ei, meillä ei ole lunta / mutta on meillä linnut / ne juttelevat toisilleen / ymmärtävät toistensa tarkoitukset / sanoittakin / voi, jos ihmisetkin / ymmärtäisivät toisiaan
tuntui siltä / että jossain akkunan takana / vilahti tontun lakki / kuulin kulkusen kilahtavan / pientä hihitystä ja supinaa / olisikos aikuistenkin oltava / vähän kiltimpiä toisilleen
en muuta toivoisi / kuin hiljaista lunta / maan valoksi / kulkijan hartioille / askeleitten alle / joulua kohti kulkiessa
oi Suomi katso / sinun päiväs koittaa / yön uhka on täällä taas / ja aamun kiurut lentäneet pois / kuitenkin koittaa aina / uhkaavankin yön jälkeen aamu
oli superkuu / taivaan yövalon maksimi / harvoin nähty / eikä tälläkään kertaa / mutta Linnunradan tähdet / ihmisen iän paikoillaan / hehkun himmenemättä
enkeliä palelee ihmisten maassa / ihmistäkin palelee / puhalla hellästi / kosketa varoen / ihmisen sydän on ikävissään
yksinkertaisista / lähtee rakentumaan jouluilo / ei paljosta, ei vähistä / yksinkertaisista
enkeli lensi ohi / jätti pörröisen sydämen ikkunaan / siitä läikähti lämmin henkäys / ymmärsin jotain joulusta / että on tarkoitus osoittaa rakkautta
näen unta / lähden etsimään polkua/ jouluun / askeleet rasahtavat routivassa maassa / jalkojen alla murtuvat talviset korret / aurinko laskee tänään / nousee huomenna / yö on kylmä ja unessa tähdet
Tuntuuko sinusta kuten minusta, että toimittajan ammatti muistuttaa possun elämäntehtävää: tonkia maastoa karsinassa, joka kullekin on osoitettu temmellyskentäksi. Tarpeeksi kun tonkii aina jotain löytyy, ja possu kiljahtaa ilosta. Usein näyttää myös käyvän niin, että kun yksi jossain karsinassa kiljahtaa, sinne ryntäävät oitis kaikki muutkin, ja kuhina on valmis. Karsina käy ahtaaksi ja toinen toisensa saparoita järsitään, jos ei muuta enää löydy. Anteeksi tämä vertaus, joka tuli mieleen Prisma-studion lystikkäitä possuja katsellessa ja ärsyyntyneenä viime aikaisista uutis- ja ajankohtaistoimitusten samojen aiheiden järsimisestä.
Trump on jo pitkään ollut joka possun peruskauraa. Mies ei ole päässyt valtakautensa alkuunkaan, kun aprikoidaan joka päivä ketä se nyt sinne kabinettiinsa valitsee ja mitä sitten aikoo tehdä. Kotimaan olkikasasta joka possu löytää ainakin pääministerin, jonka edesottamuksia, sanomisia ja sanomatta jättämisiä pureksitaan aamusta iltaan kaikissa Ylen karsinoissa. Ja onhan tässä nyt tämä Gggnhm, joka aina uudestaan ja uudestaan löydetään olkikasasta kuin uusi peruna. Tuleeko vai ei. Voi ei, jos tulee, voi ei, jos ei.
Jossain tuonnempana elää hissukseen mökissänsä Miina, jota ei hetkauta pääkaupungin possujen kouhotus. Kansaneläke riittää vaatimattomaan elantoon, ja kissa pitää seuraa. Mikä on ollessa. Possu keksii kysyä mitä on Miina mieltä nykymeiningistä. – Ee siitä mittään mieltä tarvihe olla, van suaphan tuota kysästä lämpimikseen.