*Irlantilainen elokuva 1980-luvulta kertoo sekä aineellisesti että henkisesti köyhän monilapsisen perheen tyttärestä, joka oli erilainen sekä perheessään että koulussaan. Tarina kertoo miten tytön elämä muuttui, kun hänet vietiin kesäksi lapsettomaan sukulaisperheeseen, jossa hän sai rakastavaa huomiota. Elokuva oli ilmestymisvuotensa Oscar-ehdokkaita. – Synkkä alku, mutta koskettavaksi ja puhuttelevaksi osoittautunut tarina siitä, miten nähdyksi tuleminen, hyväksyminen ja yksinkertainen huolenpito voi pelastaa lapsen tuholta.

Heräsin yhtenä aamuna unesta, joka oli ollut niin hilpeä, että naurahdin ihan ääneen. Unessa olin lapsuuskodissani maalla, jonka vinttikerroksessa oli valmisteilla jotkin elämäni merkkipäiväjuhlat. Niissä oli tarkoitus tanssia ja sitä varten paikalle oli tilattu pieni kolmen miehen orkesteri soittovehkeineen. Soittoporukka vähän siinä ihmetteli sitä vinttiä, kun jo aulatilasta puolet vei heidän soittokamansa, niin missä siellä mahtuisi tanssimaan. Minä sanoin, ettei tanssijoita olekaan muita kuin minä. Orkesterin pojat kyselivät vielä, kauanko täällä soitetaan ja kukas tämän maksaa. Minä heläytin siihen, että puoliyöhön asti ja lasku kyllä hoidetaan. Mielessä kävi, että eihän unet mitään maksa, mutta en sitä soittajille sanonut.

Heräsin hilpeällä mielellä ja ihmettelin unta. Miksi muka Lapsuusmaalle olisin mennyt aikuisena juhlimaan ja mitä. Isä ja äiti eivät olisi kotiinsa hyväksyneet sen kaltaista ilonpitoa, kun olivat alun alkaen vakavahenkisiä ihmisiä. Äidin hahmo oli häilähtänyt unessa mitään sanomatta, isää ei näkynyt. Hilpeys nousi, kun muistin erään elämäni merkkihetken, jossa tanssittiin ystäväporukalla. Uni kertoi minulle, että olen jo kauan elänyt omaa elämääni ja omalla tavallani. Olen saanut tanssia mielin määrin halutessani. Vieläkö jaksaisimme Toiseni kanssa juhlia perheen kesken kerran, vaikka hitailla? Pieni pojantytär jo harjoittelee innokkaasti tanssikoulussa!

kevät intoili etuajassa, aloitti täällä etelässä jo maaliskuussa ja jarrutti sitten koko ajan. koivut jaksoivat kukkia hartaasti, kylvää siitepölyä punertavista norkoistaan ja pantata lehtisilmujaan koko huhtikuun. ja sitten – juuri tänään, äitienpäivän aattona, puhkesivat kotikadun koivut hentoon viherrykseen. se oli kuin tanssiin kutsu! tarvittiin vain lounainen tuulenhenkäys ja ihme tapahtui. kotipihan kukat ovat kukkineet villisti koko huhtikuun ja yhäkin toinen toisensa perään. kaupungin kirsikkapuut viettävät hanamijuhlaansa ja onnenpensaat hehkuvat kullankeltaisina kuin keski-Euroopassa konsanaan. kevät tanssii!

Avasin illansuussa ulko-oven kävelläkseni pihapolkua roskapussi kummassakin kädessä katokselle kadun varteen. Juuri sillä hetkellä – sen minuutin matkalla tapahtui, että kaksi hulmuavaa muuttolintuauraa purjehti ylväästi pääni päältä kohti pohjoista. Taivas avartui, ja huikea jälleennäkemisen ilo läikähti sielussa – vaikka eivät ne olleetkaan samat linnut, jotka syksyllä hyvästelin, kun ne lensivät tästä etelää kohti. Lintujen lähtö ja paluu on pohjoisen ihmisen elämän merkityshetki.

Eräällä tavalla 1. toukokuuta on aina kevään virallinen alku, vaikka tänä vuonna luonnossa kevät heräilikin näillä main jo maaliskuussa. Vapun tavanomainen, siis epävakainen sää oli tällä kertaa tyyppiä vartin auringonpaiste ja puolen tunnin pilveily vaihdellen pitkin päivää. Sateen ropsaus tuli sitten post festum ja vesipisaroina tällä kertaa.

Pihan pensaiden silmujen, perennojen ja luonnonkukkien heräämistä on ollut ihana seurata. Saman tien on havainnoitu pikkulintujen ja isompien kosiopuuhat ja pesänrakennuskiireet. Vielä ei ole perhosia näkynyt, mutta kimalaiset ovat olleet avautuneissa kukissa jo ahkeraan. Kaupunkipihassakin tapahtuu pieniä hauskoja vuodenaikajuttuja.

Esikoinen käväisi, viivähti sopivan juttutuokion verran. Nautittiin simaa asiaankuuluvine tykötarpeineen. Hyvin maistuivat pääsiäispaaston jälkeen. Iloa juttutuokiosta. Pari ihanaa kesäreissuideaa jäi itämään, jos meidän voinnit ja pojan aikataulut sattuvat natsaamaan.

Runot

Pia Perkiö   Kuin olisi jo kevät   Kirjapaja 2020

– Perkiön runous on ollut erityisesti elämänkatsomuksellisissa ja uskonnollisissa piireissä suosittua. Hänellä on kyky inhimillisesti, lämpimästi ja kauniisti rohkaista elämän erilaisissa kriiseissä ja vaikeissa vaiheissa olevia. Näillä runoilla on tärkeä tehtävä ja oikeutettu paikkansa kirjallisuudessa. – Tämän kirjan halusin yöpöydälleni!

*

Silja Järventausta   Vuorosana pihapiirissä   TEOS 2025

Nuori runoilija on jo herättänyt kiinnostuksen ensimmäisen runoteoksensa julkaistuaan. Jatkoa on seurannut. – Tässä runon maisema on peltoa ja metsää, eläimiä luonnossa, sään ja vuodenaikojen hengitystä. Runoilijan ilmaisukieli on monimuotoinen ja rikas. Tekstissä häiritsee tiiviys, verbien vilinä, joka tekee ilmaisusta raskasta. Kaipasin huokoisempaa otetta.

*

Proosa

Merit Riihonen   Mitä ikinä haluat   Karisto 2022

1994 syntyneen tamperelaisen filosofian maisterin esikoisjulkaisu on väkevä romaani yläkouluikäisen pojan hauraasta perheestä, kaverisuhteista, isän kaipuusta, lahjakkuuden vaatimasta hinnasta.  – Enpä ole aikoihin lukenut tällaista tarinaa, joka avaa aikuisen riipaisevaa valtaa kasvavan lapsen kehitykseen. Kirjoittajan tyylinä on rakentaa tarina kahta aikajaksoa rinnakkain kulkevana. Tässä tarinassa se toimii kasvavana ahdistuksena, joka myös alleviivaa hyvän kaverisuhteen merkitystä nuoren henkisessä kasvussa. Hieno tarina, jonka soisi päätyvän monen nuoren käsiin.

*

Maarit Verronen   Hyvä näin   novelleja   Aviador 2023

Monesti palkitun ja 11 romaania julkaisseen kirjailijan, Maarit Verrosen (s.1965) novelleissa on tietty yhteinen piirre, ne ovat usein kertomuksia ihmisestä, joka näkee ikään kuin läpi kanssaihmistensä aikeet ja pyrkimykset ja joutuu usein harkitsemaan puuttuako tilanteeseen paljastamalla huomanneensa, vai ei. Tämä lienee keskimääräistä älykkäämmän ihmisen ongelma tässä tyhmistyvässä maailmassa yli malkaan. Motiivinsa tietoisesti salannut ei välttämättä ilahdu niiden paljastamisesta, mistä syntyy mainio jännite novelliin. Mielellään näitä lukee.

*

Kjell Westö   Tritonus   suom. Laura Bäck   Otava 2020

Suositun ja menestyneen kirjailijan romaanin olen lukenut 2021 tuoreeltaan ja kun se nyt tuli uudelleen vastaan, luin toistamiseen. – Toisenkin lukukerran kokemus oli miellyttävä ja syvensi aiheena olevia, itseäni kiinnostavia musiikillisia teemoja.  Myös Westön kirjailijalaatu ja tyylikeinot täsmentyivät mielessä. Kerronta on liikkuvaa, henkilökuvaus yksilöllisesti nähtyä, romaanissa tapahtuu koko ajan, mutta ei mitään erityisen dramaattista. Saaristolaisyhdyskunnan ja kielivähemmistön kupla tuntuu, suomalaislukijassa, myös henkilöiden persoonallisuudet ovat sekä tutunoloisia että samalla yllättävän toisenlaisia.

*

Han Kang   Älä jätä hyvästejä   suom. Taru Salminen   Gummerus 2024 (2021)

Kirjailija on vuoden 2024 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut, vuonna 1970 syntynyt eteläkorealainen, jonka kolme aiemmin suomennettua teosta ovat myös kansainvälisesti palkittuja.  – Jollakin tavoin tämän teoksen hiljainen lumisademaisema, unien ja muistojen, valon ja varjojen häilyvä mosaiikki, jossa ihminen tarpoo eksyksissä, paljastaa sekä ihmisten pahuuden että hyvyyden – toisilleen tuottaman pohjattoman surun sekä lempeän lohdun.  

*

Inka Nousiainen   Kaksi kevättä   Otava 2001

Kirjailijan neljäs romaani on ’herkkävireinen kertomus tytöstä ja miehestä, joiden välille syntyy kohtalonyhteys’ esittelee kustantaja teosta.  – Ehken ollut tarpeeksi ’herkkävireinen’, koska teksti tuntui alkuun lähinnä pitkästyttävän elämän pitkästyttävältä kuvaukselta. Puolivälin paikkeilla kirjailija pääsi kunnolla vauhtiin ja solmi lopulta kohtalonyhteyden yllättävänkin kauniisti rusetille. Kohtalot jäivät kyllä ajatteluttamaan.   

*

Heli Kruger   Pidä minusta kiinni   Otava 2007

Kruger on 1975 syntynyt kauhajokelainen sosionomi ja diakoni, joka on myös tunnettu kilpaurheilijana. Esikoisellaan jo huomiota herättänyt kirjoittaja jatkaa murrosikäisen tytön tarinalla. Lastensuojelun arkea kuvattu työntekijän näkökulmasta ja kokemuksena.  – Tärkeä kirja aiheeltaan tänäkin aikana, jolloin osa nuoria oirehtii mielenterveydeltään, ja koulu tuntuu olevan edelleen käsittämättömän avuton kiusaamisongelman edessä. Romaanin rakenteessa ja tyylissä on puutteita, mutta päähenkilöt elävät ja puhuttelevat lukijaa.

*

Tommi Kinnunen   Kaarna   WSOY 2024

Tommi Kinnunen on tunnustettu laatukirjailija, joka taitaa tarinan ja henkilökuvauksen. Tarinan tapahtumat sijoittuvat, kuten usein Kainuun ja Koillismaan seudulle ja päähenkilön muistelut partisaanihyökkäysten aikaan 1944.  – Kirjailija on luotettava lukunautinnon lähde kaikessa, mitä hän on kirjoittanut. Hän on usein myös elävöittänyt sodan aikaisia ja jälkeisiä, historiassa vähemmän käsiteltyjä tapahtumia, joka sodan aikana ja jälkeen syntyneille ikäluokille ovat jääneet hämärän peittoon.

*

Pirkko Lahti & Heli Pruuki   Lohtu   Tammi 2025

Aloitin kaikkien tunteman ja arvostaman psykologin ’selviytymisoppaan’ Hiljaisella viikolla. Ajankohta oli hyvä ja aihe herätti odotuksia. Monipuolisesti aihetta tarkasteleva ja useiden eri tavoin meritoituneiden ihmisten haastatteluja hyödyntävä aineisto valaisee tekstin lukijaystävälliseksi ja jo sinällään lohdulliseksi. Tämä opus kannattaisi hankkia sairauden ja ikääntymisen elämänvaiheissa jokaiseen kotiin. Aihetta voi myös lähimmäisten kanssa keskustellen itsekin kartoittaa ja niin etsiä lohdullisia asioita elämäänsä. – Antoisa ja hyvä lukukokemus.  

*

Petri Tamminen   Sinua sinua   Otava 2025

Arvostamani kirjailijan uusin teos on järisyttävän hyvä. Miten paljon ja väkevästi voi sanoa 142 sivulla, kun lauseet ovat pelkistyneet kaikesta merkityksettömästä, eikä sanoja tuhlata tyhjiin kiemuroihin. Onhan tämä mies outo olento, mutta lajissaan ylivertainen kirjoittaja. Lukija hengästyy tuon tuostakin ilmaisullisen huikaisun kokemuksesta. – Parasta jalopuuta!

*

Maiju Sofia Pitkänen   Ehkä kaikki särkyminen   Aviador 2025

Kirjallisuuden opiskelija, kriitikko ja toimittaja Maiju Sofia Pitkänen ehti 30-vuotiaaksi, kun hänen elämänsä päättyi toisen ihmisen toimesta. Ystävät toimittivat Maijulle muistoteoksen hänen omista teksteistään.  – Järkyttävä ja kaunis muistomerkki nuoresta runoilijasta, jonka elämä ja työ jäi kesken.

***

Päivä alkoi käynnillä terveysaseman laboratoriossa kahden normipillerin ja vesilasillisen voimin ja omin toimin. Ne toimet olivat ennakkoon systeemille esitetty kysymys olisiko syytä tsekata tietyt arvot, joita on aiemmin vuosittain seurattu, kun nyt on vierähtänyt jo kaksi eikä kutsua ole kuulunut. Vastaus oli, että olisi, ja se pitää itse hoitaa. Saman tien napsahti lähete labraan, jonne taas pitää Itse labrasta tilata aika.

Terveysaseman tilat olivat kokeneet kasvojen kohotuksen, ja joitakin käytäntöjä oli virtaviivaistettu. Eka rasti oli löytää oikea ilmoittautumisaparaatti, niitä on sisäänkäynnillä kaksi. Odotusaulassa istui väkeä väljin välein lappu kourassa, ja isolle ruudulle kilahti vuoronumero ja ovinumero. Ainakin piinallisesta nimien huutelusta on päästy. Suunnilleen varatulla ajalla sain kutsun sisään ja pyydetyt toimet hoituivat.

Olen nyt pikkuhiljaa sisäistänyt terveyssysteemin kanssa asioinnin ja todennut parhaaksi, ettei kuormita systeemiä pikkuvaivoilla, joiden kanssa pärjää itsehoidolla ja kohtuullisella siedätyksellä. Mitään ikääntymiseen liittyvää kremppaa siellä ei noteerata. Niistä sopii sitten mainita, jos ikätoveri kysäisee, miten sulla menee. Itsehoito, omaishoito ja vertaistuki ovat systeemin kolme tukijalkaa. Henkihieverissä vasta sopii soittaa ambulanssi ja toivoa, että se ehtii ennen kuolemaa.

Tämän ihmeellisen varhaisen ja lämpimän kevään pitkäperjantaikaan ei ollut pimeä, kylmä, lohduton. Valo on välähdellyt pilvien lomasta tuon tuostakin. Linnut lentelevät ruuan haussa, lapset kirmailivat äänekkäissä leikeissään pihoilla ja pientarilla iltaan asti, nuoret hengailevat kaupungilla ja kylällä. Elämänilo ei ole kielletty, vaikka kirkkojen alttarit ovat tänään olleet mustalla peitetyt, ja urut vaiti.

”Älä itke äitini”, meditatiivisia ortodoksiveisuja sisältävä vanha LP-levytys, oli aamumme musiikki. Ne veivät ajattelemaan poikansa kuolemaa ristin juurella itkevän Maria-äidin ja kaikkien sotaisan ja kärsivän maailman poikiaan itkevien äitien murheen syvyyttä. Siinä tuli myös hyvä hetki puhella hiljaa keskinäisiä – ja muistaa ystävää, joka juuri oli hyvästellyt rakkaan paimenkoiransa.

Jeesuksen Kristuksen kuoleman merkitys viattomana uhrina ihmisten synnin ja pahuuden sovitukseksi on kristinuskon syvä mysteeri. Tuhansien vuosien takainen versio on kestänyt aikakausien melskeessä, yhä tämän päivän merkitys hiljentää kristittyä maailmaa mysteerin äärelle.   

Joskus menneisyydessä, kun aktiivisen työelämän paahteinen arki ja pyhä piti liikkeellä ja aina oli jotain meneillään, tuntui ihanalta löytää kirkon kalenterista näihin aikoihin keväästä Hiljainen viikko. Siihen oli seurakunnan työsuunnitelmassakin varauduttu isolla H:lla ja siinä hengessä, että monimuotoiset aktiviteetit ja touhu hiljentyvät kohti pitkäperjantaita ja antavat tilaa pääsiäisen sanomalle.

Tässä nykyarjessamme, joka on yhtä ja samaa hiljaista viikkoa ja pitkää arkea maanantaista perjantaihin, odotan lauantaisiivouksen ja saunan lempeiden löylyjen katkaisevan lipumisen päivästä toiseen. Odotan sunnuntaita, jossa olisi edes häivä pyhän tuntua. Yhteiskunnassa leijuu lamafiilis, maailma tuntuu paiskautuneen hullunmyllyyn, joka jauhaa ihmisten toivoa ja tulevaisuususkoa pirstaleiksi.

En osallistunut vaalisirkukseen. Totesin uutisten välittämän tuloksen, joka oli yllättävä, mutta koska asioista lopulta päättävät samat ihmiset, kaikki jatkuu tahmaista latuaan. Pyhän tuntu löytyy vanhoilta levyiltä, lapsuuteni ja nuoruuteni hengellisistä lauluista. Ehkä elämänmaku niistä on jo haalistunut, mutta tutut sävelet yhä resonoivat sielussa turvaa tuoden.

Ison kaupan aikakauslehtien valikoimasta osui silmiini Kodin Pellervo niminen julkaisu. Hämmästyin: lehti on vielä olemassa! Pellervoa oli tilattu lapsuusmaallani kotiin, mutta maailmalla elettyinä aikuisen vuosikymmeninä en ollut nähnyt lehdestä vilaustakaan. Lueskeltuani lehteä kotona tarkemmin, hämmästyin uudelleen. Tuostako tutun tavallisesta, pullantuoksuisesta, luonnonläheisen ja rauhaisen kyläyhteisön elämän kuvauksesta ihmisineen tuli tämä ihmeen lämmin ja kotoisa olo, joka jäi kannattelemaan arkea.

Aikakauslehdet, joita tulee silmäiltyä kaupan kassajonossa vuoroa odotellessa, esittelevät vuoronperään samojen julkkisten ihmissuhdeongelmia ja pintakuohuista elämää kansijutuissaan. Ei se kosketa minua, en osaa sitä arvostaa ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän yhtään edes kiinnostaa. Olemmeko unohtaneet, että suomalaisia asuu yhä pienissä kylissä, isoista kaupungeista syrjemmissä rauhallisissa taajamissa. Eletään tavallista elämää, jossa lapset käyvät kouluaan, aikuiset tekevät töitään ja hoidetaan kodin tavallisia askareita.

Tunne kotiinpaluusta jäi lohdullisena ja kiitollisuutta kannattelevana tähän hiljaiseen arkeen, jota nyt yhdessä puolison kanssa elämme pikkukaupungin kodissamme. Ei elämä ole meillekään antanut kaikkea, mistä joskus on unelmoitu, mutta niin paljon kaikkea hyvää, turvaa ja rakkautta, kuin pieneen onneen tarvitaan.

Kolmannessa Huoneessa kävi kuluneella viikolla semmoinen kevätpuhuri, joka kadotti joksikin aikaa kymmenen vuotta päivityksistä. Administerini järjesti aikaa käydä tutkimassa tilannetta kotikoneellani ja sai suurimman osa hatkassa olleista takaisin kotiinsa. Alkuvuoden -25 osalta muutama päivitys jäi sille tielleen, mutta ajattelin jatkaa siitä huolimatta (blogi)elämääni.

*

Tänään YLEn iltauutiset kertoivat hätkähdyttävän uutisen, jonka mukaan Venäjä on järjestelmällisesti järjestänyt tihutöitä ’etupiirinään’ pitämissään Euroopan maissa Ukrainan hyökkäyssodan aikana. Tutkivien journalistien penkominen on tuottanut tulosta, ja epäilykset viittaavat Venäjälle. On oletettavaa, että Trumpin kaveeraus Putinin kanssa, uhkaus vetää Naton joukkoja Euroopasta ja muu huseeraus koko maailmanjärjestyksen pakan sekoittamiseksi on manööverien taustalla. Tässä Itämeren kaapelivauriot ovat vain yksi osanen.

*Eikö ”paha ole kenkään ihminen, toinen vain heikompi toista” – ?