Naapuritalon pihassa, tonttiemme rajalla, möyrii jumalattoman iso Kone. Viimeinkin! Vuosia sitten vastapäätä asujat vetivät moottorisahalla tonttien rajalla alunperin olleen orapihlaja-aidan maan tasalle ja myrkyttivät juuret. Kuvaan kuuluu, että meiltä ei kysytty mitään. Äkkiä vain näkösuoja oli poissa ja tilalla innokkaasti nokkosia puskeva kannokko. Keskustelut ja kyselyt tuottivat purukumipallovastauksia: joo laitetaan laitetaan kunhan keritään. Vuodet kuluivat, taloyhtiömme hallitus viritteli keskustelua joka kevät, joko nyt.  – Joo laitetaan laitetaan. Ei muuten, mutta kun taloyhtiömme ikkunoiden edessä on heidän parkkipaikkansa aamu- ja iltaliikenne. Onneksi meidän huoneistoissamme olotilojen ikkunat ovat oman pikku pihan puolella.

Miten nämä tonttien rajanaapuruudet muilla hoitunevat. Luulenpa että sanomista löytyy puolin ja toisin, joskus ihan lakitupaan asti. Kerrostaloissa on puolestaan ovinaapurit, seinä-, katto- ja lattianaapurit. Haasteita riittää naapuruussuhteissa läpi ihmisen asumishistorian.

(PS. Otsikon lause jäi elämään Esikoisen ja Kuopuksen taaperovuosilta.)