Viime Perjantai-ohjelmassa keskusteltiin rehellisyydestä. Aiheeseen liittyvänä uusioterminä lanseerattiin radikaali rehellisyys. Nuorten juontajien perusolettamus oli, että kaikkihan me valehtelemme enemmän tai vähemmän. Kun mennään termistön hienosäädön puolelle, puhutaan vaikenemisesta, totuuden kaunistelusta tai kiertelystä ja valkoisista valheista. Sellaisessa maailmassa rehellisyys onkin radikaalia.

Radikaali rehellisyys näyttäytyi esimerkkien valossa todella oudolta. Parisuhteessa radikaalirehelliseksi heittäytyvä puoliso ilmaisee todelliset tunteensa toista kohtaan joka tilanteessa hoitaakseen omaa huonoa oloaan. Ennen tuota olisi sanottu itsekkyydeksi. Vaatii nimittäin todellista taitoa esittää asia niin, ettei syyllistä ja vastuuta toista omista oloistaan. Tilanteessa saa helposti aikaan raivokkaan riidan, joka ei paranna kenenkään oloa, päinvastoin.

En todellakaan haluaisi elää maailmassa, jossa jokainen sanoisi mitä sillä hetkellä todella ajattelee. Jos katson oikeudekseni itse olla radikaalin rehellinen, sama oikeus on oltava toisellakin. Itse asiassa sellainen maailma jo onkin, somessa. Epäitsekkyys ja kohteliaisuus eivät taida olla korkeassa kurssissa nykyään, lähimmäisenrakkaudesta puhumattakaan.