yksi pihamme päivittäisistä lintuvieraista on mustarastas. useimmiten lintu tulee yksin, mutta joskus olen nähnyt kaksi keltanokkaista urosta ja yhden naaraan yhtä aikaa pöyhimässä pudonneita lehtiä syreenin, tammen ja katajan juurella. kuvan yksilö on niin tuttuuntunut, ettei rauhallinen liikkuminen tai kuvaaminen sitä häiritse. kuvaushetkellä linnulla oli kaveri, juttelin niille ja ne näyttivät kuuntelevan. olemme tottuneet uteliaiden oravien kesyyntymiseen, mutta tämä on uutta.
muistan perheemme ensimmäisen kevään omassa pikku kodissa. sen pihapiirissä ihan parvekkeemme lähellä oli puu, johon mustarastas iltaisin tuli laulamaan. kutsuimme laulajaa kotipesälinnuksemme.
ehkä pikku pihamme on myös ’mustiksemme’ kotipiha. jollakin salatulla tavalla mustarastaan läsnäolo liittyy elämämme merkittäviin taitekohtiin.
Mustarastas oli minulle yhdeksänkymmenluvulla uusi tuttavuus Espoon kodin pihapiirissä. Parvekkeella kuuntelin sen hienoa huilutusta antennin huipulla. Sen jälkeen kuulin äänen kuin ystävän tervehdyksen matkoillani eri maissa. Vasta muutama vuosi sitten se ilmaantui Torpan lähipiiriin kuusen latvaan. Minullekin se on mieluisa lintu.
Kommentin jätti Annikki · lauantaina 6. tammikuuta @ 12:18
Mustarastas oli minunkin entisen kotini pihalintu. Sen kauniita lauluja oli ilo kuunnella. Useimmiten se pysytteli piilossa pensaiden oksistossa, vain harvoin näyttäytyi, mutta se ääni!
Kommentin jätti seita · sunnuntaina 7. tammikuuta @ 07:25