Kun nyt joka tapauksessa olimme asioilla kaupungilla, ehdotin Toiselle, että paluumatkalla poikkeaisimme Pasilan uuteen ostoparatiisiin Mall of Triplaan. Parkkihalli tarjosi kaksi tuntia ilmaista pysäköintiä joulunalusviikolla. Tilaa oli kaikissa kerroksissa, paikka oikein kumahteli tyhjyyttään. Kiireisimmät olivat jo käyneet ihmettelemässä paikkaa avajaistungosessa eikä arkena keskellä päivää edes joutilasta väkeä ollut täyttämään valtavia käytäviä. Eniten näkyi keltatakkisia rakennustyömiehiä, joiden hommat kompleksissa olivat vielä kesken.
Äimistelimme keskellä entistä Pasilan asemahallia, mihin täällä voisi mennä kahville. Nykymuotinen kauppakeskus kun ei tarjoa paikkoja viihtymiseen, kahvia saa kymmenistä paikoista, joihin ei voi istahtaa. Ihmisen oletetaan ostavan kahvinsa pikapikaa kannelliseen pahvimukiin ja hörppivän mennessään. – En suostu tuommoiseen, nurisin parhaillaan Toiselle, kun kuulin takaani iloisen moin. Esikoinen se siihen tupsahti matkalla työpaikalleen. Junat vaihtosuuntaan seisoivat, koska jotain ikävää oli raiteilla sattunut.
Yhden paikan sentään löysimme, jossa oli muutamia pikku pöytiä ja oikeat tuolit. Saatiin juoda kahvit kupista ja syödä välipalaleivät lautaselta. Tarkoitus ilmiselvästi on, että ihmiset poikkeavat ostoksille eivätkä juutu turisemaan turhia kahvikupin hinnalla. Maailma muuttuu ympärillä, mutta mummelit ja vaarit eivät pysy tai haluakaan pysyä karusellissa mukana. – Tämä on nyt nähty, sanoin minäkin.
Samanlaisia kommentteja olen kuullut muiltakin. Eipä tarvitse käydä, kun en muutenkaan tykkää ostoskeskuksista enkä tarvitse niitä. Mihinkähän ihmeen ajatuksiin ihmisistä ja ostovoimasta tämä jatkuva ostosparatiisien rakentaminen perustuu?
Kommentin jätti Annikki · perjantaina 20. joulukuuta @ 14:42
Jaa’a, tuota minäkin mietin. Aktiiviväki tietysti tarvitsee oikeastikin monenlaista tavaraa ja muotia seuraavat uusia asuja, mutta paljon on niitäkin, joilla ei ole varaa ostella ja meitä, jotka emme enää koko ajan tarvitse uutta, kun tarpeelliset tavarat on jo hankittu.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 20. joulukuuta @ 22:50
No Triplassa voisi käydä katsomassa sen verran, että tietää mistä puhutaan. Redinkin kauppakeskus on vielä katsomatta, taitaa jäädä kesään, se kattopuutarha kiinnostaa.
Weisteen lähes sata vuotta vanhaa joulukoristetehdasta ei pääsyt katsomaan, mutta myymälä oli kyllä kaunis vanhassa huvilassa. Suurin osa tuotteista menee vientiin, hyvä niin, Party decorations nimellä. Ostajia oli paljon, lapsiperheitä ja mummoja, minä en tarvinnut mitään.
Vuosia vanhat joulukuusen koristeet ovat aarteita monessa perheessä, mutta toki uusia perheitä ja muita löytyy.
Kommentin jätti tuulamummo · lauantaina 21. joulukuuta @ 19:26