Ei sitä tiedä, mikä on homman nimi, jos ei ole paikalla käynyt ? huhuihin ei voi perustaa mielipidettä. Tuota arvelimme, kun yhdessä kollegan kanssa otimme reissumme tavoitteeksi uusimman herätysliikkeen henkilökohtaisen kokemisen syyskuussa 2003. Ennakkoon eri lähteistä muodostuneet mielikuvat olivat sikäli kyllä avuksi, että oli edes joku aavistus siitä, mitä oli odotettavissa. Ei me pahemmin enää siellä hätkähdetty mistään.
 
Mission kotipaikka on nykyään suuri urheiluhalli jäähallin naapurissa Tampereen laidalla. Saavuimme paikalle viittä vaille puoli kuusi sunnuntai-iltana. Ovella synkän näköinen mies ojensi kätensä ja toivotti tervetulleeksi. Sisääntuloaulassa näkyi olevan kahvio. Väkeä lappoi portaita toiseen kerrokseen. Sinne siis mekin. Ovenpielessä myytiin kirjoja, levyjä, lehtiä. Siinä olisi voinut kirjoittaa esirukouspyynnön lapulle tai jättää rukousliinan siunattavaksi.
 
Suunnistimme istumaan takakatsomon keskivaiheille, suoraan vastapäätä pelikentälle muutamin kukkapystein merkittyä esiintymisaluetta. Hallissa ei ollut minkäänlaisia totuttuja kristillisiä symboleja: alttaria, ristiä, pyhiä kuvia. Esilaulajaryhmä ja muut eri tehtävissä pyörivät ihmiset olivat tavallisissa vaatteissa, farkkukansaa.  Pari nuorta miestä hääri johtojen ja miksauspöydän kimpussa. Keskellä tökötti erillinen mikki, jonka taakse ilmaantui keltapaitainen mies kitaroineen. Kosketinsoittimen otti haltuunsa nuori nainen. Yleisöä saattoi olla ehkä tuhat ihmistä. Halliin olisi mahtunut paljon enemmänkin.
 
Tasan klo 17.30 pamahti musiikki soimaan. Väki katsomossa nousi seisomaan ja alkoi huojua kädet ylhäällä. Laulu oli jonkinlainen hengen manaus, jossa pyydettiin Pyhää Henkeä laskeutumaan  ja valtaamaan odottavat sydämet. Keltapaitainen osoittautui hyväksi laulajaksi ja soitti taitavasti kitaraa. Lauluryhmä svengaili sivummalla hymy huulillaan. Juttu lähti menemään ilmeisen tarkkaan laskelmoidun systeemin mukaan. Monet näyttivät osaavan laulut ulkoa, lauloivat silmät kiinni, kädet ylhäällä. Permannolla ja sivukatsomossa oli muutamia, jotka heiluttelivat värikkäitä viirejä laulujen tahtiin, yhdessä niistä luki JEESUS.
 
Väliin musiikki jäi hiljaisena taustalle, kun Keltapaitainen piti intensiivisen rukouksen tai lyhyen tunnelmannostatuspuheen. Kokous nauhoitettiin  ilmeisesti Radio Dein kanavaa kuunteleville, joille lähetys ajettaisiin ulos tulevana torstaina. Pastori Markku Koivisto seurasi ensin pitkään tapahtumien kulkua sivukatsomon ensimmäisellä rivillä istuvien avustajien joukossa yleisöä silmäillen. Hänet kutsuttiin rukousta johtamaan ja varustettiin kuulokemikrofonilla.
 
Pastori K:n rukoustyyli oli aika erikoinen: hän ravasi keskilattialla sinne tänne poukkoillen ja käsiään heilutellen. Rukouksessa pyydettiin ihmeitä tekevää Henkeä merkkeineen paikalle, täyttämään janoavat sydämet ja näyttämään voimansa niin, että sairaat paranevat ja ne, jotka täällä ovat entisessä elämässään kiinni kuin täit tervassa, pääsisivät irti tervasta, johon ovat juuttuneet? Seurakunta osallistui rukoukseen voimakkaasti huojuen, hymisten ja aamenella vahvistaen.
 
Lauluja emme tunteneet. Kaikissa oli samantyylinen viihteellinen poljento, samantapaiset sanat, joissa vilahteli Pyhä Henki, Jeesus, ylistys, rakkaus, halleluja. Laulukirjoja ei tarvittu, koska sanat heijastettiin taustakankaalle. Laulujen aikana kaksi nuorta naista tanssi paljain jaloin ja värikkäitä huiveja heilutellen permannolla, viirit liehuvat, käsiä taputettiin rytmikkäästi tai heiluteltiin ylhäällä. Areenalla liikuskeltiin koko ajan paikasta toiseen, vaihdettiin paikkaa, tultiin ja mentiin ja halailtiin tuttavia.
 
Laulujen lomaan kutsuttiin vuorotellen vanhempi pariskunta, kaksi nuorta tyttöä ja nuori mies todistamaan. Todistuspuheenvuorojen viesti oli Pyhän Hengen parantava ja eläväksi tekevä kosketus, joka on muuttanut elämän.  Tästä yleisö nousi taas kiittämään ja ylistämään laulaen. Pian etuosassa olevan tyhjän pöydän luo tuli kaksi vanhempaa naista korien kanssa. Musiikki hiljeni, mikrofoniin luettiin kymmenkunta korista nostettua esirukouspyyntöä ja lukija rukoili niiden puolesta tähän tyyliin: oi Herra otathan Herra näiden ihmisten asiat Herra paranna Herra tämä sairaus Herra kosketa tätä ihmistä Herra pelasta Herra  jne. Esirukoilijanainen kiihdytti vauhtia, kunnes ääni nousi falsettiin ja tömähti sitten yllättäen alas aameneen. Pastori K. himself tuli siunaamaan toisesta korista löytyneet rukousliinat niitä koskettamalla. Seuraavan laulun aikana kerättiin kolehtia valkoisilla muoviämpäreillä radiolähetystyöhön ja mihin kaikkeen.
 
Pastori K. nousi pitämään tömäkän saarnan, kun laulua, rukousta ja todistuksia oli kestänyt hyvinkin kaksi ja puoli tuntia. Puheen aiheeksi oli Henki antanut hänelle masennuksen ? tosin aihe oli vilahtanut monessa esirukouspyynnössä ja todistuspuheenvuorossakin. Pastori kertoi kuningas Saulin tarinaa Vanhasta testamentista värikkäästi ja tunteella. Seurakunta huokaili aamenta ja hallelujaa. Pastori K:n viesti oli, että masennus on esteenä Pyhän Hengen työlle ja siitä voi parantua rukouksen avulla. Hän sanoi lauseen, joka jäi särähtelemään mielessä: Jumala sallii sairautta siksi, että voisi parantaa ja näyttää voimansa.
 
Saarnan jälkeen kerrottiin, että seuraa ?ministry time?. Se merkitsi sitä, että rukoiltiin taas. Nyt kutsuttiin esiin veli, jonka tehtävä oli rukoilla kielillä, että pastori K. voisi tulkita sanoman Jumalan sanoina.  Pastori kertoi itse saaneensa Pyhältä Hengeltä tiedon, että täällä on tänään mukana kaksi henkilöä, jotka elävät ?luonnonvastaisessa suhteessa? ja kehotti heitä tulemaan esiin parannettaviksi. Sitten tuli mikrofonin luo nuori nainen, joka profetoi: takakatsomossa oikealla on ?joku nuori mies, jota Pyhä Henki kutsuu tänään pelastuksen paikalle ja tahtoo parantaa riippuvuudesta?. Synkännäköinen mieshenkilö tuli kertomaan saaneensa profetian, että ?henkilö, jolla on kasvain niskassa, tulee tänään paranemaan täällä sairaudestaan?.
 
Profetioiden päätteeksi laulettiin taas. Salin väliverho nostettiin ylös ja väki alkoi valua katsomoista takaosaan ja asettua pelikentän reunan eteen riviin odottamaan pastori K:n henkilökohtaista esirukousta ja kosketusta. Soittimet sekä mikrofonit korjattiin pois. Katsoimme hetken aikaa pastori K:n työskentelyä paikoiltamme. Hän näytti etenevän ripeästi reunakaiteen takana viipyen kunkin kohdalla muutaman sekunnin kohottaen kätensä. Monet kaatuivat taakse päin avustajien käsiin, joilla oli kiirettä. Juoksujalkaa he siirtyivät lattialle laskettujen luota seuraavien taakse valmiiksi. Moni jäi myös seisomaan hämmentyneen näköisenä pastorin mentyä.
 
Tunnelma missiossa oli kaiken aikaa valoisa, kevyt, rytmikäs ja energinen. Liikuskelu, iloinen toistensa tervehtiminen ja myötäilevä mukanaolo näytti olevan tottuneiden kävijöiden tapa osallistua. Katsomaan tulleita oli varmaan muitakin, ehkä seurailijat erotti siitä, että istuimme kuin täi tervassa. Mitkään yleiset kehotukset tai  naapureiden  kädenojennukset eivät saaneet meitä liikkeelle. Omassa mielessäni häilähteli suuria kysymysmerkkejä. Jos olisi tuntunut siltä, olisin noussut svengailemaan Herran omien kanssa, mutta kun ei, ei niin yhtään. Hiljaisuuden ystävänä ja retriitti-ihmisenä  lienen uskon ilmentäjänä janan toisessa ääripäässä, missioihminen toisessa.  Ja hyvä niin.
 
 
*
Kirjoitin tämän muistiin 2.9.2003 missiokokouksessa käynnin jälkeen.  Tänään ilmestyneen Hesarin viikkoliitteen (NYT) juttu aiheesta tuli sattumoisin samaan saumaan, kun olin ajatellut julkistaa juttuni blogissa. Pääkaupungin  uteliaat pääsevät missiohuuman tuntumaan Kulttuuritalolla, jonne pastori K. joukkueineen rantautuu näköjään huomisiltana.
 
  
 
 
 
 

  • Et ole yksin ihmettelemässä mitä kaikkea ihminen paneekaan jumalansa tekemään, sanomaan, lupaamaan…
    Luterilaisessa liturgiakeskeisessä messussa tai jumalanpalveluksessa minä koen JUmalan olevan salattuna Jumalana läsnä. Hän puhuu minulle henkilökohtaisesti ja minä Hänelle salaa.
    Sanaa ammatikseni selittävänä ja lähetystyöhön rahaa keräävänä eläköityvänä vaarina en ymmärrä ”karismaattisten” piirien show’ta. Toivottavasti kuitenkin kuulun siihen piskuiseen laumaan, joka on pelastuva.

    Kommentin jätti sananjalka · lauantaina 2. syyskuuta @ 09:56

  • Uskon ilmentämisen alueella ollaan kaiketi hyvin yksilöllisessä maastossa. Oma hengellinen tausta vaikuttaa siihen, mikä tuntuu kenestäkin kotoisalta ja hyvältä. Vaikka Sinun laillasi itse saan hengellisesti paljon oman kirkon tavallisesta messusta, koetan muistaa, että on monenlaisia ihmisiä. Jotkut ilmeisesti kaipaavat ’showta’, kuten osuvasti sanot.
    Kiitos kommentistasi.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 2. syyskuuta @ 19:42

  • Messussa on minullle kaikki ainekset uskonelämän niin arjen kuin pyhän tarpeisiin. Joskus ajattelen, että puhutun sanan-saarnan-pitäisi olla lyhympi tai sitten ei ollenkaan. Raamatunlukua, rukousta, virsiä ja hengellistä musiikkia. Joudun hillitsemään itseni, kun puhutaan näistä koivistolaisista ja ylistysihmisistä. Minusta ne tuntuvat rienaamiselta, mutta eihän tuomitseva voi olla. Siispä huomenna messuun!
    Tunnusteli Pablo

    Kommentin jätti Paula Halmisto · lauantaina 2. syyskuuta @ 20:26

  • Hillittypä hyvinkin 😉 on tavallinen messumme ja niin taidamme olla sinne mieluummin osallistuvatkin! Olen samaa mieltä, että ei tarvitse tuomariksi ryhtyä, kukin punnitaan Jumalan edessä uskonsa aitouden pohjalta aikanaan. Kyllähän maailmaan monenlaista mahtuu.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 2. syyskuuta @ 21:16

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.