puuhaa riittää, jos niikseen on, ja miksei olisi. joulua kohti mennään ajatuksin, sanoin ja kätten töin. ja pipareita tai piirakoita leipoessa on mukava kuunnella taas se ikivanha joululevy 70-luvulta, kun lapset olivat pieniä.

PS Terveiset menevät tässä puuhakkaille ja eläväisille Leidi-ystäville!

raivaamme rauhalle tilaa sydämessämme, ihmissuhteissamme,  vieraiden, outojen ja vihamielistenkin kohtaamisissa. maailmanrauha ei ole meidän käsissämme, mutta toiveissamme ja rukouksissamme se voi olla. 

PS Unicefin kortti tuokoon terveiset kaikille rauhaa rakastaville lukijoille

tanssin hurmaa koimme mekin parin valssin verran taannoisessa kuorojen ja harrastajaorkesterin tapahtumassa, jossa olimme mukana. pikkujouluilot on ihminen keksinyt selättääkseen syksyn synkeimmän ajan.

PS Terveiset kuorokamuille Virpi Pekkalan kortin myötä!

tänään satoi lunta eteläiseen kotikaupunkiimme. oh, tiedän, että se vielä ehtii sulaa monta kertaa, mutta lumisen hetken kauneus siivittää askeleita kohti joulua.

PS Paletin kuvaterveiset ystäville Metsänlaidan taloon!

Psykologia

Saara Kinnunen  Sovintoon elämän kanssa  Perussanoma Oy 2016 (4.p.)

Kristilliseen elämänkatsomukseen vahvasti tukeutuva, oppikirjaksi kirjoitettu teos on kokeneen perheneuvojan fil. ja valtiot. maisteri Saara Kinnusen käsialaa. Teos ohjaa etsimään sovintoa menneisyyden, hankalien tunteiden, ihmissuhteiden ja Jumalan kanssa. Kirjoittaja käyttää apuna työnsä kautta saatua materiaalia eikä säästä itseäänkään esimerkkitapauksia kuvatessaan.  – Saattaa olla, että tämä ansiokas teos tavoittaa parhaiten kohderyhmänsä ihmiset, jotka ymmärtävät raamatunlauseiden käyttämisen sanotun alleviivauksena. Kirja ei pyri psykologisessa viitekehyksessä aiheen kaikenkattavuuteen, vaan ottaa kohderyhmänsä kauniisti huomioon.

*

Romaanit

Sinimaaria Kangas  Sielunhevonen  Into 2017

Kangas on vapaa toimittaja ja kirjailija, myös ytimiään myöten hevosrakas ihminen, minkä voi päätellä paitsi kirjan nimestä myös kirjaa lukiessaan. Näin ei hevosista kirjoita ulkokohtaisesti kiinnostunut ihminen. Romaani ei ole kevyttä hevostyttötarinaa, vaan aikuisen naisen ihmis- ja eläinsuhdekokemusten kanssa painimista äidin kuoleman surussa.  – Vaikutuin Kangaksen kyvystä kuvata suhdetta hevoseen, joka voi omalla tavallaan olla yhtä intensiivinen kuin ihmissuhde. Oma kokemukseni hevosesta on lapsuudesta ja jää kokoelmaksi kalpeita muistoja, mutta antaa toisaalta mahdollisuuden ymmärtää, miten vahvoista kiintymyssiteistä voi olla kyse.

*

Anni Blomqvist  Myrskyluodon Maija  suom. B-C. Lindgren ja Liisa Ryömä  Gummerus 2017 (4.p.)

Viiden Myrskyluoto-romaanin yhteisnide on painava teos sekä fyysisesti (748 sivua) että kerrotun tarinan väkevän sisällön vuoksi. Teos alkaa lumoavalla kuvauksella hämäränhetken vietosta Vestergårdin tuvassa, jonka lempeällä Mickel-isännällä ja ankaralla emännällä Saara Liisalla on neljä tytärtä ja kolme poikaa. Talossa on myös renkejä ja porstuakamarin vanhaisäntä Olle, jonka tarinoita hämäränhetkiin kokoonnutaan kuuntelemaan. Tyttäristä toiseksi vanhin on Maija, jonka mukaan tarina lähtee kehkeytymään. Isän järjestämän naimakaupan parin, Maijan ja Jannen tarina jatkuu häiden jälkeen ulkoluodolla, jonne nuoripari asettuu asumaan. Saaristolaisten vuodenaikojen määrittämää ankaraa arkea kuvatessaan Anni Blomqvist on parhaimmillaan. Kerronta on hiljaista ja paisuttelematonta ja juuri siksi niin vaikuttavaa. Myrskyluodon Maijan tarina on kunnianosoitus luontaistalouteen ja naapuriapuun perustuvalle saaristolaiselämälle ajalta, jolloin luku- ja kirjoitustaitokin oli harvoilla eikä nykyaikaisista mukavuuksista osattu edes unelmoida.   – Lukuaikaa on varattava, ja kirjan käsissä pitäminen käy työstä, mutta tarina on huikea. Silmät kostuvat monta kertaa lukiessa. Anni Blomqvistin alkuperäinen tarina voittaa yksinkertaisella vaikuttavalla tavalla myöhemmän musikaaliversion teatterissa.

*

Riina Paasonen  Kaikki minkä menetimme   Minerva 2017

Esikoisteos kovasti kirjoittamista opiskelleelta tamperelaiselta sosionomilta. Tarina alkaa tieltä, jossa muuan mies joutuu ajamaan supikoiran yli, kun ei ehdi väistää. Mies noutaa supikoiran ruumiin ja hautaa sen pihaansa. Supikoiran pari etsiytyy miehen pihalle ja kesyyntyy. Käy ilmi, että mies kuuluu omalaatuiseen perheeseen, jossa aikuiset lapset asuvat kotona, äiti haahuilee miehensä pelikaverin kanssa menetettyään mielenkiintonsa avioelämään. Lopulta pihaan tulee supin viereen haudatuksi muitakin.   – Kirjoittajan tyyli on mainiosti viisto, lähes surrealistisiin mittoihin kasvavan tarinan hyvin koossa pitävä ja ilmaisuvoimainen.

*

Tiina Raevaara  Veri joka suonissasi virtaa  LIKE 2017

Raevaaralle ominaiseen tyyliin romaanin tarina etenee luonnikkaasti ja alusta asti punoen mukaan juonteita, jotka tuottavat lukijalle hyytäviä hetkiä. Hesarin arvostelua lainaten: Raevaara on ”oudon, uskomattoman ja sopivasti pelottavan suvereeni mestari”. Tarinan keskiössä on nuori perheenisä, joka näkee aaveita. Perheen esikoispoika on kuollut, ja toisen pojan käytös muuttuu yhä oudommaksi, kun kuolleen veljen sielu asettuu häneen. Iso osuus tarinassa on Romanialla, jossa tarinaan sotkeutuu vampyyreja vanhaan luostariin piilotetun klinikan uumenissa.  – Minun makuuni Raevaara on mennyt tässä omituisuuksien keitoksessa hiukan liian pitkälle. Tarina olisi vaikuttavampi, kun kauhumausteita tarjottaisiin hiukan säästeliäämmin.

*

Satu Taskinen  Katedraali  Teos 2014

Taskisen esikoisteos Täydellinen paisti (2011) voitti HeSa:n kirjallisuuspalkinnon ilmestymisvuonnaan. Tämä toinen romaani keskittyy perheen sisäisiin suhteisiin sisarussarjan nuorimman hautajaisissa. Harvoin olen lukenut näin tarkkoja ajatusvirtoja, reaktioita ja havaintoja perhesuhteista kuin Taskinen kirjoittaa. Aluksi se tuntuu kiinnostavalta, mutta vähitellen vaikutelma vaihtuu paikoillaan junnaavaksi. Romaanissa tapahtuu hyvin vähän, Taskisen tyyli on tallentaa kunkin tunnelmia ja ajatuksia.  – Puolen välin jälkeen tuli tunne, että tarinaa romaanissa ei ole, on vain ihmisten sisäiset liikahdukset ja niiden vaimea rekisteröinti. Kerronta juuttuu kehään ja luhistuu sisään päin.

*

Yoko Ogawa  Professori ja taloudenhoitaja suom. Antti Valkama  Tammi 2016 (2003)

En tarkalleen tiedä miksi, mutta olen varsin viehättynyt japanilaisista romaaneista. Ogawan teokset eivät ole ennestään tuttuja, tämä herättää kyllä kiinnostuksen. Arvostamani kirjailija Paul Auster on sanonut tästä kirjasta, että se on täydellisen omaperäinen, äärettömän hurmaava ja loputtoman koskettava. Luettuani voin yhtyä tuohon tiivistettyyn arviointiin. Teoksen nimi oikeastaan kertoo asetelman, jossa tapahtumat etenevät. Tarinassa on väkevä osuus myös taloudenhoitajan pojalla, joka saa erityisen yhteyden omalaatuiseen, muistisairaaseen professoriin baseballin kautta.  – Matematiikan syvin olemus voi aueta jopa kaltaiselleni epämatemaattiselle lukijalle häkellyttävän kauniina ja kiinnostavana, kun se osataan kertoa. Kirjailija pukee karun asialliset numerot asuun, jossa niiden kauneus kerrassaan hurmaa!

***

Menneen viikon olenkin sitten taas hoidellut oireilevaa selkääni tutuin konstein. Lepoa ja lämpötyynyä, panadolia ja voltarenia sekä varovaista venyttelyä. Viikon lopulla Esikoinen ja lapset tulivat yökylään, ja Vaarila täyttyi iloisesta kihinästä.

Sunnuntain päivänäytökseen oli varattu kaikille teatteriliput. Peppi Pitkätossu – musikaali Helsingin Kaupunginteatterissa oli onnistuneesti toteutettu ja lapsikatsomoa ajatellen oikein rytmitetty. Siellä täällä esityksessä vilahteli vitsejä, joista irtosi hupia myös aikuisille. Lapsikatsomo eläytyi täysillä ja muutama yllättävä kohta irrotti täyden katsomon riehakkaat naurut. Aikuisista tehtiin pilaa totta kai, mutta niin kiltisti, ettei tarvinnut kovin punastella. Esikoinen kehui musikaalin hyvää toteutusta, ja Vaari ja Mummelikin nauttivat varauksettomasti. Muru seurasi herpaantumatta Pepin ’tyttöenergian’ purkauksia, ja Ritaripoika naureskeli erityisesti tietyssä kohdassa, joka liittyi ’pierutyynyyn’. Arvaan, että isi sai ottaa vastaan myöhemmin illan mittaan Pepin innoittamaa innovatiivisuutta Murulta kotona.  – Vaiheikkaan yön ja iloisen päivän jälkeen nukuimme pitkään unia näkemättä.

pihavaahtera kertoo, missä ajassa mennään

tänään

eilen

toissapäivänä

Ketut, sanoi pihlaja

Näinä aikoina huomaa suuriäänisiä julkijulistuksia, että meillä ei sitten enää telkkaria katsota. Vastustetaan uudistuksia ja digiaikaan pakottamista. Valitetaan, ettei televisio tarjoa muuta kuin ikuishömppää, murhasarjoja ja kolmannen luokan elokuvien uusintoja. Onhan noita.

On ihmisiä, joiden elämänehdot ovat siinä määrin rajalliset, että radio- ja tv-ohjelma antavat lähes ainoaa ulkopuolista sisältöä arkeen. On runsaasti viihteen ystäviä, taannoiset muistelutv-ohjelmat sen viimeistään paljastivat. Ihmisten tarpeet ja vaatimustaso eroavat monessa muussakin kuin viihteessä.

Digiaikaan siirtyminen oli väistämättömyys. Tv-kuvan tekninen parannus on ollut kiistaton. Tarkoitus oli myös houkutella uuteen katsomisen kulttuuriin. Mahdollisuudet lisääntyvät sitä mukaa kuin välineet kehittyvät, kaikki uusi ei tule samalla kellonlyömällä.

Meillä katsotaan edelleenkin televisiota. Iloitsen hyvästä kuvanlaadusta. Tekniset ongelmat poistuvat ajan mittaan, otaksun. Ehkä opin itsekin vielä valitsemaan oikean kapulan ja painelemaan oikeita nappuloita. Silmät ovat näkemistä, aivot nähdyn punnintaa varten.  

– Kolmas Huone 4.12.2007

Kommentti //  Digiaika on vain parantanut juoksuvauhtiaan. Silloiset närkästystä nostaneet digiboxit siirtyneet tv-yksikön sisälle, näyttöruudut ohentuneet ja laajentuneet vuosi vuodelta. Teräväpiirtokuva ja HD-ääni elävät jo neljättä parannettua vaihettaan. Perinteiset tv-kanavat kituvat yhä pahemmin, kun Areenasta saa valita katseluajan, ja maksukanavien laadukkaampi tarjonta vie valikoivat katsojat. Koko katselu- ja kuuntelulaitteisto kodeissa on saatu yhdellä kapulalla hallittavaksi. Ongelmana on edelleen keskivertokuluttaja, joka ei saa säädintä kaikin osin suvereenisti haltuunsa.   *23.11.2017

Eilinen Trio La Ruen kymmenvuotiskonsertti virkisti ja valaisi ihanasti iltapäiväämme marraskuisessa sadehämärässä kaupungissa. Tutut, rakastettavat muusikot Susanna Arminen (viulu), Virva Garam (piano) ja Markus Pelli (sello) loivat kuulijoille upeita hetkiä uuden musiikin säveltäjien Uljas Pulkkiksen, Kai Niemisen ja Juha T. Koskisen tuoreista teoksista sekä Maurice Ravelin Pianotriosta.

Olemme seuranneet trion yhteissoiton kehittymistä pitkin matkaa. Voi todeta, että samassa musiikkiopistossa trion alkuvaiheessa opettaneiden nuorten muusikoiden kymmenvuotinen yhteistyö kantaa nyt todella kaunista hedelmää. Heillä on ollut paitsi soittamisen paloa, myös ohjelmiston omavalintaisia ja korkelle tähtääviä laadullisia tavoitteita, mikä on aina kehityksen promoottori. Nautittavaa on myös kevyt ja pingottamaton ilmapiiri, joka heidän esityksissään vallitsee. Klassisessa triosoitossa kukaan ei voi sooloilla, saumattomaan sointiin päästään toisiaan tarkasti kuuntelemalla.

Uusista nykymusiikkiteoksista pidin erityisesti Uljas Pulkkiksen New Yorkin festivaaleille säveltämästä Fern Flowers’sta, jossa oli vaikutteita suomalaisesta tangosta ja amerikkalaisesta minimalismista. Säveltäjä oli paikalla ja kertoi hauskan sävellykseen liittyvän anekdootin. Musiikki toimi kuin pirskahteleva shampanjamalja marraskuisessa sunnuntai-iltapäivässä. Ja Ravelin kauniit sello-osuudet soivat hunajaisesti myrskyisän ja herkän trion kokonaisuudessa.  – Tammi- helmikuulla trio julkaisee uuden levyn ja tekee konserttikiertueen Saksaan Sibelius-teemalla.

pimeään voi puhjeta valo. kuoleman pitkissä varjoissa välähtelee kirkkautta, joka ei koskaan kokonaan sammu.

valvokaa! on sunnuntain teema. lapsena ajattelin, että onpa raskasta olla kristitty, jos ei saa edes nukkua silloin kun väsyttää. vähän isompana jo tajusin, että kysymys on oman elämän suunnan ja arvojen valvomisesta. onko omatuntoni hereillä näissä valinnoissa, tällä tavalla eläen? hyvä omatunto on paras päänalunen.