kesä luovuttaa vihreytensä syksylle, syksy värinsä talvelle. talvi luovuttaa kylmyytensä kevätauringon lämmölle. kevät, kevät ei koskaan luovuta.

jotkut kesän kukista ulkoikkunallani kukkivat yhä. mikä on sitkeyden salaisuus – kukkimisen iloko? olen muistanut kastella ravinnevedellä, poissaolon ajan pitänyt alusruukussa vettä, nyppinyt kuihtuneet kukat kerran viikossa. vaikka en ole mikään viherpeukalo, silti tämä yksilö jaksaa kukoistaa.

huomenna on Ilonan päivä.

taivaan pilvet hehkuvat auringon taitetuissa sävyissä illoin aamuin. lehtipuiden kirjavia syysmekkoja tuuli pyrkii jo riisumaan. miten vihreänä kesä sykkikään, nyt syksy näyttää värien kirjon. myös riisutut puut ja ikivihreät havut ovat kauniita.

hengitän syvään luonnon rytmissä.

katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista, pane käsi käteen, ollaan hiljaa…

vapaus, maailman hatarin ja väärinymmärretyin käsite. on aina  tausta, jota vasten sitä katsoo. on myös vastakohta.

kuljen missä kuljen, tiedän, että umpihangen vapautta ei ole olemassakaan.

maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt ihana enkeli kotihin vie. niin pitkä on matka ei kotia näy. vaan ihana enkeli vierellä käy.

voimme olla enkeleitä toinen toisillemme, kulkea vierellä, pitää huolta.

Italian vuorikylissä maa on järissyt, taloja sortunut ja asukkaita jäänyt raunioihin. moni on murheissaan menetettyään kaiken.  meillä pohjolassa tuuli on yltynyt myrskyksi, puuskaillut puita nurin ja loiskuttanut valtavia aaltoja merellä. kotikadun koivuja se on vatkannut vimmoissaan ja pihavaahteran lehdet ovat kohisseet tuulen kynsissä. kuitenkin kitkin kukkapenkkiäni ja kaivoin sipuleita maahan ensi kevät ja kesä mielessäni.

elämä sykkii näissä: myrskyssä ja tyvenessä, murheissa, iloissa ja uuden kevään toivossa.

huoneet hiljenevät. tapahtumien värikylläinen kavalkadi lipuu muistojen joukkoon. Elämälle kiitos!

kukkineet, sateissakin sinnitelleet kasvit juovat kesän jälkimehua, väsynyttä valoa, lauhaa lämmintä. kypsyvät luopumiseen.

Tämä sunnuntai kirkkovuodessa on  otsikoitu  Itsensä tutkiminen. Eräs päivän raamatunteksteistä puhuu ylpeistä torneista ja murtumattomista muureista, rantojen huvipursista ja kauas merelle purjehtivista laivoista. Ovatko ne ihmisen valtapyrkimysten kuvia?
On katsottava itseensä, omaan ylpeyteen, sisäisiin muureihinsa, valitsemiinsa huvipursiin, jotka vievät kauas todellisuudesta. Katsottava ja taivuttava näkemään: ei maailma ole tarkoitettu ihmisen ylpeiden ja itsekkäiden mielihalujen mukaiseksi. Oivallettava: meillä on vastuu pyrkiä yhteiseen hyvään.  

Jumala, hyvä Isämme. Anna ihmisillesi usko, joka on vilpitön ja teeskentelemätön. Lahjoita rakkaus, joka parantaa sisäiset kipumme ja on lähimmäisiämme kohtaan lempeä ja kärsivällinen.

kun on tilaa, voi kasvaa yksilöksi.  kuulua silti lajiinsa puut ja joukkoon lehtipuut. kun halaan puita, halaan aina yksilöä, jossa on kasvupaikkansa ja olosuhteidensa ilmiasu, mutta yksilöllinen sielunsa. sisimpäni värähtely vastaa puun ytimen värähtelyihin ja rikastumme toisistamme.

*

Jokainen puu on yksilö, kuten ihminenkin. Jokainen puu kommunikoi lajitovereidensa ja muidenkin elollisten kanssa. Puilla on oma ’wood wide webinsä’. -Toim. Pirkko Kotirinta, Hs Merkintöjä.