runot

Eve Littow   Maitoa samasta astiasta   Aviador 2025

Kirjoittaja on vaasalainen 1985 syntynyt maisteri.  – Uudenlainen runoääni, vielä muotoutumassa, mutta jo nyt puhutellen. Alkuosassa teosta verbien ylivalta kangistaa, loppua kohti tyyli vapautuu. Iloitsin!

Sillä mystisellä hetkellä / he lakkasivat toivomasta toisillensa kevättä / kesää, poltetta etäällä, vihreää kohinaa ja varjoja // iankaikkisella hetkellä he heittivät kaihon / koskettivat nämä nimenomaiset ajat / että tunnit jonossa etäällä

*

Kesä haroo hiuksensa pohjamaaksi / juureton harmaa marto // sentään sen kiharoiden kätköissä / oli kaikkien lintujen pesät / kukkien keskiset auringot // mutta valo muuttaa / ja lakastuksen edellä lyövät siivet.

*

Niina Holopainen   Joki virtaa vasten virtaansa   Reuna Publishing House 2025

Runoja rakkaudesta: I Odotus, II Rakkaus, III Rakkauden jälkeen.   – Tunteikasta ja vilpitöntä, päiväkirjamaisella tyylillä.

”odottaisin sinua ikuisuuden” / sanoit, ja painoin pääni // käsissämme lepäävää hetkeä / ei aika vastaa // kuinka siis mittaisit ajattomuuden / tietäisit ikuisuuden kuluneen?

                                    *

matkalla sinuun / virtaa ajankulun kaunis tuonela / tässä hetkessä tulet minua vastaan / maailmankauden keinumme kahden / painan vielä huulet huulia vasten / tiedän, eilen tänäänkin on huomenna / seuraavana pieni kuolema

*

joskus ukkossateella / joki virtaa vasten virtaansa / vedet etsivät uomaansa / minä niiden vieressä / uimassa omissa syvissä

*

Lauri Taneli Lassila   Maan tie & Kokeelliset taivaanrannat   Atrain& Nord

Torniolainen runoilija, kirjailija, toimittaja – julkaissut mm. esseitä, novelleja, mietelauseita. Kaksiosainen runoteos, jonka osat keskustelevat keskenään.   – Lukukokemuksena Maan tie on helpommin aukeavaa ja mukaan kutsuvaa tekstiä, maa ja ihminen pääosassa. Toinen osa Kokeelliset taivaanrannat on niin käsitteellistä, että tuntuu yläilmoissa liitelevältä, vieraannuttavan omavaloiselta. Jätti minut viileäksi tarkkailijaksi.

Maa meissä kulkee tuntematonta tietään / ikuinen maa matkustaa / yö uumenissaan, valoton vuosi / vuosituhat, kaamoksen keisarikunta / ja kaikki ihmisen valot kuin tuikkuja / vastaan valtamerellistä pimeää hänen sisällään                                                                                (Maan tie)

*

Hannu Mäkelä   Runouden ylistys   WSOY 2025

”Tuotteliaan (n. 140 teosta) ja monipuolisen kirjailijan tietoteos on ylistys suomenkieliselle runoudelle Mikael Agricolasta 2000-luvulle.”  – Hannu Mäkelän, runouden kentän aidon tuntijan, kokeneen kustannustoimittajan, kirjailijan ja kulttuuri-ihmisen suvereeniin tyyliin on tässä koottu suomalaisen klassikkorunouden eri vaiheiden kuvaajat tekstinäytteineen ja merkityksen arviointeineen samoihin kansiin. Kuuluu ajankohtaisopuksena runouden ystävän ja himolukijan kotikirjastoon!

*

proosa

Laura Dave   Suojele häntä   suom. Karoliina Timonen   WSOY 2023 (2021)

Kyseessä on trilleri, jossa jännitys tiivistyy taidokkaasti koko ajan loppua kohti. Aiheena on amerikkalaiseen tapaan kehitelty perhetragedia, jossa aviomies katoaa mystisesti, ja rakastettu puoliso ja miehen aiemmasta liitosta syntynyt teini-ikäinen tytär jäävät selvittelemään katoamista ja menneisyydestä paljastuvia yllättäviä käänteitä.  – Kevyehköä kesäjännitystä, ei hassumpaa välipalaksi.  

*

Seppo Kääriäinen   Lenkillä mietittyä   Readme.fi 2025

Kokenut ja arvostettu valtiomies alkoi eduskunnasta eläkkeelle jäätyään kirjoittaa päivittäin lyhyitä muistiinpanoja metsälenkillä mietiskelyistään X:ään. Tili löysi runsaan lukijajoukon. Aforistisista muistiinpanoista on valikoitu parhaat kirjaksi.  – Kirmun kotikyläänsä Savoon eläkkeelle vetäytyneen leppoisan konkaripoliitikon näkökulmasta kirjattuja viisaita kommentteja nykymenoon on rattoisaa lueskella.

*

John Steinbeck   Helmi   suom. Alex Matson   Tammi 2008 (1947); (Tammen Keltaisissa n:o 45.)

 Nobelistikirjailijan mestarillinen pienoisromaani, nimensä mukainen, ”moniselitteisessä vertauskuvallisuudessaan järkyttävä, virheetön ja lumoavan kaunis taideteos” (Eeva-Liisa Manner). Tarina on ollut suomennettuna suunnilleen yhtä kauan kuin sukupolveni on ollut olemassa. Taatusti myös äidinkielen opettajien listoilla kaikissa kouluissa. Hyvä lukea eri elämänvaiheissa uudelleen ja taas.

*

Ann Patchett   Kerro siitä kesästä   suom. Irmeli Ruuska   WSOY 2025

Kaliforniassa 1963 syntynyt kirjailija on saavuttanut suosiota kotimaassaan ja palkittu lukuisin kirjallisuuspalkinnoin sekä käännetty yli 30 kielelle. Uusin romaani kertoo rakkauksista, perheonnesta ja tarinankerronnasta.   – Oikein mainiota kesälukemista kolmen tyttären perheestä kirsikan ja omenan viljelytilan arjessa, jota keventää äidin tyttärille kertoma tarina nuoruuden rakkauksistaan. Oivallisesti rytmitettyä ja kiinnostavaa tarinaa riittää. Tykkäsin!

*

Tiina Lehikoinen   Kukkien kapina   novelleja   LIKE 2020

Kirjailija (s. 1982) on kuvataiteilijakin ja julkaissut aiemmin kuusi runokokoelmaa. Kukkien kapina on hänen toinen novellikokoelmansa.  – Kirjailija näyttää kehittäneen vahvan ja omaperäisen tyylin, joissa mielikuvitus laukkaa hurjistuneen sirkushevosen lailla. Olisiko tämä aikuisen nykynaisen satukirja? Tyylin tietty kreisiys ainakin tekee lukukokemuksesta ajoittain suorastaan hilpeän!

*

Kyllikki Villa   Tyttö sodassa   Kenttälotan kirjeitä 1941–1944   LIKE 2006

Rahtilaivalla yli valtameren kirjoittamillaan matkakirjoilla kuuluksi tullut edesmennyt kirjailija oli nuoruutensa sotavuodet lottana. Lukiolaistytön kirjeenvaihto äidin kanssa joillakin päiväkirjamerkinnöillä täydennettynä antaa eloisan kuvan lottien arjesta tunnelmineen sotavuosina rintamalla, mutta on myös tarina tytön kasvusta kirjailijaksi.  –   Sukujemme tädeistä kaksi oli sotavuosina lottana rintamalla, erityisesti siksi kiinnostuin tutun kirjailijan kokemuksista sotavuosien lottakomennuksilla. Nuoren ylioppilaan aikuistumistaivalta on kiehtovaa seurata ja myötäelää.

*

Katja Köykkä & Ulla Dahlen   Pysähdy   Aikamedia 2024

Työhyvinvointiasiantuntijan ja terapeutin yhteistyönä koottu kirja innostaa ja antaa keinoja hyvinvoinnin lisäämiseen työikäiselle.  – Pohtivalle hitaasti luettavaksi. Miellyttävä ulkoasu! Sain uusia näkökulmia ja hyviä kysymyksiä mietittäväksi, vaikka teksti aluksi tuntui hiukan ’opettajamaiselta’.

*

Paula Nivukoski   Pimeät päivät valkeat yöt   Otava 2025

Nivukoski (s. 1985) on Pohjanmaan lakeuksien entisen elämänmenon verevä ja sävykäs kuvaaja, jonka romaanit palkitsevat lukijansa.  – Olin jo odottanut jatkoa Kertun ja Johanneksen tarinaan. Romaanin rytmitystä mietin. Lukijalle on aika raskasta myötäelää jo alussa tapahtuva perhetragedia, Kertun pako ja persoonan hajoaminen. Paljon lämmintä ja kaunista yhteisöllisyyttä, suvun ja ystävien tukea ja samaa, mutta kunkin omanlaistaan surua elävän perheenjäsenen keskinäistä tukea äidin poissaolon myötä menettävät erityisesti lapset ja puoliso. Toipumiseen tarvitaan aikaa, lähipiirin tukea, onneksi sitä aina jossain muodossa on. Hienolla tavalla tarinassa toistuvat suvun aiemmat menetykset, paot ja pettymykset ja niistä selviämisen tuoma vahvuus. Kiitos kirjasta (murteineen), joka rikastaa!

*

Anne Tyler   Hengitysharjoituksia   suom. Saara Villa   Otavan Kirjasto 1989

Tylerin Brething Lessons palkittiin vuoden 2014 Pulitzer-palkinnolla ja suomennos päätyi Otavan Kirjastoon ”viisaana, riemukkaana ja lämpimänä romaanina”, jonka kirjoittajan luonnehditaan olevan ”tosimpia ja hauskimpia” aikansa kirjailijoita.    – Luonnikas ja tyypillistä amerikkalaista elämänmenoa tosi hauskasti kuvaava tarina Maggien ja Iran suhteesta ja tavasta elää. Rattoisa tarina jaksoi huvittaa helteisillä viikoillakin.

*

John Galsworthy   Omenapuu   Tiberius-kirjat 2020 (alkup.1926)

Englantilainen kirjailija J.G. (1867-1933) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1932. Hänet tunnetaan teoksestaan Forsytein taru, josta on tehty elokuva ja televisiosarjakin.   – Omenapuu on aikansa tyylinen traaginen rakkaustarina, joka ei jätä kylmäksi 2000-luvun lukijaakaan. Siinä on jotain ylisukupolvista nuoruuden rakkaudesta niin kauniisti kuvattuna, ettei kyynelettä mummokaan lue.  

***

On helppoa naisen matematiikkaa, että jos olet koulusi käynyt, onnesi oksan löytänyt ja saanut esikoisesi parikymppisenä, olet 70, kun hän juhlii viisikymppisiään. Voi olettaa, että olet jäänyt eläkkeelle hyväkuntoisena 65 tietämissä ja olet yhä monessa mukana. Mikäpäs siinä. Vaan elämän saldon optimitulos ei olekaan kaikkien tulos.

Meitä on, jotka edellisellä vuosituhannella ammattikoulutuksen ja mieleisensä työpaikan saatuaan, jatkoivat opintojaan työn ohella ja ihan kesken kehitteillä olevien omien optioidensa hupsahtivat parisuhdeprojektiin, eivätkä ehtineet naimisiin mentyäänkään perheellistyä pariin vuoteen, joten jos esikoinen juhlii tänä vuonna viisikymppistään, emo onkin lähestulkoon – vanhus.

Asiain laita valkenee esikoiselle ehkä viiveellä, mutta emolle viimeistään viisikymppispäivän aattona: jälkijunassa ollaan. Emo muistaa nuoruusvuosiltaan laulun, jota tuli iloisesti kitaraa rämpytellen lauleltua ilman huolen häivää. Se meni näin: ”Jos sä jälleen myöhästyt, juna onkin lähtenyt, kuulla voit sä viime vihellyksen vain. Kauempaa ja kauempaa, kauempaa ja kauempaa kuulla voit sä viime vihellyksen vain”.

ONNEA & Jumalan siunausta kaikille asianomaisille!

se vielä ujostelee, käärii maisemaa usvaan,

yrittää kätkeä tammen kullanruskeat pikkuoksat, kypsyvät terhot

vaimeana herää kaupunki sunnuntaihin

oi suloiset sumuaamut! hyräillen sivelevät sielua

ja pihanurmen kylmä kaste

herättää varpaat!

Äitimuorini levännyt tuonilmaisessa unessaan jo hyvinkin viisitoista vuotta, taivallettuaan tässä maailmassa 96 vuoden kunnioitettavan pitkän elontien. Tänään pesin koneellisen valkopyykkiä, jossa mukana pyöri pari ihanaa käsin virkatuin pitsein viimeisteltyä pellavalakanaa, pellavapyyhkeitä ja pari ikivanhaa tyynyliinaa, joita on ollut erityisen ihana pitää hellekesinä tyynynsä suojana. Niissäkin äidin askartelemaa revinnäistyötä ja nimikirjaimet, joista käy ilmi, että ovat kapioarkusta saakka mukana kulkeneet ja aikanaan päätyneet tyttären vaatehuoneen liinavaatehyllylle ja perheen käyttöön. Tytär on hänkin ehtinyt eläkevuosiensa hyvää tekevään rytmiin jo sopeutua.

Tänään sitten oli se päivä, kun viimeiset kaksi äidiltä perityistä tyynyliinoista hajosivat pesussa kuin yhteisestä sopimuksesta. Kunnioitan niiden sitkeää halua olla mukana sukupolvien ketjussa. Pahoittelen vilpittömästi, että ne joutuvat kestämään lumpun kohtalon, enkä tule edes tietämään missä niiden loppusijoituspaikka sijaitsee. Kiitos, Äiti.  

Miten hyvää tekikään pyhäisenä aamuna juodun aamukahvin mukavasti lämmittäessä vajota yöpaidassa nojatuoliin ja etsiä Arenasta suorana lähetetty messu Etelä-Karjalan kauniista maisemista. Rautjärveläisiä järkyttänyt vanhan puukirkon tuhopoltto vei v. 2022 seurakunnalta kodin. Nyt saimme mekin osallistua seurakunnan ilojuhlaan kauniissa uudessa kirkossa, jonka Mikkelin hiippakunnan tuore piispa Mari Parkkinen vihki jumalanpalveluskäyttöön.

Uusi kirkko seisoo toivon ja uskon merkkinä entisen paikalla. Rakennus on siro kuin koru. Alttaritauluna on ikkunan takana aukeava mitä kaunein järvimaisema, joka tulee elämään vuodenaikojen mukana. Sen yläpuolelle on nostettu vanhan kirkon palaneista seinälaudoista muodostettu risti. Sisälle juhlamessuun mahtui piispan, työntekijöiden ja ohjelmasuorittajien, kuoron ja kutsuvieraiden lisäksi vain pieni määrä seurakuntalaisia, ulkona istui runsaasti väkeä striimattua lähetystä katsomassa. Monet kauniit, arvokkaat kansallispuvut seurakuntalaisten yllä värittivät näkymää sekä sisällä että ulkona.

Ajattelin siinä hetkessä, että tässä maassa on onneksi yhä sukupolvia, joille kirkko on rakas ja tärkeä yhteisöllisen uskon koti. Jos ei niin olisi, missä olisi tukemme ja toivomme elämän merkittävissä murroskohdissa? Kuka kuulisi hätämme elämänkriisien, sairauden ja kuoleman kohdatessa?

• No jopas on – peijakkaan konstikas… oon sentään vuosikymmenet tällä aineella siivoushommat kotona hoitanut harva se viikko, mutta tähän nyt tyssäsi. Siinä sitä on kehitys taas karannut laukalle keksijän korvien välistä … kun ei tavan ihminen saa enää tolkkua tolupullosta että mistä se pissii…

Mummo oli havainnut tolupullon tyhjentyneen, riittoisa ja kelpo siivoustoimen apuri tuo oli ollutkin, mutta eihän mikään iän kaiken. Oli isossa kaupassa käydessään löytänyt samanmerkkisen suihkupullon ja tullut tyytyväisenä kotio. Vaan annas olla, jahka siivouspäivä koitti. Jotenkin erilainen se pullo oli, kun ei siitä normaalisti alkanut suihketta tulla, vaikka mummo oli jo mielestään saanut räplättyä oudonmallisen lukonkin auki. Mutta ei tule suihketta, ei. Oikein piti lukulasit ottaa nenälle ja istua tutkimaan käyttöohjetta.  

• On se kumma. Kuvista ei saa mitään tolkkua ja niin pienipränttistä tekstiä on pullonkyljessä, että tuskin suurennuslasillakaan selvää saa, ärisee Mummo. – Mitä himskattia tämä ees tarkottaa? Onko tässä taas joku tekoäly ollu asialla, kun ei ohjeessa ole päätä eikä häntää!

Pissismummon Talonmies, tuo oiva koti-insinööri ymmärsi tulla paikalle lievää noitumista kuultuaan. Mulkoili ohjetta jonkin aikaa, käänteli pulloa tovin puoleen ja toiseen, ymmärsi kohta kääntää oikeaa nokka-osaa 180 astetta oikeaan suuntaan ja kas! jo löytyi suihketta.  

Vähän kyllä oli Mummolla nolo olo – ei kyllä mokomaa propleemaa ole ennen vastaan tullut siivousainepullojen markkinoilla. Onko nyt laitaa kehittää pesuaineen pullo sellaisille kierteille, ettei tuo aukene ilman insinöörin tutkintoa? Ei tasan ole. Jotain rajaa!

en enää tunnista tätä aikaa omakseni. vaikka tuntuu kuin olisin eksynyt johonkin toiseen aikaan, jonka ehkä aavistin tulevan, mutta en ihan tällä rytinällä ja tältä tuntuvana. vaikka hämmennyksen tunne kasvaa, kun lukee päivittäin ajan ilmiöistä ja signaaleista. vaikka tuntuu kuin maailman vallanpitäjät eläisivät linnakkeissaan ihan toisessa todellisuudessa kuin maailmamme ihmiset, eikä yhteisen maailmamme asioiden laita ei ole missään eikä kenenkään hallussa.

silti

me soljumme elämämme virtaa säpsähdellen eteen ryöpsähtäviä ja päälle kaatuvia ongelmia, joihin kenelläkään ei ole ratkaisua. silti itsekin hengittelen vapaasti kotini viileää rauhaa tietoisena maailman monenlaisista kipupisteistä, helteisistä sotatantereista, niiden aiheuttamasta hävityksestä ja inhimillisestä kärsimyksestä – sillä juuri nyt se ei koske minua eikä rakkaitani.

ellei

minulla olisi lohdun lähteitäni, ehtymättömiä, tunnelmista riippumattomia toivon ja valon säteitä, miten jaksaisin. yhä löydän uusia kirjoja, joilla on sanottavaa. yhä musiikki elää minulle ja luo lohdun maisemaa todellisuuden keskelle. yhä on ihmisiä, joiden kanssa löydän yhteyden, jossa ei ruokita epätoivoa, eikä etsitä syyllisiä kulloisestakin tilanteesta riippumatta. yhä luonto, sen ehtymätöntä kauneutta luova ja uudistava henki, on minulle toivon ankkuri. 

Ystäväni Soffi tykkää sanoa tätä kuukautta elämänkuuksi. Mistä johtuneekin, mutta kun syntymäkuu vaihtuu elämänkuuksi, tuntuu aina kuin lehti kääntyisi isossa kirjassa, avaisi uuden jakson kohti tulevaisuutta. Joskus muinoin siinä oli jo valmistautumista koulun alkuun, sitten paluuta opiskelujen tai työn pariin kesäloman jälkeen. Oli sekin vuosi, kun lomakuukausi osui sopivasti elämänkuuhun, kun järjestelimme hääjuhlaa, joka aloitti todella ihan uuden vaiheen meidän kahden elämässä.

Miten sattuikin Toinen nyt lainaamaan kirjastosta nostalgisen elokuvan The Sound of Music, jonka kuun vaihtuessa katselimme. Oi, miten lempeästi se puhalsi pölyt opiskeluaikojen muistoista, joissa 1965 valmistunut uutuusmusikaali pyöri vuosia Stadin leffateattereissa ja kävin liikutuksesta kyynelehtien sen katsomassa yhä uudelleen ja taas. Jokin uusi vaihe elämässä alkoi avautua sen tarinan ja ihanien laulujen myötä. Elämänkuu!

tulisen helleviikon jälkeen aamuyöllä auringonnousun aikaan tekoäly yrittää virkistää kirjoittimensa avaajaa huurteisella merikuvalla. kumma kun se ei paahteisten päivien kypsyttämää sieluntilaa kohenna, sen sijaan puolen tunnin haahuilu yöpaidassa kasteluletkun kanssa ihanassa viileydessä saa ihmisen melkein hurmioon: hyvää huomenta pihakukat, tässä maljanne! oi tammi, elämämme ankkuripuu, kiitos yön suojasta ja päivän varjosta! ja pensaat, anteliaasta syvänvihreästä pehmeydestänne!

aamuyön puutarhatonttuilu virkistää kokonaisvaltaisemmin kuin huoneisiin viileyttä kehräävä ilmastointi. on ihmeellistä nähdä aamuvalon syntyhehku puistometsän tumman pitsin takaisessa avaruudessa. sielu häikäistyy aamu aamulta, juo kyllikseen valon maljasta, yhtyy elämän lauluun. ja huomenna, ehkä jo huomenna saderintama käy armahtaen ylitsemme…

ps   tämän kirjoitin tänään viiden aikaan aamulla. jo ennen puolta päivää ukkonen kaatoi sadetta saaveittain pihaan. sitäkö ihan saa, mitä tilaa?

halusin sinne ja toinenkin halusi. esikoinenkin tahtoi, kun hänellä mahdollisuus oli, tulla ajamaan reilut neljäsataa kilometriä eestaas. ei meistä olisi ollut keskenämme, ei enää. matkan varrella kahvipaussi ja tuliaisiksi kassillinen raparperimehupulloja ja -hilloketta. toisen kotikaupungin torilla taas pysähdys, sieltä mansikoita mukaan. viimein ’savonmuan’ puolelle koukkaava tie, joka käärmeen tavoin kiemuroi metsän halki vuoroin ylä- ja alamäkeä perille etelä-karjalaan. kummipojan perheen iloinen vastaanottokomitea pyrähti talosta pihalle, kun siihen kurvattiin. vuosien väliaika oli kumuloinut ikävää, joka siinä hetkessä täyttyi. vihdoinkin! vielä!

kahden yön ja kolmen päivän intensiivinen tunnemyrsky kohtaamisineen, lapsuuskoti ja sen ikivanha pihapuu ja räystään alla pesivät pääskyset. naapurissa valoisalla mäellä vanha syntymäkoti, jossa leikkiserkkuni ja isoveljeni kanssa vielä kerran muistelimme varhaisia vuosiamme sukuperheessä. pyhäaamuna kuljin yksin avaran, keltaisena hehkuvan rypsipeltoaukean piennarta ja tuttua metsätietä järven rantaan. tervehdin kulkiessani kaikki syntymäkuuni kukat sekä erityisellä rakkaudella vielä maariankämmekät ja talvikit (oi, ne ovat odottaneet minua!) – ei niitä muilla elämäni poluilla ole vastaan tullutkaan.

liikutuksen vuo on ehtymätön! kauniisti kyyneleet huuhtelevat ikävän rippeet, tasaannuttavat tunnemyrskyn. kotimatkalla poikkeamme vielä emojemme ja taattojemme haudoilla. esikoinen palauttaa meidät lähtöpisteeseen, joka oli hänen kotipihansa, purkaa romppeensa siihen ja jää vilkuttamaan. kohta kannamme mekin kassejamme taas oman kodin ovesta sisään. tunnen siinä hetkessä syvästi kotiinpaluun onnen: voida tulla omin jaloin omaan kotiin, joka on odottanut meitä kahta paikoiltaan hievahtamatta, vaikka oma sielu olisi matkoillaan minkä myrskyn läpi käynyt. äsken eletyn syntymäpäivän ruusut hehkuivat yhä kristallimaljassaan ja hiljaisissa huoneissa lepäsi tuttu rauha. kotona!