Menneellä viikolla sisältäkin putsattu ja puleerattu menopelimme lähtee kuskaamaan meitä keskustaan asioille. Nyt on hoidettavana melkein koko arsenaali: kalakauppa, marketti, apteekki, kirjasto ja pesulakin. Vain leipomo jää tällä kertaa väliin. Asiat hoituvat, mutta Toinen on vähäpuheinen. Se taas ei ole epätavallistakaan.

Iltapäiväkahvit juotuamme tartun toimeen, joka ei tosiaankaan ole lempipuuhiani, mutta jonka olen ottanut itsenäisen elämäni alusta asti vaivoikseni: nettipankin käyttötilin ja oman exel-kirjanpitoni vertailun. Joskus siinä joutuu metsästämään jotain omasta kirjanpidosta unohtunutta summaa kuin kadonnutta aarretta.

Sitten on hyvä istahtaa pihakeinuun kuuntelemaan tuulen suhinaa vaahteran lehvästössä. Sen suloisempaa ja rauhoittavampaa ääntä ei maailmassani olekaan. Ihmisestä sanotaan: Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole. Sanoisin: Kun tuuli käy lävitseni, olen eniten elossa.