Viikko tulee olemaan varsin kulttuuripitoinen ja täynnä ohjelmaa. Sunnuntaina olimme yhdessä Toisen kanssa harvinaisen hienossa liedkonsertissa oman kaupungin konserttisalissa. Tajusin taas kerran, miten paljon ihmisiä tunnen työni kautta. Toinen on usein ymmyrkäisenä, kun tervehtijöitä riittää. Ja tottakai vastasin taas monet kerrat siihen kysymykseen?
Arki alkoi puuhakkaasti: tänään pesin ikkunoita, istutin kukkasipuleita ja haravoin pihaa. Huomenna olen Isossa Kaupungissa seminaarissa, jonka jälkeen on treffit ystävän kanssa. Käymme katsomassa elokuvan ?Paluu?. Keskiviikkona on vuorossa lauluilta ja torstaiksi on sovittu kyläänmenosta. Perjantaina on jatkettava ikkunoiden pesu-urakkaa. Lauantaina pääsen tutun porukan mukana teatteriin.
Muistan syksyn tapahtumatulvan ja kiivauden työvuosilta. Ihmettelen, näinkö tuo siis jatkuu eläkkeelläkin, vähän eri juttujen parissa vain.
Vaikutat tuoreelta eläkeläiseltä.
On kiire tehdä, on kiire osallistua, on kiire ehtiä.
Mutta mitä varten, mitä ennen?
Onko askeleen lyhentymisessä jotain pelättävää, tai hitaammassa näkemisessä jotain arvottomampaa?
Kommentin jätti erakko · maanantaina 9. lokakuuta @ 22:16
Tuorehan olenkin. Se merkitsee, ettei ole kiire mihinkään, aikaa on ja se on kaikki minun – se juuri tässä on niin ihmeellistä ja erilaista entiseen. Ja se valittavuus, kun tarjoutuu jokin kiintoisa juttu, voi valita ottaako vai jättääkö. Nyt olen tehnyt valintoja niissä rajoissa kuin hyvältä tuntuu.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 10. lokakuuta @ 10:29