Runot

Hannu Mäkelä  Kadonneen muistikirjan runot  Palladium Kirjat 2017

Oikeastaan Mäkelän uusin opus on mietiskelykirja. Hän etsii ja pöyhii vanhoja muistikirjojaan, muistelee siinä sivussa menneitään ja pohdiskelee runontekemisen eri puolia. Kadonneeksi luullun muistikirjan löytyminen vie mielenvaivaan: missä ja milloin nämä runoaihiot ovat syntyneet. Lopulta vastaus löytyy, mutta sitä ennen käydään läpi kymmenittäin aihioita, joista kirjailija toteaa: ehkä tästä saisi runon, ehkä tässä on jotain. Opuksen loppupuolella on ehyeksi runo-osastoksi muovattu Runoja kadonneitten kaupungista. Lopuksi kirjailija palaa nuoruutensa idoliin Majakovskiin.  – Mäkelän tasainen, pohdiskeleva tyyli jatkuu läpi kaiken, mitä hän on julkaissut. Kaikenlainen tempoilu ja teennäisyys puuttuu. Tämäkin opus jatkaa sitä tietä ja päätyy loistavaan kiteytykseen omasta kirjailijuudesta: ” Ensiksi kirjailijan on hyväksyttävä se, ettei hän voi olla kukaan toinen.”

Monet järjestämättömät asiat odottavat aikaansa / tai vuoroaan. Kuten se, miten olla, elää, rakastaa. / Kenen kanssa ja kuinka arvokkaasti / voi ottaa loppuelämän. / Olen jo oppinut olemaan tyyni / teen patsaan sijaiseksi. / Kalliolta se katso alas laaksoon / agaattisilmin ja hattu päässään / odottaa jotain: Lintujen kuningas.

(aihio)

*

Jukka Kemppinen   Maailman loppu on jokapäiväinen asia   Art House 2017

Yksiin kansiin on valittu Jukka Kemppisen eri kausilta väkeviä proosarunoja, joista aukenee kokonaisia maailmoja.  – Olenkohan koskaan lukenut suomen kielellä näin vahvasti miehisiä, tiiviitä ja painavia runoja, jotka tutkailevat maailmaa kaikilta ilmansuunnilta. Kemppisen ilmaisuvoimainen kieli on parhaimmillaan runoissa, proosatekstiään en jaksaisi kahlata, siinä on liikaa sanoja ähkyyn asti. Runot puhuvat tunteistakin, ohi mennen, voima-asteikolla.

Maailma on kylmän / tuulen ja veden / vaivaama hautausmaa / jossa juoksevat / huolen muurahaiset. / Likaiset vaatteet takertuvat ihoon. // Tästä menee tyhjä tie / josta on mennyt elämä / ohi kuin imperfekti. / Kantojen tykistöryhmä tähtää taivasta. // Järvellä demoni / näyttää kauniitkin puut hulluina / kuvastamalla ne syvyyden suuntaan / tyvet rantaan yksin / ja joka toinen puista on sururuno.

Riitamaa 1989

Romaanit

Kazuo Ishiguro   Ole luonani aina   suom. Helene Bützow   Tammi 2005  Menneen maailman maalari  suom. Helene Bützow  Tammi 2017

2017 Nobelilla palkittu kirjailija Ishiguro osoittautui jo aiemmissa romaaneissaan verrattomaksi tarinankertojaksi. Vuoden 2005 romaani Ole luonani aina kertoo lapsista, jotka varttuvat aikuisiksi sisäoppilaitoksessa. Kathy, Ruth ja Tommy muodostavat kolmikon, jonka välisiä suhteita Ishiguro äärimmäisen hienovireisesti kuvaa samalla vaivihkaa raotellen salaisuuksien verhoa. Miksi lapset ovat kasvattajiensa ohjattavina eristetyssä paikassa? Mistä he ovat tulleet ja mihin matkalla?  – Menneen maailman maalari kertoo puolestaan Japanin ja Yhdysvaltojen sodanjälkeisestä mielipiteiden ja mielialojen puhdistuksesta taiteilijamaailmassa. Romaani on myös kirkas kuvaus ajalle tyypillisestä kohteliaisuuskulttuurista ja avioliittojen solmimisesta kiemuroineen, jossa sukujen maine näyttelee tärkeämpää osaa kuin osapuolten mieltymykset.   – Pidän kovasti japanilaiskirjoittajan keskittyneestä, unenomaisen kauniista kerronnasta ja erikoisista tarinoista, jotka lipuvat menneessä ja tulevassa yhtä suvereenisti.

*

Ernest K. Gann  Paluuta ei ole  suom. Pentti Järvinen   Tammi 1961 (5.painos)

Viime vuosisadan romaani tarttui kirjaston vaihtohyllyltä. Sinänsä mainio kertomus lennolta Honolulu – San Fransisco. Romaanin The High and The Mighty suomennettu nimi antaa ymmärtää, että kaikki ei suju lennolla ihan tavanomaisesti. Kirjailija paisuttaa lennolla mukana olevien 21 matkustajan sekä lentohenkilöstön luonteenpiirteitä ja elämää sekä suhtautumista uhkaavaksi käyvässä tilanteessa. Trilleri sisältää kosolti merenkulkuun ja lentämiseen liittyvää nippelitietoutta.  – Lukija joutuu odottamaan kohtuullisen pitkään pahojen aavistusten toteutumista. Jännitystä riittää sitä kaipaavalle.

* * *

Runot

Riina Katajavuori  Maailma tuulenkaatama  Tammi 2018

Kirjailijaa on vaikea määritellä julkaisujensa perusteella puhtaasti runoilijaksi. Proosaakin löytyy. Uusin runoteos onkin proosarunoa, paljoja päälauseita, asiaa, ajatelmia ja vaikutelmia. Meri ja laivat ovat monen runon maisema, innoittajana on käytetty mm. James Cookin purjehduksista kertovia teoksia.  – Lukukokemus kuin aforismeja tai lyhyitä novelleja lukisi. Hyviä oivalluksia  tulee vastaan.

*

Veikko Huotarinen  Kuolinhuuto  Kirjokansi 2016

Pieni omakustanne kuolemasta ja surusta ortodoksin kokemana.  – Niin pelkistettyä, niin jylhää.

*

Niina Oisalo  Valaan silmä, pilvien hai  Kolera 2017

Tamperelaisen, tanssivaksi runoilijaksi esitellyn esikoisteos, jonka teemana on elämän monimuotoisuus ja kehitys. Kirjan runot ovat levinneet mustavalkoisten kuvahahmojen sekaan.  – Oisalolla on kunnioitettavan sinnikäs pyrkimys luoda monitaiteellista runoa. Lukukokemus esikoisesta jää hajanaiseksi. Tulevaisuus näyttänee, mihin hän pääsee pyrkimyksessään.

ranta minussa / pilvet liikkuivat meren päällä / ohjasivat merivirtoja / ohuella imulla // laskeuduit kasvoilleni / polvistuit kosteana // kuin valaan silmä / pilvien hai // kun olimme veden alla, hauet ja varjot liukuivat ohi / purivat hampaansa kiinni

*

Juha Tapio   Sinun vuorosi loistaa   Minerva 2017

Laulurunoutta, joka alkaa soida mielessä tekijänsä sävelin, ainakin heille, jotka fanittavat laulajaa. Olen kuullut Juha Tapion lauluja tv:n Vain elämää-ohjelmassa ja ihmetellyt, miksi sanoista on niin vaikea saada selvää. Kertosäe jää parhaiten mieleen, koska sitä toistetaan. Luettuani nämä laulut runona, ymmärrän miksi.  – Tapion ajatus liikkuu omintakeisia latuja eikä runokaan aina aukea kovin kirkkaasti. Vähän yksisävyistä ja surumielistä on minun makuuni, niin runoina kuin lauluinakin. Hienojakin oivalluksia on.

Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan / varoita ei myrsky matkoistaan. / Arvaamatta maailman tuulet lastaan riepottaa. // Toisiamme hetken saamme kantaa / pitkin maailman pintaa karheaa / hetken verran kohti taivaanrantaa kurkottaa.

**

Romaanit

Jessie Burton  Muusa  suom. Natasha Vilokkinen  Otava 2018 (2016)

Burton (s. -82) on lontoolainen kirjailija ja näyttelijä, jonka esikoisteos Nukkekaappi palkittiin vuoden kirjana Iso-Britanniassa, ja toinenkin teos Muusa osoittautui bestselleriksi. Tarinan keskipisteessä on taideteos, jonka tekijän mysteeriä selvitellessä paljastuu erikoinen tapahtumaketju. Burton kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa, joiden palat lomittuvat loppua kohti kauniisti paikoilleen.  – Burtonilla on verraton taito luoda imussaan pitävä tarina, jonka parissa lukija viihtyy. Hän on nähnyt vaivaa luodakseen harvinaisen taideteoksen ympärille kehkeytyvästä tarinasta uskottavan ja todentuntuisen. Hyvän kirjoittajan tarinaa on ilo lukea! Parasta!

*

Tiina Mahlamäki  Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa, Kirjailija Kersti Bergrothin elämänkerta  Partuuna 2017

Mahlamäki, uskontotieteilijä Turun yliopistosta, on tutkijan täsmällisyyteen pyrkien kuvannut Kersti Bergrothin elämänkaarta, kirjailijuutta, persoonallisuutta ja varhain omaksuttua antroposofista maailmankatsomusta. Bergroth syntyi Viipurissa 1886, eli omalaatuisen taiteilijaelämän, asuen mm. Lontoossa, Pariisissa ja Roomassa. Hän kuoli 89-vuotiaana Helsingin kaupungin sairaalan kroonikko-osastolla 1975.   – Bergrothin persoona kiinnosti minua, ei niinkään kirjojensa kautta, enemmänkin ihmisenä. Kiinnosti, mitä niin voimakas uskonnäkemys vaikutti hänen elämänsä kulkuun ja kirjalliseen työhönsä. Elävää kulttuurihistoriaa!    

*

Sue Harrison  Jokien laulu  suom. Anu Niroma  WSOY 1999

Amerikkalainen 1950 syntynyt tarinankertoja on perehtynyt Aleuttien alkuperäiskansojen kieleen ja muinaisuuteen, n. 9000 vuotta sitten. Hän kirjoitti aiheesta trilogian, jonka osat julkaistiin 1995, -96 ja -98. Kriitikoiden ja lukijoiden ylistävä vastaanotto sai hänet jatkamaan alkuheimojen elämän kuvausta uudella romaanitrilogialla, jonka ensimmäinen osa Jokien laulu on.  – Viehätyin tekijän eloisaan kuvaukseen yksinkertaisen metsästys- ja keräilykulttuurista toimeentulonsa saavan luonnonkansan elämästä. Ihmisten sosiaalinen ja tunne-elämä on perustaltaan samaa, ennen elämä vain on ollut ankarampaa ja keskittynyt pääosin hengissä säilymiseen ja ravinnonhankintaan.

*

Italo Calvino  Jos talviyönä matkamies  suom.Jorma Kapari  Tammi 1983

Mietin kirjastossa, miksi en ole koskaan tarttunut Italo Calvinoon. Otin tämän, joka tuli ensiksi vastaan. Luin 50 sivua. Siihen se juuttui. Ensin suora hyökkäys lukijan iholle. Sitten käämiteltyä sanapuuroa, josta orastava tarina hajoaa heti kohta kahtaalle. Kumpaa hän mahtaa lähteä kehittelemään, mietin ja saman tien: pitääkö jaksaa tätä haahuilua. Kirja on Otavan Keltaisissa, joten varmaan pitäisi. Suomalainen kriitikko luonnehtii teosta näin: ”Yhden romaanin mitassa Calvino käsittelee kaikki kirjallisuuden ikuiset aiheet. Romaanista kehittyy loputtomasti eri teemoja varioiva rihmasto, jonka lukukokemus antaa kielellisen ja temaattisen pohjattomuuden tunteen.”  – Ahah. Hyvä tietää, mistä jäi paitsi.

***

Runot

Runoilija Matti Paavilainen (1932-2017) eli täyden elämän. Löysin hänen runonsa 1970-luvulla ja seurasin tyylin kehittymistä. Paavilaisella oli vahvasti oma ääni. Hän toimi Kymen läänin läänintaiteilijana ja kirjallisuuskriitikkona. Runoteoksia on julkaistu 21, lisäksi novelleja ja tv-näytelmä. – Pidin alusta asti Paavilaisen erilaisista, mietiskelevistä runoista. Hän on alkujaan vaikuttanut myös siihen, että aloin koota omaa runokirjastoa.

… Laivat lastaavat merta / meri laivat. / Aktiivinen sanavarasto / hupenee lajien kuoleman myötä. / Kieli katoaa / vähäisten sanojen aika koittaa. / Runoilijat harvenevat. / Kun heitä ei enää ole / mykkyys mykistyy / ei puhu edes / hiljaisuuden / vertaa.

(Koko elämä, Gummerus 1989)

*

Saila Susiluoto  Metropolis  Otava 2018

– S.S:n kielellinen rikkaus, sävykkyys, rajoja rikkova sanojen säihke, uudet ja raikkaat kielikuvat – koko tuo persoonallisuutta hehkuva uusin runoteos ihastuttaa. Taas on mentävä kirjakauppaan, että saa herkutella   runoilla katetun pöydän äärellä kiireettömästi ja toistamiseen.

Jokainen kantaa labyrintin pimeää, valon avainta, raiteiden kolketta / varausnumeroa, jokainen matka on toive / tehdä toisin, siirtyä lähemmäs / jokainen aikakausi hajalla, omalla tavallaan / niin kuin jatkaisi kireää ompelusta kokonaisuutta näkemättä / ja kaikkialla on meidän lapsiamme / tuolla he maistavat pimeää ja ahmivat valoa / ja leikkivät pelotta vedenrajassa / sokaistuvat kirkkaudesta ja katoavat meiltä, koska me katoamme / emmekä tahdo kuin varjelusta, suojaa / kesäpäiviä hiekalla. auringon villankuumaa / tyyntä hetkeä jossa hengähtää, että valo / että päivä puskee lämmön yöhön saakka

*

Pauli Tapio  Varpuset ja aika  Poesia 2017

1986 syntyneen Pauli Tapion esikoisteos voitti oitis HS:n kirjallisuuspalkinnon. Teoksessa kokeillaan uusia numeroituja ja aakkostettuja rytmityksiä ja aforistista sekä päiväkirjamaista ajatusvirtaa.  – Lukukokemus oli mielenkiintoinen. Kirjoittaja käyttää arkikieltä sanoakseen arkisia asioita koukeroimatta ja estetisoimatta. Maailma, jossa liikutaan, on reaaliajassa. Ja varpuset, niiden tsirptsirp…

*

Pentti Holappa  Valitut runot  WSOY 1977  Savun hajua  WSOY 1987

Lukiessani Holapan romaaneja, katselin runokirjastostani, onko siellä hänen runojaan. Vain nämä kaksi opusta löytyi. Holapalla on vahvoja runoja miesrakkaudesta, kätkettyjä ja avoimia, on eeppisiä, pitkiä runoja ja oivalluksenomaisia lyhyitä.

– Hiukkasten keskustelu, molekyylien nopeat valomerkit / enteilevät oivallusta, joka saapuu niin kuin raskas / tavarajuna asemalle jarrut kirskuen ja on siinä, / todetaan ja kirjataan. Kiskopari saapuu jostain, / johtaa jonnekin. Asemamies pohtii suurta järjestelmää. // He ratsastavat radan vartta junaa nopeammin, kilpaa / aavistusten kanssa, viittovat seuraamaan ja silti he / ovat huomisen rampoja, haavoittuneita, niin kuin minä / olen tänään, ja hän on yksi heistä. Tänään hän / ratsastaa kädessä malja tulvillaan lähdevettä.

Savun hajua, Syysruno

*

Romaanit

Angie Thomas  Viha jonka kylvät  suom. Kaijamari Sivill  Otava 2017

Thomas on nuori amerikkalainen ihmisoikeustaistelija ja räppäri, joka on opiskellut luovaa kirjoittamista. Hän teki kirjan, joka sävähdyttää lukijaa rehellisyydellään ja aitoudellaan. Kirja on kirjoitettu tavalla ja kielellä, jota nuoret ymmärtävät ja josta ikäpolveni lukijakin ilahtuu. Romaani kertoo 16-vuotiaasta mustasta tytöstä, hänen elämästään ja unelmistaan perheessä alueella, jota valkoiset kutsuvat mustien ghetoksi. Värikkääseen tyyliin kirjoitettu romaani paljastaa viiltävästi ennakkoluulojen ja oletusten voiman yhteiskunnassa, jossa oikeus on vahvemman oikeutta ja jossa aseet puhuvat herkästi sekä rotujen keskinäisessä arjessa että rotujen välisessä kanssakäymisessä.  – Olen varsin vaikuttunut lahjakkaan nuoren kirjoittajan sanankäytöstä ja terävästä, mutta humaanista yhteiskunta-analyysistä. Omaa, vielä melko homogeenista yhteiskuntataustaamme vasten, joutuu lukija peilaamaan myös omia ennakkoluulojaan. Suosittelen!

*

Alessandro Baricco  Verta vuodattamatta  suom. Hannimari Heino           WSOY 2006 (2002)

Bariccon pienoisromaanin loppukiitosten sivulla mainitaan vierailu erikoisessa bostonilaisessa museossa, ja sanat: ”Olen velkaa heille sen hiljaisuuden, jota ilman yksikään tarina ei voi alkaa.” Itse tarina on kaksiosainen. Alussa tapahtuu kauheita, loppuosa valottaa kauheuksien keskeltä pelastuneen tytön myöhempiä vaiheita.  –  Tällaisia pieniä pahan ja hyvän teemaa kiteyttäviä tarinoita saisi olla enemmänkin. 

*

Pentti Holappa  Yksinäiset (1954), Tinaa (1961), Perillisen ominaisuudet (1963)  WSOY 2002

1927 syntynyt ja viime lokakuussa kuollut Pentti Holappa kuuluu runoilijana siihen vanhempien setämiesten outoon joukkoon, jonka romaaneja en ole aiemmin lukenut. Yksinäiset tuo mieleen Camus’n Sivullisen. Tässä romaanissa Holapan kieli, tyyli ja hahmot tuntuvat jossain määrin vanhahtavilta. Tinaa on taas isä-poika-romaani, joka riehaantuu lopulta vallan surrealistisiin mittoihin. Perillisen ominaisuudet avaa tehtaan työläismiesten maailmaa, keskinäistä toveruutta, kilpailua ja kaunoja sekä suhteita johtajaan.  – Mielestäni Holapan naiskuva on melko omalaatuinen, mutta miesten tunnemaailmoja ja ajatuksenjuoksua hän kuvaa herkällä ja lavealla skaalalla. En löytänyt tarinoista oikein minkäänlaista yhtymäkohtaa omiin elämänkokemuksiini ja väsyin monta kertaa tekstiin, lopulta jo harpoin. Olisiko niin, että aikanaan kukin kirjailija antaa parhaansa ja muuttuu toisessa ajassa friikiksi.

*

Anna-Liisa Ahokumpu  Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa  Gummerus 2018

Pienoisromaani saksalais-suomalaisesta sodanaikaisesta rakkaustarinasta. Poika alkaa etsiä saksalaista isäänsä, jonka kerrotaan kadonneen sodan loppuvaiheissa. Tarina paljastaa yllätyksen, joka avaa myös sodanaikaisista kokemuksista vaienneen äidin salaisuutta.  – Todella viehättävä kertomus, jota oli nautinto lukea!

*

Maria Mustranta  Sokeita hetkiä  WSOY 2017

Uuden tekijän teos paljastuu tyylilajiltaan rikosromaaniksi, jossa on vahva ymmärrykseen pyrkivä ote.  Mustranta eläytyy keski-ikäisen poliisimiehen syyllisyydentuntoihin ja yrityksiin hyvittää tekemänsä rikos uhrille, joka ei ole hakenut oikeutta. Teos valottaa heikoista lähtökohdista aikuisuuteen ponnistelevan tytön selviämistaistelua. Molempien tarina etenee johdonmukaisena eikä pääty ennalta arvattavasti.  – Ei huono. Vaikkei aihepiiri ole mitenkään herkullinen eikä lupaa nautittavia hetkiä, tarina onnistutaan kertomaan niin, että kirjan haluaa lukea loppuun ja jaksaa toivoa molemmille elämänsä suota tarpoville päähenkilöille hyvää käännettä elämään. Samalla teos on syvästi inhimillinen paljastaessaan samassa ihmisessä taistelevan hyvän ja pahan.

*

Seija Ahava  Ennen kuin mieheni katoaa  Gummerus 2017

Ahava on jo kyntensä näyttänyt kirjailijana: v. 2010 julkaistun ja palkitun esikoisromaanin jälkeen on tullut toinen, sekin palkittu, sekä elokuvakäsikirjoituksia. Viimeisin romaani yhdistää kaksi outoa ja harvinaista tarinaa kuljettamalla rinnakkain Kolumbuksen löytöretkiä ja miehensä menettävän naisen tuntoja. Rakkaustarinan julma päättyminen on julkisuuteenkin tuotu kirjailijan omakohtainen kokemus kirjalliseen muotoon saatettuna ja löytöretkiteemaan osittain kätkettynä.  – Ravisuttavan tarinan mukana lukija joutuu pohtimaan miehuuden ja naiseuden ilmiasua, kysymystä sukupuolikokemuksen virheellisyydestä ja onko se korjattavissa ulkoisin keinoin. Ymmärrän Kolumbuksen löytöretkitarinoiden käytön kipeän ja hämmentävän omakohtaisen tarinan etäännyttämiskeinona, ehkä turhankin perusteellisena naamiointina.

*

Asko Sahlberg  Amandan maailmat  LIKE 2017

Ruotsissa elävän suomalaisen kirjailijan, Sahlbergin, uusin pienoisromaani on kertomus syrjässä elävästä naisesta, jolla ei paljon omaisuutta ole, mutta on hyvä sydän. Sivuhenkilö, naapurimies Jansson on syrjäytynyt vaimonsa kuoltua. Jokin side heitä yhdistää, elävät erillään, mutta tarvitsevat toisiaan. Romaanin läpäisevä teema on pakolaisten kohtalo yhteiskunnassa, jolla ei ole heille annettavaa ja jossa ei heille ole sijaa.  – Olen ennenkin kehunut Asko Sahlbergia kirjoittajana. Hän on taitava tarinan kehittelijä ja kerronnan rytmittäjä. Henkilökuvaus on loistavaa, Amanda on sangen eläväinen hahmo ja hänen maailmankuvansa sekä ajatuksensa aukenevat lukijalle koskettavasti. Sympaattinen tarina.

***

Tietokirjat

Marja Saarenheimo  Vanhenemisen taito  Vastapaino 2017

Psykologi Marja Saarenheimo on Vanhustyön Keskusliiton tutkija ja yksityinen psykoterapeutti. Hän on nyt julkaissut uusimpaan tutkimukseen ja tietoon pohjautuvan kirjan vanhenemisesta. Hänen aiempi kirjansa Muistamisen vimma (2012) käsitteli muistitutkimusta. Uusin teos käsittelee mm. ikääntymisen uutta kulttuuria, kehon ja mielen vanhenemista, muistia, kypsän mielen voimia ja taitoja, psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämistä ikääntyessä sekä vanhenemista teoriassa ja käytännössä. Kirjoittajan tyyli on selkeä ja ihmisläheinen eikä psykologisoi liikaa. Vanhustyötä tekeville kirja on tuiki hyödyllinen ja ikääntyville itselleen miellyttävästi rinnalle asettuva lukea.  – Olin vallan ihastunut Saarenheimon tyyliin käsitellä aihetta. Erityisesti nykyisen vanhuskäsityksen kritiikki ja uusien näkemysten esittely ilahdutti. Kysy kirjastosta tai tilaa kirjakaupasta tai kustantajalta. Kannattaa lukea!

*

Runot

Paavo Haavikko  Talvipalatsi  Art House 1993 (alkuper. Otava 1959)

Halusin palata ensimmäisiin -60 luvulla lukemiini runokirjoihin. Löysin Haavikon uudelleen. Niin selkeää, niin voimakastahtoista, niin väkevää ilmaisultaan. Eikä mitään kikkailua, puhdasta runoa.

Ja unessa minä olen aina puussa jonka näen / kun päivä on yön kanssa tasan, syksy mailla, / ja silmien lävitse lensi lintuparvi, / lämmitä itseäsi / kun lätäköt jäätyvät täällä taivaan pohjalla, / on taivas ohut eikä kannata, ja sielu irti.

*

Henriikka Tavi  Esim. Esa  Teos 2007

Vehkalahdelta syntyisin (1978) on Henriikka Tavi, joka aloitti yliopistossa runoilijalle tyypilliset filosofian, kirjallisuustieteen ja estetiikan opinnot sekä opiskeli Kriittisessä Korkeakoulussa kirjoittamista. Tavi on uuden aallon runoilijoita ja Esim. Esa hänen kypsyytensä näyte. Kuten olen useamman kerran todennut, en ole erityinen uuden runon ystävä, mutta se johtuu puhtaasti siitä, mitä kaikkea käsittämätöntä tyhjyyden kolinaa uutena runona myydään, eikä mistään nurjasta asenteesta. Tavi on aito runoilija, jonka teokset kestävät useammankin lukemiskerran.  – Hauska idea tuo sivujen alareunassa juokseva erillinen teksti, joka tuntuu joskus liittyvän sivun varsinaiseen runotekstiin, joskus taas ei.    

Romaanit

Pete Suhonen  Poikani ja meri         Kosmos 2017

Kirjailija-toimittaja Pete Suhosen neljäs romaani on herkkävireinen kertomus isän ja yhdeksänvuotiaan pojan suhteesta vanhempien eron jälkeen. Meri antaa molemmille loputtomasti elämyksiä, rauhallista tilaa keskusteluille ja lopulta myös henkiinjäämiskamppailuksi muuttuvan seikkailun.  – Tarina tekee vahvan jäljen lukijan mieleen hienolla kuvauksella meren osuudesta isän ja pojan välisen luottamuksen kehitykseen. Koko ajan rivien välissä puhutaan oikeastaan rakkaudesta. Kerrassaan antoisa, jännittäväksikin kääntyvä lukuelämys. Ja elämä on meri…

*

Marja Kyllönen  Lyijyuuma   WSOY 1997

Tässäpä taas yksi vereväkielinen kirjoittaja pohjoisesta, missä niitä tuntuu kasvavan. Kyllönen kirjoitti tämän esikoisteoksensa 22-vuotiaana ja löysi heti lukijansa. Romaani sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ilmestymisensä vuonna ja ehti toiseen painokseen asti. Wikipedia kertoo Kyllösen tamperelaistuneen ja julkaisseen toisen romaanin Rikot 2001. Siitä ei paljon mainintoja heru, eikä sen jälkeisistä julkaisuista. Ainakin hän on opiskellut sekä opettanut kirjoittamista. Lahjakkuutta on eikä rohkeutta puutu, mutta mihin hän katosi?      – Voi että olikin Lyijyuuma raskasta lukea. Sadan sivun jälkeen harppasin sivulle 200 ja totesin, että sama meno jatkuu. Riitti. Kyllösen kieli on väkevää, jopa räävitöntä, mitä itse en pidä ansiona. Tekstissä on runsaasti murresanoja, joiden hillitön käyttö tekee siitä myös jossain määrin vaikeaselkoista. Ehkä oli myös niin, että aihepiiri, päättymätön parisuhderimpuilu ja holtiton naiskentelu sinne tänne, ei sytyttänyt. Kielen värikkyydessä ei monta vertaista liene, Katja Kettu tulee mieleen.

*

Jonathan Carrol  Valkoiset omenat  suom. Laura Lahdensuu  Loki-kirjat 2006

”Jos saat tämän kirjan lahjaksi, joku todella pitää sinusta” – kustantajan kanteen nostama mainoslause ’myi’ minulle kirjan kirjaston hyllystä, mutta lause on kyllä sinänsä kryptinen. Mieleeni tulee, kuka antaisi lahjaksi tämän kirjan ja kenelle, ainakaan jos on itse lukenut sen. Siltikin joku saattaa pitää tarinasta, jossa kuolleet ihmiset tapaavat toisiaan ja järkyttävät vielä eläviä ystäviään ilmestymällä varoittamatta heidän elämäänsä.  – Luin sata sivua, en saanut kiinni mistään järjellisestä juonesta enkä ilahtunut tyylistä, kielestä tai yleensä mistään. Ehkä jossain toisessa ajassa, toisessa elämässä. Tai sitten vain ei.  

*

Heini Röyskö  Mustat ikkunat  omakustanne, Kristillisen Kirjakaupan nettisivulta

Kirja kuvaa helluntailaisperheen kuopustyttären kokemusta lapsuudestaan, vanhemmistaan ja äitinsä suvun henkisestä perinnöstä. Lienee niin, että on oltava jokin kosketus helluntailaisuuteen, ymmärtääkseen vivahteita myöten mistä puhutaan. Kirjalla on tärkeä viesti erityisesti helluntaiseurakuntien piireissä toimiville ja liikkuville. Vanhempien tarina on kauniisti kirjoitettu eikä kanna katkeruutta sukupolvelta toiselle. Tässä raivataan parhaalla tavalla sukupolvien välisten salaisuuksien kuilua, vapautetaan itseä ja toisia kantamasta taakkoja, jotka estävät elämästä.  – Tunnistin henkilöt, ehkä siksi lukukokemus tuli niin iholle, mutta tuotti samalla korjaavan kokemuksen itsellenikin.

***

Psykologia

Saara Kinnunen  Sovintoon elämän kanssa  Perussanoma Oy 2016 (4.p.)

Kristilliseen elämänkatsomukseen vahvasti tukeutuva, oppikirjaksi kirjoitettu teos on kokeneen perheneuvojan fil. ja valtiot. maisteri Saara Kinnusen käsialaa. Teos ohjaa etsimään sovintoa menneisyyden, hankalien tunteiden, ihmissuhteiden ja Jumalan kanssa. Kirjoittaja käyttää apuna työnsä kautta saatua materiaalia eikä säästä itseäänkään esimerkkitapauksia kuvatessaan.  – Saattaa olla, että tämä ansiokas teos tavoittaa parhaiten kohderyhmänsä ihmiset, jotka ymmärtävät raamatunlauseiden käyttämisen sanotun alleviivauksena. Kirja ei pyri psykologisessa viitekehyksessä aiheen kaikenkattavuuteen, vaan ottaa kohderyhmänsä kauniisti huomioon.

*

Romaanit

Sinimaaria Kangas  Sielunhevonen  Into 2017

Kangas on vapaa toimittaja ja kirjailija, myös ytimiään myöten hevosrakas ihminen, minkä voi päätellä paitsi kirjan nimestä myös kirjaa lukiessaan. Näin ei hevosista kirjoita ulkokohtaisesti kiinnostunut ihminen. Romaani ei ole kevyttä hevostyttötarinaa, vaan aikuisen naisen ihmis- ja eläinsuhdekokemusten kanssa painimista äidin kuoleman surussa.  – Vaikutuin Kangaksen kyvystä kuvata suhdetta hevoseen, joka voi omalla tavallaan olla yhtä intensiivinen kuin ihmissuhde. Oma kokemukseni hevosesta on lapsuudesta ja jää kokoelmaksi kalpeita muistoja, mutta antaa toisaalta mahdollisuuden ymmärtää, miten vahvoista kiintymyssiteistä voi olla kyse.

*

Anni Blomqvist  Myrskyluodon Maija  suom. B-C. Lindgren ja Liisa Ryömä  Gummerus 2017 (4.p.)

Viiden Myrskyluoto-romaanin yhteisnide on painava teos sekä fyysisesti (748 sivua) että kerrotun tarinan väkevän sisällön vuoksi. Teos alkaa lumoavalla kuvauksella hämäränhetken vietosta Vestergårdin tuvassa, jonka lempeällä Mickel-isännällä ja ankaralla emännällä Saara Liisalla on neljä tytärtä ja kolme poikaa. Talossa on myös renkejä ja porstuakamarin vanhaisäntä Olle, jonka tarinoita hämäränhetkiin kokoonnutaan kuuntelemaan. Tyttäristä toiseksi vanhin on Maija, jonka mukaan tarina lähtee kehkeytymään. Isän järjestämän naimakaupan parin, Maijan ja Jannen tarina jatkuu häiden jälkeen ulkoluodolla, jonne nuoripari asettuu asumaan. Saaristolaisten vuodenaikojen määrittämää ankaraa arkea kuvatessaan Anni Blomqvist on parhaimmillaan. Kerronta on hiljaista ja paisuttelematonta ja juuri siksi niin vaikuttavaa. Myrskyluodon Maijan tarina on kunnianosoitus luontaistalouteen ja naapuriapuun perustuvalle saaristolaiselämälle ajalta, jolloin luku- ja kirjoitustaitokin oli harvoilla eikä nykyaikaisista mukavuuksista osattu edes unelmoida.   – Lukuaikaa on varattava, ja kirjan käsissä pitäminen käy työstä, mutta tarina on huikea. Silmät kostuvat monta kertaa lukiessa. Anni Blomqvistin alkuperäinen tarina voittaa yksinkertaisella vaikuttavalla tavalla myöhemmän musikaaliversion teatterissa.

*

Riina Paasonen  Kaikki minkä menetimme   Minerva 2017

Esikoisteos kovasti kirjoittamista opiskelleelta tamperelaiselta sosionomilta. Tarina alkaa tieltä, jossa muuan mies joutuu ajamaan supikoiran yli, kun ei ehdi väistää. Mies noutaa supikoiran ruumiin ja hautaa sen pihaansa. Supikoiran pari etsiytyy miehen pihalle ja kesyyntyy. Käy ilmi, että mies kuuluu omalaatuiseen perheeseen, jossa aikuiset lapset asuvat kotona, äiti haahuilee miehensä pelikaverin kanssa menetettyään mielenkiintonsa avioelämään. Lopulta pihaan tulee supin viereen haudatuksi muitakin.   – Kirjoittajan tyyli on mainiosti viisto, lähes surrealistisiin mittoihin kasvavan tarinan hyvin koossa pitävä ja ilmaisuvoimainen.

*

Tiina Raevaara  Veri joka suonissasi virtaa  LIKE 2017

Raevaaralle ominaiseen tyyliin romaanin tarina etenee luonnikkaasti ja alusta asti punoen mukaan juonteita, jotka tuottavat lukijalle hyytäviä hetkiä. Hesarin arvostelua lainaten: Raevaara on ”oudon, uskomattoman ja sopivasti pelottavan suvereeni mestari”. Tarinan keskiössä on nuori perheenisä, joka näkee aaveita. Perheen esikoispoika on kuollut, ja toisen pojan käytös muuttuu yhä oudommaksi, kun kuolleen veljen sielu asettuu häneen. Iso osuus tarinassa on Romanialla, jossa tarinaan sotkeutuu vampyyreja vanhaan luostariin piilotetun klinikan uumenissa.  – Minun makuuni Raevaara on mennyt tässä omituisuuksien keitoksessa hiukan liian pitkälle. Tarina olisi vaikuttavampi, kun kauhumausteita tarjottaisiin hiukan säästeliäämmin.

*

Satu Taskinen  Katedraali  Teos 2014

Taskisen esikoisteos Täydellinen paisti (2011) voitti HeSa:n kirjallisuuspalkinnon ilmestymisvuonnaan. Tämä toinen romaani keskittyy perheen sisäisiin suhteisiin sisarussarjan nuorimman hautajaisissa. Harvoin olen lukenut näin tarkkoja ajatusvirtoja, reaktioita ja havaintoja perhesuhteista kuin Taskinen kirjoittaa. Aluksi se tuntuu kiinnostavalta, mutta vähitellen vaikutelma vaihtuu paikoillaan junnaavaksi. Romaanissa tapahtuu hyvin vähän, Taskisen tyyli on tallentaa kunkin tunnelmia ja ajatuksia.  – Puolen välin jälkeen tuli tunne, että tarinaa romaanissa ei ole, on vain ihmisten sisäiset liikahdukset ja niiden vaimea rekisteröinti. Kerronta juuttuu kehään ja luhistuu sisään päin.

*

Yoko Ogawa  Professori ja taloudenhoitaja suom. Antti Valkama  Tammi 2016 (2003)

En tarkalleen tiedä miksi, mutta olen varsin viehättynyt japanilaisista romaaneista. Ogawan teokset eivät ole ennestään tuttuja, tämä herättää kyllä kiinnostuksen. Arvostamani kirjailija Paul Auster on sanonut tästä kirjasta, että se on täydellisen omaperäinen, äärettömän hurmaava ja loputtoman koskettava. Luettuani voin yhtyä tuohon tiivistettyyn arviointiin. Teoksen nimi oikeastaan kertoo asetelman, jossa tapahtumat etenevät. Tarinassa on väkevä osuus myös taloudenhoitajan pojalla, joka saa erityisen yhteyden omalaatuiseen, muistisairaaseen professoriin baseballin kautta.  – Matematiikan syvin olemus voi aueta jopa kaltaiselleni epämatemaattiselle lukijalle häkellyttävän kauniina ja kiinnostavana, kun se osataan kertoa. Kirjailija pukee karun asialliset numerot asuun, jossa niiden kauneus kerrassaan hurmaa!

***

Runot

Maria Matinmikko   Värit     Siltala 2017

Kirjoittaja (s. -83) on pohjoissuomalainen fil. maisteri ja kirjallisuusvaikuttaja, joka on julkaissut sekä proosaa että runoa. Runotrilogian Valkoinen, Musta, Värit, kolmas osa heittelehtii pitkistä proosarunoista yhden lauseen frisbee-runoihin. Esikoisesta runontekijä sai Tanssiva Karhu -palkinnon.  – Matinmikon tekstiä on sanottu vaikeaksi. En siis olekaan ainoa, joka ei saanut kiinni tekijän ajatus-, kokemus-, eikä tunnemaailmasta. Ainahan kannattaa lukea runokirja silti, vaikka löytäisi vain pari riviä;

Bambi jatkaa matkaansa, olemme omillamme. Tiedämme, että myrskyn jälkeen puhkeaa se kukka, joka puhkeaa vain myrskyn jälkeen.

*

Matti Kangaskoski   Pääkalloneuvottelut   Teos 2017

Kovasti on kaikkien säätiöiden ja rahastojen tukemana tämäkin runoteos pakerrettu ilmoille. Kangaskoski (s.-83) tekee väitöskirjaa nykyrunoudesta, joten tiennee mihin pyrkii runoillaan ja miten.  – Voi voi. Ei tämä kallojen kolina mitään minulle antanut. Nykyrunous on niin kubistista, ettei siitä saa otetta.

*

Jukka Vieno     Ruttopuiston rakastavaiset   WSOY 2017

Jukka Vieno on monipuolinen, kuusikymppinen kulttuurihahmo, jolla on kosolti meriittejä kirjoittajapiireissä, teatterimaailmassa, myös Aalto-yliopiston kehittäjänä. Vienon viides runokokoelma on viisas ja monisärmäinen; toisaalta lihallisena pursuilevaa proosarunoa, toisaalta herkkiä tunnelmapaloja eri elämäntilanteista.  – Viihdyin Vienon sanataiteen parissa niin hyvin, että harkitsen teoksen hankkimista runohyllystööni. Tämä runoilija ei kikkaile muodoilla, sanat ovat lihaa, verta ja aitoa hengenlentoa.

Puutarha

En tiedä onko tämä englantilainen / puutarha vai ranskalainen. / Vai mielen sekametsä / missä ajatus harhailee? / Täällä on toisenlainen rauha / kuin valon katedraalissa. / Varjo lankeaa polulle/ huomaamatta, huopa / valahtaa nurmelle / nukahtaneen sylistä. / Ehkä olin jo kuollut, kenties vain torkahdin / tämän elämän ajaksi.

*

Romaanit

Eve Hietamies Yösyöttö  Otava 2010

En tiedä, olisinko tarttunut Hietamiehen (s. -64) kirjaan, jos tarinan pohjalta tehdystä elokuvasta ei olisi ollut niin paljon kalabaliikkia mediassa. Elokuva tullee myöhemmin leffakerhoon, joten oli tilaisuus lukea romaani ensin. Kirjailijana tunnettujen äitinsä ja isänsä tytär on luonut oman kirjallisen genrensä, häntä kehutaan nuoremman sukupolven tuntojen tulkiksi. Romaanin tarina ei juutu traagiseen lähtökuvioonsa, äiti jää taustahenkilöksi. Tarina on väkevimmillään kuvatessaan isän ja vauvan selviämistä arjesta. Myös äitiyhteisön solidaarisuus puiston hiekkalaatikon tuntumassa kuvataan värikkäästi ja oivaltavasti unohtamatta Antti Pasasta, joka isänä on tarinan keskushenkilö. Myös lapsen kehitysvaiheiden kuvaus on herkullista. Paavo on valloittava poika!  – Samastumispintaa löytyy sekä äideille, isille että yksinhuoltajille. Isoäiti-ikäiselläkin oli hauskaa kirjan seurassa. Hietamiehen huumori ei revittele, vaan kutittelee salavihkaisesti. Kirjailijan eläytyminen isän tuntoihin on ihailtavan onnistunutta.

*

Jan Kjaerstad  Rakkauden merkit  suom. Veijo Kiuru  WSOY 2003

Norjalainen kirjailija on onnistunut kustantajan kehyskertomuksen myötävaikutuksella kehittelemään mystisyydessään huippuunsa viedyn romaanin, jossa puhutaan rakkaudesta. Kertoja on nainen, joka on kasvanut puolisoaan ikävöivän ja symboleja tutkivan pappansa vaikutuspiirissä. Kertoja etsii elämänsä täydellistä kirjainfonttia rakkaustarinoille ja samalla täydellistä rakkautta. Jossain määrin pakkomielteisen etsinnän keskiössä ovat kirjainsymbolit, tarinat ja musiikki.  – Pidin kirjasta, sen mystiikka on kiehtovaa. Rakkauskuvaukset ovat kauniita ja vahvoja. Tarina päättyy ylilyövän traagiseen kliimaksiin.

*

Marisha Rasi-Koskinen   Eksymisen ja unohtamisen kirja      WSOY 2017

Koulupsykologi ja kirjailija Rasi-Koskinen (s. 1975) kertoo neljännessä romaanissaan kahden lapsen näkökulmasta hajanaisten perheiden ja irrallisiksi jäävien lasten tarinan. Lapsi pakenee fantasiamaailmoihin, kun todellisuus ei tarjoa riittävästi turvallisia rakenteita eikä kiinnittymisen kohteita. Kirjailijan kerrontatyyli on syvästi eläytyvää. Romaani saa pitkin matkaa trillerimäisiä piirteitä. Lasten tarinoiden toisiinsa kietoutuminen paljastuu vasta viimeisillä sivuilla. Kirjailijan kieli on kiehtovan maalailevaa erityisesti lasten ajatusmaailmoja kuvatessaan.  – Taitavaa työtä, tietoisesti etäännyttävä tyyli jättää ahdistavan tunnelman lukijan kannettavaksi. Loppuratkaisu jää niin avonaiseksi, ettei se tarjoa katarsista.    

*

Hannu Väisänen  Esi-isät  Otava 2017

Väisänen on kirjoittanut ja kuvittanut omaan viistoon tyyliinsä tarinoita esi-isien galleriasta. Mitään elämää suurempaa viisautta ei teksti pyri tarjoamaan, manan majoilla haahuillaan ja yhtä ja toista tapahtuu. Väisäsen uutuusteos ei tunnu mahtuvan mihinkään kirjalliseen genreen. Tulee mieleen kalevalamainen tarinakirja, kerronta on muhevaa ja henkilöhahmot seikkailevat oudossa maastossa.  – Pidin kirjasta, erityisesti mehevästi kuvattujen henkilöiden ja vahvan kuvituksen ansiosta. Tämä kannattaa lukea tekstin laineilla surffaten, syvämerkityksiä etsimättä.

*

Linda Boström Knausgård  Tervetuloa Amerikkaan  suom. Petri Stenman  LIKE 2017

Julkisuudessa pitkään paistatelleen miehensä varjoon ainakin Suomessa jäänyt Linda Boström osoittautuu erinomaiseksi kirjailijaksi. Julkaistuista romaaneista on aiemmin suomennettu esikoinen Helioskatastrofi. Taitavasti kirjoitettu, tiivistunnelmainen kertomus tytöstä, joka ei puhu, antaa harvinaisen ehyen lukukokemuksen. Kirjailijan tyyli on minimalistinen. Lauseet liittyvät saumattomasti toisiinsa ja muodostavat ilmaisuvoimaisen jatkumon, jossa ei ole mitään höttöä.  – Nautin kovin lukemastani. Vaikka tarina oli ahdistava, sitä ei ollut ahdistavaa lukea. Se kertoo kirjoittajan verrattomasta taidosta. Kirja on kevyt pidellä, sivuja vajaa sata. Tytön tarinasta kerrotaan kaikki tarpeellinen eikä mitään liikaa.   

***

Runot

Jouni Inkala    Nähty elämä   Siltala 2017

Jouni Inkala aloitti neljännesvuosisata sitten runoilijan taipaleensa voitollisesti J.H. Erkon palkinnolla ja Finlandia-ehdokkuudella. Viimeksi ilmestynyt teos seikkailee absurdissa maailmassa irrallaan kuin pilttuustaan karannut orivarsa ja viskoo numeropäitsiään. Tästä riittää taatusti kirjallisilla hengenheimolaisilla ja akateemisilla analyytikoilla mielenkiintoista analyysia.  – Lukijana totean vain, että yllättäviä ja huvittavia mielleyhtymiä ja toisiinsa mitenkään liittymättömiä lauseiden ryppäitä riittää. Onhan tämä persoonallinen ja sellaisena kiinnostava.  *Ote hauskimmasta ja ymmärrettävimmästä päästä kokoelmaa:

8

Kahdeksas vuosihääpäivä / hakee kyllästyttyään uutta symbolia. / Simpukka: ”Se olen minä, sillä kahdeksassa vuodessa / helmi kyllä ehtii kehittyä, jos on kehittyäkseen”. / Onni: ”Minäpäs, sillä vain minun ääneni / kykenee laulamaan saman päivän aikana saman melodianpätkän / kaikkiaan kahdeksan kertaa, joka kerralla oktaavia ylempää.” / Viuhka; ”Minäpäs, sillä olen ollut läpi vaihtuvien dynastioiden / yksi kahdeksasta valitusta, kahdeksasosakuolematon!” / Aurinkokunnan ulkopuolinen planeetta: ”Kaikesta edellä sanotusta huolimatta / vain minun taivaallani kaksi kuuta seilaa yhteisellä kiertoradalla / ja kumpikin vuorollaan / kannattelee harteillaan toista.”

*

Risto Ahti    Lentäviä kukkia    WSOY 2013

Ahti (s. 1943) on runoilijoistamme monipuolisimpia, palkituimpia ja kunnioitettava on teosluettelokin, johon sisältyy myös runoilun oppikirjoja. Paitsi runoja Ahdin elämäntyö käsittää opetusta, kritiikkiä, artikkeleja ja esseitä ja suomennoksia. Lentäviä kukkia on hänen viimeisin runoteoksensa. Teos on mielenkiintoisesti rakennettu ja teksti yhä tuoretta ja antoisaa.  – Lentäviä kukkia lukiessa tuli tunne leijumisesta läpinäkyvässä labyrintissa – niin suvereenia runoa ja huikaisevia näköaloja avaavaa. Kirjaan vaikutelman tähän, sillä mitään vastaavaa en ole runojen ahkerana lukijana kokenut. Oikeastaan mikään katkelma ei voi kuvata kokonaisuutta Risto Ahdin tapauksessa. Silti:

On kuitenkin ymmärrettävä ihmisen vedenkaltainen luonne; / on käyttäydyttävä salakavalan hyvin niin, ettei jää kiinni erilaisuudestaan. / Ja on hankittava leipänsä ja viininsä laillisella tavalla. / On lähdettävä tiehensä opettajanpöydän takaa ja pysyttävä / siellä – on pystyttävä elämään kahta elämää. /

*

Jyrki Kiiskinen    Äänen murros    Teos 2015

Kiiskinen ei ole mikään aloitteleva runontekijä. Seitsemän suomeksi julkaistun runoteoksen jälkeen hän on päätynyt kokeilemaan erilaisia runotyylejä samojen kansien sisällä. Alkuosasta, joka on nimetty Ensimmäinen ääni, tulee mieleen kankaan kudonta, edestakaisin soutavine sukkuloineen ja poljinten rytmissä vaihtuvine loimineen. Toinen ääni kuljettaa mukanaan ihmisen työn filosofiaa ja maailman kuvia neljän rivin muotoon puristettuina palasina. Kolmas ääni hajauttaa lauseet irralleen ja Neljäs ääni sulloo runokuvat perinteisen runomitan muottiin. Lukijan kannalta on kyllä kiintoisaa seurailla, mihin suuntaan kokeilu johtaa, mutta runoissa maistuu samalla outo pakonomaisuuden sivumaku, niistä puuttuu ilo, ne eivät saa henkeä.  – Mitä sanoisin, maistelkaapa itse.

*

Tietokirjat

Liisa Keltikangas-Järvinen   Tunne itsesi, suomalainen   WSOY 2010 (9.p.)

Psykologian professori L. K-J, temperamenttia koskevista tutkimuksistaan tunnettu, kirjoitti perusteellisen kuvauksen suomalaisista. Kirja julkaistiin jo v. 2000 ja lienee kuulunut alaa opiskelevien käsikirjastoon iät ajat. Luin hitaasti uudelleen tätä mainiota opusta ja tällä kertaa hykertelin erityisesti sananlaskujen kuvaamaa suomalaisuutta.  – Luennoitsijana L. K-J on suorastaan murskaavan sujuva professorityyppi eikä hajamielisyydestä tietoakaan. Kirjaa on helpompi lukea, se on täsmällisesti jaoteltu ja tarjoilee sekä kansanviisautta että tutkijan viisaita tulkintoja suomalaisuudesta.

*

Romaanit

Umayya Abu-Hanna    Nurinkurin       WSOY 2003 (2.p.)

Palestiinalainen toimittaja ja kirjailija eli pitkään Suomessa, oppi kielen täydellisesti ja kirjoitti kirjan lapsuudestaan Palestiinassa suomeksi. Hän ei enää asu siellä eikä täällä, mutta antoi suomen kielellä meille lahjan, mahdollisuuden ymmärtää palestiinalaisten kulttuuria ja perinteitä sekä kokeneen näkökulmaa asumisesta muurien takana juutalaisvaltion kainalossa. Umayya kertoo kirjassa lapsuudestaan kuuden päivän sodan aikoihin.  – Luin tämän toistamiseen ja nautin taas kovasti eloisasta kerronnasta, jossa hivenen on aistittavissa ei-äidinkieltään kirjoittavan ilmaisu. Umayya ei kirjoita katkerasti eikä syyttele ketään, vaikka aihetta olisikin, seikka, joka lisää tekstin vaikuttavuutta.   

*

Riku Korhonen     Emme enää usko pahaan     WSOY 2016

Turkulaisen kirjailijan kuudes romaani on kunnianhimoinen yritys pureutua pahuuden mysteeriin. Korhosen teksti on tiukkaa, asiapitoista ja luotettavaa, mutta hiukan sekavaksi kokonaisuus mielestäni jäi. Alun tarina vaimosta ja ryöväristä herättää heti kiinnostuksen. Teksti solahtaa suoraan erään sortumassa olevan avioliiton tarinaan. Tarinan lopun kannalta voi ymmärtää sivuhenkilöiden heittämisen kehiin varhaisessa vaiheessa, mutta romaanin lukukokemusta vuorottelu häiritsee. Hyppelehtivä kerronta tuntuu sahaavan edestakaisin. Jos teoksen nimen on tarkoitus antaa romaanille teema, tarina ei vie teemaa huippuunsa.  – Ehkä Korhosen tyyli lähenee tässä rikosromaania. Melua pitämätön loppu on kyllä omalla tavallaan hieno.

*

Petina Gappah    Muistojen kirja    suom. Tero Valkonen    Tammi 2017 (Keltainen kirjasto)

Zimbabvelainen kirjailija kirjoitti romaanin, joka kuvaa mainiosti hänen kotimaansa (tapahtuma-aikaan vielä Rhodesia) elämää ja ihmisiä. Monenlaiset, vahvat taikauskot hallitsevat ihmisten kohtaloita, erityisesti poikkeavat lapset kantoivat aikaisempien sukupolvien suututtamien henkien aikaansaamaa kirousta. Romaani kertoo albinotytön tarinan, jossa salaisuudet säilytetään viimeisille sivuille asti. Tarina kerrotaan värikkäästi alkuperäiskielen ilmaisuja viljellen.  – Kiehtova, ravistelevakin afrikkalaiskulttuurin kuvaus, jonka herättämiä kysymyksiä joutuu pitämään mielessä loppuun asti eikä kaikkiin tule vastaustakaan.     

*

Laura Lähteenmäki     Korkea aika     WSOY 2016

Lähteenmäki (s. -73) on palkittu lastenkirjailijana, myös tämä aikuisromaani on taiten rakennettu ja hyvää, rikasta kieltä. Sukupolvitarina elää ja hengittää, säilyttää salaisuuksia ja jättää ne lukijan oivallettavaksi. Tarina alkaa evakkokarjalaisten, Olavin ja Annan asettumisesta lapsettoman pariskunnan, Heljän ja sodassa vammautuneen Kallen maista lohkaistulle tilalle rakentamaan kotia. Tarina tulee nykyaikaan Annan ja Olavin Lauri-pojan ja hänen Saana-tyttärensä kautta.  – Pitkästä aikaa käsiin osui kunnon lukuromaani, jossa tarina pitää otteessaan ja vetää lukijaa sivu sivulta eteen päin niin, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään.  

***

ELOKUUN LUETUT -17

Runot

Niina Oisalo    Valaan silmä, pilvien hai   Kolera 2017

Tanssivan runoilijan esikoiskokoelma. Esikoiset ovat sillä tavalla erityinen kirjallisuuden laji, että ne aukaisee mieli täynnä uuden tekijän nostamaa uteliaisuutta. Joskus ihastuu, joskus pettyy, joskus herää mielenkiinto: mitähän tästä kehittyy. Esikoinen on usein hiukan epäkypsä, tekijä hakee omaa ääntään ja tyyliään. Joskus se alkaa kehkeytyä suotuisaan suuntaan heti, toisinaan sitä haetaan hartiavoimin teos teokselta. Niina Oisalon tanssijatausta selittänee tekstin hyppelehtivän ilmeen, joita mustavalkoiset kuvat korostavat.  – Ei huono.

koirat taluttavat ihmisiään / ilmavassa metsikössä / korvanlehdet kuultavat kuin taivas/ tuuli hengittää varjoissa

heijastaa runkojen punaista, lehtien ruskeaa, / lämpö nousee alta, puut ovat kasvaneet ylöspäin, välissä tyhjää ja vapaata – lentoa, surinaa

aukaisen suuni auringon kohdalla ja hengitän sisään tämän

kohta en näe koirien ääriviivoja / väki on siirtynyt korviini, vatsaani, / sykkii ja kuplii

Romaanit

Asko Sahlberg   Pilatus   LIKE 2016

Kelpo kirjailija Sahlberg on tarttunut historialliseen aiheeseen. Romaani valottaa käytettyä kieltä myöten Rooman vallan kukoistusaikoja. Vaikka Pilatus joutuu Judaean käskynhaltijana kohtaamaan Jeshuan, paikallisen puusepän, tämä jää kuitenkin satunnaiseksi, joskaan ei täysin merkityksettömäksi sivuhenkilöksi Pilatuksen elämässä. Sahlberg varoo uskonnollista asenteellisuutta, mikä on tässä romaanille eduksi.  – Mielenkiintoinen historiallinen romaani, joka tuo paikoin mieleen Mika Waltarin kirjat, mutta ei ehkä ihan yllä niiden tasolle.

*

Patrik Pehkonen   Orpotytöstä ministeriksi – Sinikka Mönkäreen tarina  Art House 2017

Uutukaisen kävin etsimässä kirjastomme toisesta kerroksesta, jossa ovat itse asiassa kaikkein kiinnostavimmat asiat, kuten tietokirjat, elämänkerrat ja muistelmat sekä matkakirjat. Olen itse tavannut Sinikka Mönkäreen kahdesti hänen ministeriaikoinaan työhöni liittyvässä tilanteessa. Hän jätti määrätietoisen ja asiat hallitsevan ihmisen vaikutelman. Toisen kirjoittama elämänkerta on aina jotenkin laimea siihen verraten, miten osaava itsestään kirjoittaisi. Tässäkin tuntuu toimittajamaisen neutraali ote, mutta siltikin kuultaa läpi asianomaisen poliittiset inhokit ja suosikit. Ikävä vain, että käsiini sattui sellainen kappale, jossa joku idiootti oli katsonut oikeudekseen ’oikaista’ sivunlaitaan kirjoitetuin kommentein Mönkäreen käsityksiä milloin mistäkin.  – Sinikka Mönkäre on ollut nainen paikallaan sekä lääkärinä että poliitikkona ja hänen tarinansa ansaitsi tulla kerrotuksi. 

*

Jukka Viikilä    Akvarelleja Engelin kaupungista  Gummerus 2016 (5.p.)

Ilmestymisvuonna Finlandia-palkinnon voittanut teos on eräänlainen fiktiivinen akvarellimainen yöpäiväkirja keisarillisen kaupunginarkkitehdin mietteistä suuren arkkitehtonisen kokonaisuuden suunnittelun ja toteutuksen aikana. Lähdeteoksista koottua materiaalia on Viikilä hienosti työstänyt. Erikseen on mainittava kirjan hienovarainen ja kaunis ulkoasu, jonka on suunnitellut Jenni Noponen. Viikilä on julkaissut myös kaksi runoteosta sekä kuunnelmia ja toiminut dramaturgina. Yöpäiväkirjamerkinnöt ovat runollisia katkelmia, joissa hahmottuu suuren työn eteneminen, koti-ikävä ja perheen tragedia akvarellimaisin siveltimenvedoin.  – Viehättävä kirja, jonka lukeminen on silkkaa nautintoa kauniin ilmaisun ja ajatusten ilmavuuden siivittämänä.

*

Tuomas Juntunen    Tuntematon lapsi    WSOY 2016

Kirjoittaja on 1976 syntynyt kriitikko ja kirjallisuudentutkija. Hän ja vaimonsa menettivät esikoistyttärensä yhden päivän ikäisenä. Kirja on raskauden ensi hetkistä lähtien rakentuva muistomerkki lapselle, erityisesti isän näkökulmasta kerrottuna. Suruterapiakirjojen sankasta joukosta teos erottuu vahvasta isän odotustuntojen ja surutuntojen kuvauksesta.  – Juntusen kieli on ilmeikästä ja väkevää, paikoin vähän paisuttelevaakin. Tarina ottaa lukijansa vahvoilla tunteilla.

***

Runot

Harry Salmenniemi    Kivirivi   Otava 2013;  Pimeän lehdet  Otava 2015

Otava on satsannut runoilijan kirjoihin tyylikkään uniikilla ulkoasulla, onhan Salmenniemi jo ansioitunut lajissaan. Kivirivi on yhtäpötköistä tajunnanvirtaa, joka aina on lukijalle haaste. Näennäisesti toisiinsa liittymättömistä lauseista on työläs saada runoelämystä. Kehitin uuden tavan lukea: soljua sanojen virrassa höyhenen tavoin yrittämättä tavoittaa merkityksiä. Sillä tavoin havaitsin kirjoittajan kielen rikkauden ja lauseiden voimakkaat kuviot.  Pimeän lehdet avautui helpommin, tajunnanvirtaa oli pätkitty sopivan kokoisiin annoksiin. Lyhyemmät kokonaisuudet säilyttivät runoryhtinsä ja avasivat hienoja näkymiä sisältöön.

”Kipu lakkaa, mutta siru jää ihon alle. / Muistan että muistan, unohdan että unohdan. / Kolmekymmentävuotiaan toiveet, mitättömiä / kaksikymmentävuotiaan haaveisiin nähden. / Kaikkialla palava, arvaamaton avara, Askelet / tulevat lähemmäs, kohdalle, mutta kukaan ei / saavu niiden mukana.”                  (Kivirivi)

*

Olli-Pekka Tennilä    Ontto Harmaa    Poesia 2016

Omintakeinen runoilija on julkaissut kolmannen runoteoksensa, jossa maailma avaruutta myöten näyttäytyy kubistisena sanaleikkinä. 2013 esikoisteoksestaan Runeberg-palkinnon saanut runontekijä jatkaa sanaleikittelyään.  – Muistan ilahtuneeni kovasti uudesta runotaivaan tähdestä Yksinkeltainen on kaksinkeltaista -teoksen ilmestyttyä. Tämänkertainen kokoelma ei aiheuta samanlaisia väristyksiä. Sanaleikkeihin juuttunut runotyyppi alkaa vaikuttaa jo kliseeltä ja tympäistä. Onttoa ja harmaata.

*

Esikoisteos

Tuuli Salminen                          Surulintu          LIKE 2017

Salminen (s. -65) on uusi nimi kotimaan kirjallisella estradilla. Surulintu on rakennettu ihmissuhdekolmioon kirjailija Jaakob, vaimonsa Ellen ja Jaakobin sisar Rhea – ja tyylittelee vuoroin kunkin ajatus- ja kokemusmaailmassa. Kolmioon liittyy myöhemmin Rhean tytär Miriam, jonka läheinen suhde enoonsa nostaa Ellenin mielessä esiin kysymyksiä. Tarina suljetaan huolella ja kysymykset saavat vastauksensa.  – Ilahduttavan valmis esikoisteos, jota lukee mielellään. Tekstissä on kauneutta, joka keventää hivenen raskaahkoa ilmaisua.

*

Pokkarit

Linda Olsson    Kun mustarastas laulaa   suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi  Gummerus 2014

Olssonin tarinassa samaan taloon on osunut asumaan kolme yksinäistä ja omalaatuista ihmistä, jotka sattuman välityksellä tulevat tietoisiksi toisistaan ja hitaasti tutustuvat. Romaani on elämän eri mahdollisuuksien ja niihin liittyvien valintojen vahva kuvaus.  – Olen varsin viehättynyt Linda Olssonin tyylistä kuvata henkilöitään, kehitellä tarinaa ja jättää sen päätös avoimeksi.

*

Anthony Doerr    Davidin uni     suom. Hanna Tarkka    WSOY Bon 2016 (2004)

Doerr sai Pulitzer-palkinnon vuonna 2015 romaanistaan Kaikki se valo jota emme näe. Davidin uni on Doerrin esikoisteos vuodelta 2004 ja saanut nyt suomennoksen palkitun kirjan menestyksen siivellä. Romaani on sääilmiöiden ja hyönteisten tutkijan, tohtorismiehen Davidin tarina. Mies näkee enneunia ja rakastuu päätä pahkaa toisen miehen vaimoon, joka karkaa valmiista elämästään Davidin mukaan. He saavat tyttären, jonka kuolemaa enteilevä uni saa Davidin pakenemaan suin päin kotoa, kun uni alkaa käydä toteen. Monet kohtalon käänteet koettuaan ja vaimonsa kuolemasta kuultuaan mies palaa lapsuutensa kotiseudulle Alaskaan ja ryhtyy etsimään tytärtään.  – Tarina on outo ja monipolvinen, mutta niin hienosti kirjoitettu, että pitää imussaan loppuun asti.

*

Maeve Binchy Punaisen höyhenen keittiö  suom. Liisa Honkasaari  WSOY Bon 2001 (2000)

Oh, ei kesää ilman pokkareita eikä Maeve Binchyn romaania! Tätä en vielä ollut lukenut ja kun huomasin kirjakaupan pokkarihyllyssä uuden painoksen tästä, se oli ilmiselvä valinta tähän kesään. Kirjassa on sivuja peräti 758, joten viikon sain tarinan parissa mukavasti sujumaan. Ystävykset Cathy ja Tom toteuttavat pitkäaikaisen unelmansa, perustavat pitopalvelun. Kummankin elämänkumppanilla on puolestaan omat unelmansa ja näiden yhteensovittaminen kipunoi. Binchy kuljettaa tarinaa paljolti repliikkien kautta, joka keventää suuren sivumäärän painoa, ja tekee kerronnasta mukavan huokoista.  – Kivaa kesälukemista vallankin irlantilaisesta elämänmenosta tykkäävälle.

*

Tove Jansson  Vaarallinen juhannus     suom. Laila Järvinen  (1954)

WSOY on julkaissut Tove 100 -sarjan muumilaakson tarinoita alkuperäiskuvituksin sekä kovakantisena että pokkareina. Koska alkuperäiset painokset ovat meiltä lähteneet aikuistuneiden poikien mukaan, päätin kerätä tarinoita pokkareina ja lukea kaikki jälleen kerran.  – Muumitarinat ovat iättömiä ja ehdottoman uniikkeja, tämäkään viime vuosisadan puolivälissä julkaistu, ei ole kadottanut mitään viehätyksestään, pikemminkin päin vastoin.   

”Keskellä lattiaa oli yksinäinen ovi. Homssu meni järjestyksen vuoksi siitä ja huomasi kummakseen, että ovi oli paperia ja että sen taustapuolelle oli maalattu kaakeliuuni. Sitten hän kapusi ylös portaita, jotka loppuivat ilmaan.  – Joku pilailee minun kanssani, Homssu ajatteli. Mutta minusta tämä ei ole kivaa. Oven täytyy viedä jonnekin ja portaiden jonnekin. Miten tässä elämässä kävisi, jos joku miska äkkiä alkaisi käyttäytyä niin kuin mymmeli tai joku homssu niin kuin hemuli?”

***

Runot

Jukka Viikilä   Runoja I-II   Gummerus 2017

Dramaturgi ja (romaanistaan) Finlandia-palkittu Viikilä on nyt saanut Gummeruksen julkaisemaan runonsa. Viikilän runous on tykittäviä päälauseita, erinäisiä lainauksia, 113 kysymysmerkkiä sisältävä runo, jumalanpilkkaa ja puhetta pornosta.  – Ensivaikutelma: puberteettista jos–elämää. Kun en ole lukenut F-palkittua romaania, en osaa sanoa millainen proosatekstin kirjoittaja Viikilä on, mutta runoilijaksi en häntä kutsuisi tämän kokoelman luettuani. Toisiinsa liittymättömiä päälauseita suoltava automaatti ei kyllä viehätä hienovaraisemman runon ystävää.

”Lukekaa, mutta varokaa kirjoittamasta, tekemästä pysyväksi väliaikaiseksi tarkoitettua, kokeeksi ilmaan heitettyä, leikiksi ja juolahdukseksi aiottua, sitä kaikkea, mitä tuuli kuljettaa.”  

*

J.K. Ihalainen  Sytykkeitä       Sammakko 2016

Mies on elänyt ilmeisen kirjavan elämän ja kirjoittanut siitä lukemattoman määrän kirjavia runoteoksia sitten vuoden 1978. Rouheaa runoa, kyllä, runoa.  – Runot ovat kuin risukimppuja, niissä on omalaatuista kiehtovaa miehistä särmää.

”Kiireettömyys tarkoittaa / ettet enää ole tärkeä ihminen / maailma ei enää tarvitse sinua / sinun mustanahkainen salkkusi /makaa sängyn alla pölyyntymässä. / Sinun vuorosanasi eivät enää korosta / työsi korvaamatonta merkitystä. / Et enää etsi negatiivisten tolkuttomuuksien / kautta sitä tärkeyttä, joka syntyy siitä, että olet kiireinen, / täynnä itseäsi, tavoittamaton, saavuttamaton, mahdoton, / ehdoton, taipumaton, kykenemätön, / olet oikeassa nyt ja aina / ja heräät siihen kun vaimo / on vaiti eikä puhuttele sinua enää.”  

*

Saila Susiluoto                           Ariadne   Otava 2015

– Ylittämätön!

”On tuskallista vuotaa verta ihon läpi, joka huokosesta / tuntea heinän vahva tuoksu, vartalosi kesän kepeys / siirtää syrjään ainut lääke / nojata pää seinään, rukoilla sen kestävän”

*

Romaanit

Sirpa Kähkönen      Tankkien kesä   Otava 2016

Vuosi on 1968, viisitoista Kähkösen edellisistä romaaneista tuttua kuopiolaista jatkaa vuorollaan ajatuksiaan asioista ja tapahtumista. Romaanin tapahtuma-aika on kesä, jolloin Eurooppa järkyttyi Neuvostoliiton tankkien vyöryttyä Prahaan. Mitä se vaikutti vanhoihin vakaumuksellisiin kommunisteihin, mitä uuden aallon sosialisteihin savolaisen kaupungin sydämessä. Sirpa Kähkösen sanataide, perehtyneisyys ja eläytymiskyky ovat verrattomia.   – Romaani etenee kohti huipennusta, joksi nousee Tshekkoslovakian miehitysuutinen. Poikkeuksellisen hieno kohta tekstissä on Purkutalon mietteet historiastaan. Kähkönen elävöittää loistavasti 1960-luvun lopun elämää Kuopion kaupungissa.

*

Terhi Törmälehto   Vaikka vuoret järkkyisivät   Otava 2017

Vahva, suorastaan uniikki esikoisromaani! Terhi Törmälehto on kokenut kirjoittaja ja opettaja, joka esikoisteoksessaan tarttuu erikoiseen aiheeseen, karismaattiseen uskoon. Uskovaisuus ei ole tavanomainen aihe romaanikirjallisuudessa, helposti siinä lipsahtaa kritiikittömän naivismin tai ylenkatseellisen uskonpilkan puolelle. Törmälehto kertoo kahden sukupolven perheessä kasvavan lukiolaistytön Elsan tarinaa eleettömästi ja todentuntuisesti ikään kuin sisäpuolisen näkökulmasta. Romaani kuljettaa rinnakkain kainuulaisen körttiuskon perinteen maastossa leviävän karismaattisuuden ja vasemmistolaisten sissiliikkeiden raastaman Kolumbian karismaattisuuden ilmentymiä Elsan tarinan kautta. Vahvana juonteena on helluntailaisuuden korostama armolahjojen odottaminen sekä nuorten heräävä seksuaalisuus, jonka ystävykset ratkaisevat kukin tavallaan.  – Tämä teos on kuukauden löytö! Löysin elämäni varhaisista vaiheista tuttuja kokemuksia. Kirjoittajan tapa käsitellä arkaa aihetta oli rehellinen, mutta kunnioittava. Tuntuu siltä, että tämä teos on nyt oikeassa ajassa, kun karismaattisuudesta tehdään juttuja päivälehtiinkin.

*

Antti Tuuri   Tangopojat  Otava 2016   Ameriikan raitti  Otava 1986

Vanha kunnon Antti Tuuri osui käsiin pitkästä aikaa. Ja nyt ihanasti myhäilevän huumorin höystämä Tangopojat! En varsinaisesti ole ollut Antti Tuurin proosan perään, mutta kunnollisten kirjailijoiden joukkoon hänet luen. Tangopojat liikuskelee aluksi Pohjanmaalla viime vuosisadan puolella nuorimiesten elämää hahmotellen. Pääosassa on hanurinsoittaja Sauli, joka lähtee soittokaverinsa kanssa monen edeltä menneen pohjalaisnuorukaisen tavoin Ruotsiin Volvon tehtaalle töihin. Lähtöä siivittää aavistus erään tietyn Elinan katoamisesta samaan suuntaan. Niin monta synkkää suomalaistarinaa Ruotsiin häipyneistä ja sekoilevista elintasopakolaisista luettuani oikein riemastuin tästä Tuurin versiosta, joka kertoo tolkun ihmisistä.  – Kiitos Antille kutkuttavan hersyvästä romaanista!

Ameriikan raitti, Tuurin varhaisempi siirtolaistarina soljuu tuttuun Tuurin tyyliin. ’Verosuunnittelua’ harjoittaneet pohjalaiset yrittäjämiehet ovat pitäneet ilmeisesti tapoinaan päätyä rahoineen Ameriikkaan. Aikansa onnistunutta manööveriä maanmiestensä kanssa juhlittuaan päähenkilö lähtee etsimään Kanadasta esi-isänsä haudan ja kaukaiset sukulaiset, joiden löytymistä taas juhlitaan viikkokaupalla. Lopuksi mies päätyy laatimaan ’aamukampaa’ viidestä vuodesta jäljellä olevasta ajasta, kunnes verokupru vanhenisi. Sivuhenkilönä on miehen vaimo, joka palaa kotimaahan synnyttämään tyttärensä, mikä seikka edesauttaa miehen kotimaan kaipuuta.  – Tuurin lakoninen huumori on omiaan elähdyttämään muuten varsin miehisiä tarinoita.

*

Joel Haahtela  Mistä maailmat alkavat     Otava 2017

Voin yhtyä kustantajan käyttämään ilmaisuun: ”hurmaava taiteilijaromaani”. Haahtela kertoo nuoren miehen tiestä taiteilijaksi, suhteesta elämään ja esikuviinsa. Intohimon kohde voisi tarinassa olla yhtä hyvin kirjoittaminen, viivan ja valöörien kuvaus sanojen ja lauseiden sävyjen hahmottamista ja etsimistä. Lukijan ja kirjailijan suhde on aina mysteeri, useimmiten mitään suhdetta ei synny tai se jää etäiseksi. Toisia lukija alkaa kohta vierastaa, joitakin vieroksua, jopa inhota. Minulle Joel Haahtela on kirjailija, jonka tekstiä rakastan, jonka sanoihin haluan palata yhä uudelleen.   – Harvinaisempia paljon lukevallekin ovat syvemmän ymmärryksen tunteet, kiitollisuus siitä, että jossakin on joku, joka osaa sanoittaa ajatuksiaan näin. Silloin on aina juhlaa, kun tällaiselta kirjailijalta tulee uusi teos ja sen haluaa aarteidensa kirjastoon. – Helmi!

*

Pajtim Statovci       Kissani Jugoslavia     Otava 3.p. 2014

Osuin kirjastossa jonkinlaisen kulttikirjan maineen saavuttaneeseen romaaniin. Lukukokemus oli huikea. Ravistelevan rehellistä kuvausta kosovolaisen albaaniperheen hääperinteistä sekä myöhemmistä vaiheista ja kokemuksista maahanmuuttajina Suomessa. Avointa tilitystä miesten välisestä rakkaudesta sekä miehen ja kissan, miehen ja käärmeen rinnakkaiselosta. Symbolista ilotulitusta, josta ei jännitettä puutu.  – Luin ja ihastuin väkeviin tarinankäänteisiin.

*

Tove Jansson Muumipapan urotyöt  suom. Kivelä, Järvinen              WSOY 21.p. 2010

Luin tätä lasten kanssa ja varsinkin kuusivuotias Muru kuunteli herpaantumatta hetkeksikään. Koska emme ehtineet kirjaa loppuun yhdenyönkylässä, luin sen itsekseni loppuun. Tove Janssonin monitasoiset tarinat ja taito kertoa hurmaavat aina vain uudelleen.  – Ihanaa kesälukemista!

*

Anna-Leena Härkönen   Juhannusvieras   OtavaSeven 2014 (2006)

Tarina on jotensakin tyypillinen: sisäisesti rikki mennyt nainen palaa tätinsä syntymäpäivän merkeissä lapsuutensa maille, tapaa menneisyyden tärkeät ihmiset ja oivaltaa jo unohtuneiden muistojen sekä paljastavien puheiden kautta, ettei kaikki ollutkaan niin auvoista kuin hän halusi uskoa. Härkösen tyyli on sujuva, kevyehkö, paikoin kliseinen.  – Runsas kirosanojen käyttö häiritsi minua. Tarinan kannalta ne tuntuivat tarpeettomilta.    

***