Taannoin luin jostain lehdestä nuoren toimittajan kummastelua, mikä on tämä suorastaan vimmainen  jaksamisesta puhuminen, jota nykyään harrastetaan. Kirjoituksessa epäiltiin sanan käyttöä muotivillitykseksi, jonka merkitys on aikaa sitten hämärtynyt. Tuota lukiessa tuli mieleen nuoren kollegan lausahdus työelämän tuoksinassa: nuoretkin väsyvät joskus.
 
Jaksamisesta voin sanoa kokemusperäisesti, että kyseessä on mitä suurimmassa määrin henkilökohtainen asia. Väsyminen, stressaantuminen ja uupuminen on nykyisin työelämässä tavallista. Työperäinen loppuunpalaminen ei kuitenkaan ole minkään yhden asian eikä pelkästään ulkopuolisen paineen tulos ? siinä on myös kysymys yksilön omista voimavaroista.
 
Kieltämättä jaksaminen sanana jo sisältää oletuksen elämän raskaudesta, eikö totta? Jos voimavaroja on riittävästi ja tehdyt valinnat tukevat taipumuksia, ihminen todennäköisesti jaksaa kestää paremmin työn paineet ja elämän satunnaiset vastoinkäymiset. Jos frustroivia kokemuksia kertyy liikaa suhteessa psyykkisiin voimavaroihin, voi tulla tilanne, ettei ihminen enää jaksakaan.
 
Jaksamiseen voi vaikuttaa kahta kautta: kuormittavia tekijöitä karsimalla ja voimavaroja lisäämällä. Työ- tai elämänehtojen parantaminen saattaa vaatia sellaisia taisteluvalmiuksia, joita väsyvällä ei ole. Omaa asennetta voi silti muuttaa sallivammaksi: ei tarvitse ehtiä ja osata kaikkea tai ponnistella äärirajoilla koko ajan. Voi hakea tukea ja apua asioihin, joissa voimavarat tuntuvat riittämättömiltä.
 
Voimavarojaan voi vahvistaa poikkeuksilla, toimintatavan muutoksilla. Kokeillaan pientä muutosta, jos uusi tapa toimii, siirrytään käyttämään sitä. Haetaan tietoisesti elämästä sen valoisia puolia ja alleviivataan niitä. Jos jokin asia on ennen voimaannuttanut, otetaan se taas käyttöön. Satsataan omaan hyvinvointiin. Itse asiassa ihmisellä ei ole mitään muuta niin arvokasta ja ainutlaatuista kuin elämänsä!
 
Miksi pitäisi toisaalta aina jaksaakaan. Saa myös väsyä, kyllästyä tai olla allapäin. Siitä kannattaisi kyllä huolehtia, ettei mikään noista mielentiloista jää vakituiseksi kaveriksi. Painopisteen siirtäminen ?piirun verran? positiiviseen suuntaan on aina mahdollista. Miksiköhän me ihmiset niin harvoin tietoisesti kuuntelemme itseämme, kehon viestejä, sisältä nousevia huokauksia? Ne ohjaisivat oikeaan suuntaan.