Tästä aamusta alkoi arkiviikko, jossa ei ole toisaalle luvattua ennen torstaita. Sanon näitä eläkeläisen vapaapäiviksi. On vain niin sanomattoman ihanaa työvuosien jälkeen voida elää vapaita vuosia, joissa se, mitä tapahtuu, on itse valittua. Ja siitäkin, voi pitää vapaata.
Elämä on noutopöytä, josta voi valita mieleisensä – tai olla valitsematta. Elämän rikkauteen kuuluu sekin, että vapaat vuodet täyttyvät sekä onnesta että luopumisen kivusta. Ei ole vain toista tai toista, on molemmat. Onnelle on mahdollisuus antaa aikaa, luopumisen merkitys aukenee sekin hiljalleen.
Tunnen työorientoituneita ihmisiä, joille on ollut kerta kaikkiaan mahdotonta ottaa olemisen vapaus omiin käsiin eläkeajan koitettua. Papille on mahdollista jatkaa virasta luovuttuaan seurakunnallisia tehtäviä monin tavoin. Tiedän tasan yhden entisen työtoverin, joka päätti pitää eläköidyttyään papintöistä intervallivuoden. Jos näkisimme tulevaisuuteen, uskon, että meitä olisi enemmän.
Kun yli neljänkymmenen työvuoden jälkeen laitoin työpaikkani oven kiinni, lupasin itselleni, että ei enää koskaan aikatauluja ja kalenterimenoja. Aika hyvin on lupaus pitänyt. Eläkkeelle jäänti ei aiheuttanut kriisiä, tosin olin harjoitellut osa-aikaeläkeläisenä.
Niille työorientoituneille sanoisin, että kannattaa varautua eläkepäiviin etsimällä elämälleen muutakin sisältöä kuin työ, mieluummin ennen eläkkeelle jääntiä.
Kommentin jätti seita · maanantaina 18. maaliskuuta @ 19:34
Seita,
moni on niin väsynyt jo siihen aikataulutettuun elämään eläkeikään päästyään, että irtiotto on välttämätön. Minun viimeinen työkevääni oli niin vaikea terveydellisesti, että oli suorastaan pakko sen sinnittelyn jälkeen jättää totaalisesti kaikki työyhteydet. Kun sitten palasin kuvioihin vapaaehtoisena, oli jo helpompi rajata osallistumiseni.
Saappaat jalassa kaatumisessa ei minusta ole mitään gloriaa.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 19. maaliskuuta @ 09:43