Tästä tulee hyvä päivä, ajatteli NaisIhminen itsekseen aamukahvia juodessaan. Hän antoi katseen liukua ohi sanomalehden laidoilla vaanivien ikävien pikku uutisten eikä syventynyt EU:n etelärajoilla tungeksivien pakolaisten ongelmiin, ei tällaisena aamuna. Kirkas ja lämmin syyssää suorastaan huuteli avoimesta pihanovesta: lenkille sieltä!
 
Vartin päästä NaisIhminen olikin jo metsäpolulla. Hyvä mieli hyräilytti, askel nousi keveästi ja ripeään tahtiin. Eipä ollut muita paljon liikkeelläkään: virkaäidit ja -isät olivat hässäköineet lapsensa päiväkoteihin ja hurauttaneet töihinsä. Koululaiset istuivat jo luokissaan, mummot ja papat hissuttelivat kotosalla ja koiranulkoiluttajien ensimmäiset kierrokset oli tehty. Maisemassa oli hyvää tilaa.
 
Reilun tunnin päästä NaisIhminen oli kotiovella taas. Reippaanpuoleisen lenkin tuloksena t-paita oli märkä ja hiki tippui hiusten latvoista. Ihanaa päästä suihkuun! Avain vain taskusta.. ohhoh..näytti kyllä vähän oudolta, joo?o.. eipä muuten ollutkaan kotiavain vaan postilaatikon. NaisIhmisen aivoapparaatti pyörähti pari tyhjää kierrosta. Oli pakko istahtaa pihakeinuun pohtimaan hyvän päivän äkkikäännettä.
 
Lenkille lähtevä NaisIhminen siis ei varustaudu kännykällä eikä jätä puutarhan puolelta ovea tai ikkunaa auki. Hän ottaa vain kotiavaimen. Olisi tietysti suotavaa, että katsoisi vähän tarkemmin mitä taskuunsa laittaa. Sekin olisi suotavaa, ettei tuttuun avainperään olisi vaihdettu etuoven avaimen tilalle postilaatikon avainta jossain saumasa jonkun muun toimesta.
 
NaisIhminen mietti siinä keinutellessaan, että talon toinen asukki tulisi kotiin arviolta noin viiden tunnin päästä. Hiki tippui edelleen niskaan, ei siinä ollut oikein vierailuasussa eikä sen puoleen kukaan lähituttavista olisi kotonakaan. Joskus oli ollut puhetta, että puutarhavajaan pitäisi kätkeä vara-avain yllättäviä tilanteita varten. Eipä ole tullut tehtyä sitäkään.
 
Siinäpä putkahti mieleen, että lähistöllä oli töissä tuttu ihminen, jos vain sattuisi olemaan työvuorossa. Sinne!  Ja olikin tuuria, tuttu ilmaantui ovelle, lainasi puhelintaan, jolla NaisIhminen sai soitetuksi toisen avaimen haltijalle. Parin tunnin sisällä toinen ilmaantui paikalle, avasi oven ja syventyi etätöihin kotona. NaisIhmisen hiki oli jo kuivahtanut odotellessa. Hyvän päivän saama käänne ratkesi onnellisesti. 
 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.