Istun nojatuolissani. Kuuntelen kotona kotikirkkoni messua radiosta. Avoimesta ovesta kuulen kaupungin sunnuntain hengityksen. Valkoinen perhonen lentelee suutelemassa pihamme kukkia. Rauha.
Turun tapahtumien taustaa vasten, luetut tekstit, rukoukset, Kristan punnittu puhe ja Pentin soitto käyvät syvälle. Median myllyt ovat jauhaneet tauotta Ylessä ja somekattila on kiehunut yli. Kirkossa ei elämöidä tunteilla, rukoillaan tyynesti kaikkien puolesta, saksofoni soi hiljaista surua ja uudet virret rohkaisevat. Vanhan testamentin tekstit ravistelevat ajankohtaisuudellaan.
On helppo tuomita terrori, kun ei kysy mistä se alkuaan nousee. Se on kuin uhmaikäisen lapsen äärimmäinen huuto, joka nostaa raivon, häpeän ja avuttomuuden tunteet. Voisimmeko yrittää kuunnella huudon viestiä tarttumatta heti puukon iskun jälkeen median miekkaan?
Niin kuin tahdomme meille tehtävän, tehkäämme heille. He ovat osa yhteistä maailmaamme, nämä, jotka kostavat sen, mitä heille ja heidän isilleen on tehty. Onko mahdollista säilyttää tyyneys, luottamus, rakkaus ja myötätunto kaikkia kohtaan?
ellinoora. joku sanoi tänään anglikaanisen kirkon aamuhartaudessa, että paikat, joista etsimme rauhaa, kertovat siitä, mihin uskomme. minä huomaan etsiväni sitä täältä kolmannesta huoneesta. aina se löytyy. kiitos, kurttukuono.
Kommentin jätti meri · sunnuntaina 27. elokuuta @ 20:37
Voi sentään, solmupiuha 😉
nyt juuri ainakin Huoneessa rätisee ja laukkuja pakkaillaan. vaan ehkä kohta helpottaa.
…
en ole itse kurttunaamaani tuohon tunnisteeksi valinnut, mutta aika lailla näköinen saattaa olla. joiltakin osin.
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 27. elokuuta @ 22:28
Takavuosina yhdessä rukouskokouksessa muuan täti pyysi Jumalaa siunaamaan rakkaita vihollisiamme, mutta huomautti, että siitä Arahvatista minä en oikein tykkää.
Kommentin jätti a-kh · maanantaina 28. elokuuta @ 02:28
a-kh,
terrorismipuheessa (joka nyt näyttää hallitsevan mediaa, niin virallista kuin sosiaalista) on niin paljon tunnekuohua, jota vierastan. olenko minä ainoa, joka en osaa enkä halua ottaa puoltani? Arafatin aikoina terrorismille annettiin hänen kasvonsa, tähän maailmanaikaan ei voi tietää kenen kasvojen takana mitäkin piilee. Sudet on lampaiden asussa, lampaat ulvovat susina.
Raamatun mukaan vihollisia kehotettiin rakastamaan. Ihmisten väliset sodat perustuvat viholliskuvien luomiseen puolin sekä toisin. Jos ei ole vihollista, ei ole ketä kirota tai siunata. ”Siunaa koko maailmaa” on parempi rukous, joka jättää tuomion Jumalalle.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 28. elokuuta @ 09:21