Esikoinen poikkesi illalla lainaamassa autoa isältään. Suunnitelmissa oli seikkailuretki lasten kanssa kansallispuistoon syysloman alkajaisiksi. Meiltä löytyi mukaan kaksi makuupussia, teltta ja makuualustat sekä muu tarpeisto oli ennestään. Sääennuste näyttää hyvää niille main, joten toivoa on, ettei routa aja seikkailijoita ennen aikojaan kesken seikkailun kotiin.
Tänään oli meillä talonmiesviikon puuhat, ja huomenna siitä kipeytyneiden lihasten ja nivelten lepopäivä. Palkitsevaa on aherrusta seuraava hyvänmielen fiilis, kun piha saadaan talvikuntoon hyvän sään aikana. Ja leffakerhossa nähtiin illansuussa Oscareilla palkittu La, la Land. Näytöksen alkajaisiksi saimme kuulla vielä extrana seitsemänvuotiaan muusikonalun soittavan filmin teemamelodian viululla. Filmi oli kohtuullisen laadukas, musiikki ja tanssiosuudet viihdyttäviä, vaikka tarina olikin Casablancan toisintoa. Eivät musikaalit ole kuolleet, eikä jazz!