Koska Timo aloitti maanantaina vessan laiton, käynnistimme suunnitelman B: relax’n menox – eli pillit pussiin, bensaa tankkiin ja baanalle. Aamutoimet ehdittiin suorittaa ennen kuin ovikello soi. Timon mukana saapasti sisään raamikas putkimies ja putkimiehen sutjakka vaaleatukkainen oppipoika. – Ohoh, huomenta kaikille, henkäisin ovella, johon Timo, että – juu, nyt on porukkaa enämpi kuin laki sallii. Tuttu äänimaisema käynnistyi heti: koputusta, sahausta, porausta ja huutelua yhteisnimellä ryske. Nämä miehet eivät olleet tulleet katselemaan ja kokoustamaan vaan tekemään. Oppipoika juoksi eniten eestaas sisältä autolle ja takaisin. Pakkasimme lähtökamoja, mutta lähtöhetkillä Toinen ilmoitti odottelevansa vielä firman työnjohtajaa, jonka kanssa piti neuvotella jostain ennen kuin pääsimme matkaan. Siinä tuli meidän kesken pientä sanomista, oliko muistettu kertoa tästä viiveestä vai ei.

*

Meidän osaltamme kolmas remppaviikko sujui mitä parhaiten. Imatran Kylpylä sijaitsee huiman kauniissa maisemassa mäntyisellä harjulla Saimaan rannalla. Väkeä oli kohtuullisesti, tilaa ja avaruutta yllin kyllin sekä sisällä että maisemassa. Huomattavan runsaasti oli lapsiperheitä Venäjän puolelta sekä aamuin illoin jumpparyhmissä ja joogaamassa käyviä kaupunkilaisia. Tuloiltana osallistuimme kahden tunnin risteilyyn Saimaalla. Pilvipeite raottui sen verran, että nähtiin auringonlaskun värejä taivaanrannalla. Vastarannalla on toinenkin kylpylä, entisestä Rauhan sairaalasta saneerattu kylpylähotelli, ympärille rakentuneen lomakylän keskellä. Se on varsinaisesti venäläisturisteja silmällä pitäen rakennettu, mutta heitähän riittää näillä main kaikkiin alueen kylpylöihin.

Toinen päivä oli mitä ihanin sään puolesta. Kylpylän alueen tuntumassa on kaunis Lammassaari, jonne pääsee kannastietä. Sen hotellin puoleisella rannalla on Imatran Venekerhon venesatama. Saaren ympäri kiertelee neljä – viisi kilometriä kaunista rantapolkua, jota kuljeksimme omaan tahtiin raikkaasta tuulesta nauttien. Saari on kaavoitettu virkistyskäyttöön. Siellä on ollut kivikautinen asuinpaikka, mutta ei nykyasutusta.

Kolmantena päivänä lähdimme metsäpolkua, mikä osoittautui tuhoisaksi minulle, joka tyhmyyttäni läksin caprihousut jalassani. Mäkäräiset, nuo pikku pirulaiset kävivät metsän uumenissa kinttuihini himokkaasti kiinni ja illalla olin sitten tuskissani kihelmöivien paukamien kanssa. En saanut apua kutinaan jalkahoitolan puolelta eikä mukana mitään rohtoa ollut. Yöunet menivät mönkään. Vielä kotonakin olen saanut hoitaa sormenpään kokoisia tulipunaisia paukamia jaloissa.

*

Vessan laitto oli vielä hiukan kesken, kun tulimme kotiin, mutta viikonlopuksi jo saimme sen käyttöön. Kävimme taas lauantaiaamuna uimahallissa höyrysaunassa ja suihkussa. Illalla kuuntelin ikionnellisena Renée Flemingin jumalaisen kaunista lyyristä sopraanoa ja Tukholman kuninkaallisen orkesterin energistä soittoa Musiikkitalon permannon kolmannelta riviltä. Helsingin Juhlaviikkojen odotetuimpaan konserttiin olimme varanneet liput jo keväällä. Muistelen, että olen ollut kaikissa Flemingin Suomen konserteissa, eihän niitä kovin usein ole ollutkaan. Käsittämättömän täydellisenä hänen äänensä on säilynyt. Ja vaikka laulajatar on palkittu monin arvopalkinnoin, kaikki diivailu on hänestä kaukana.

*jatkuu