpeää juttelua, olutta ja makkaraa myös lehtien haravointia, räystäskourujen tyhjennystä, pensaiden leikkaamista, pyörävajan putsausta, aitojen korjausta ja sen sellaista. Pikkujouluaikaan saatetaan kokoontua glögille pihaan lyhtyjen valoon.
 
Eilen oli syystalkoopäivä. Kylmässä tihkusateessa talkoopuuha vaati porukalta kyllä päättäväisyyttä: tämä tehdään nyt ja sillä siisti. Siirtolava täyttyi oksista ja lehdistä ja yhteinen piha puhdistui. Tulos oli palkitseva, vaikka sää karvasteli. Yltäpäältä märkänä, vilun jo hiipiessä hartioille päätettiin työt ja kukin lähti siitä kotipuuhiinsa. 
 
Sunnuntaina jatkoimme kahdestaan omalla pihalla, onneksi ei satanut juuri silloin. Kaadettujen puiden kannot suorastaan huusivat. Eilen ja tänään oravat juoksivat hulluna ympäriinsä. Ehkä ne eivät osaa surra pesäpuutansa, täytyy vain toivoa. Minua sattuu kyllä pahasti, kun katson autionoloista pihaa. Milloin ollenkaan totun?
 
Puu kasvaa ihmisen iän, ehtii juurtua asujan mielen maisemaan ja kasvukamaraansa. Ja äkkiä sitä ei ole.