Lähdimme matkalle kaksi viikkoa sitten riisuttuamme kodin ensin sisäkattorempan vaatimaan kuosiin. Kuvittelin, että remppa olisi voiton puolella, kun tulemme takaisin. Ei ollut. Oli pakko kehittää evakkoreissulle jatkoa, päädyimme Lapsuusmaalle. Onnellinen ratkaisu, joka onneksi sopi veljen perheellekin.

Lapsuusmaalla koivikkojen alkukesän vehreys oli ihanimmillaan. Kotiakin etelämpää tulijasta tuntui kuin olisi kelannut kevättä taakse päin. Voikukkapellot, rentukkaojat! Metsätähti, kevätlinnunherne, kielon pikkuruiset nuppuvanat! Ja ujoa lilaa hehkuvia suo-orvokkimättäitä kaikkialla!

Torstaina pääsimme mukaan kummipojan alakoulukkaiden siivellä kevätjuhlaan. Olipa perinteistä,  peikkojen ja keijujen tanssahtelua levymusiikin (Griegiä) tahtiin, varovaista laulua ja nokkahuilun soittoa pianon säestyksellä ja onnelliseen loppuun päätynyt näytelmä siilistä, jolla ei ollut ystävää.  Suvivirttäkin ynistiin miten kuten kahden säkeistön verran  sekä kuultiin  rehtorin mutinaa mikrofoniin stipendien ja hymypatsaiden jakoineen. Myöhemmin katselimme haikeina veljen luona videotallennetta 25 vuoden takaa, jolloin olimme saman ison koulun juhlasalissa kummipojan lakkiaisissa. Silloin vielä oikeasti laulettiin…

Keskustelut kummipojan esikoistyttären (10 v) kanssa olivat avartavia. Opin, että nelosella tytöt muodostavat ryhmän, jossa joku Ronja tai Veera ’määrää’ illalla tekstiviestillä miten tukka laitetaan seuraavana päivänä. (Kaikilla on tietysti pitkät hiukset.) Kevätjuhlissa nähtiin ryhmä donitsinutturoita, ja todistusten antopäivänä tukan piti olla valloillaan, vain toisen puolen etupalmikko oli sallittu. Koulussa on parasta välitunnit ja matikka (kymppi todistuksessa kuuluu asiaan) ja tytöt harrastavat tramppaa ja urheilulajeja. Ekaluokkalainen pikkuveli äänesti myös välitunnit parhaiksi, mutta häneltä kouluruokakin sai pisteen.

Kotona Remonttimies oli saanut urakkansa valmiiksi, työn jäljet siivottu, ja tulos on erinomainen.  Alamme kotiutumisen huonekalujen palauttamisella paikoilleen. Toinen ruuvailee lamppuja uutukaiseen kattoon ja kokoaa kodin laitteistoa sitä mukaa kun saa tavaralaatikoita noudettua varastosta. Minulle lankeaa pyykki, pölynputsaus- ja pesushow sekä ruokahuolto. Tämä on jo niin tuttua kuin uusinnat aina – ikävä todeta, että asukkien ikääntyessä kodille käy samoin. – Nyt riittää remontit, vannon. Kerta kerralta tuntuu vaivalloisemmalta tämä etu- ja jälkikäteinen tavarashow, vaikka kodin ehostuksen lopputulos aina ilahduttaakin.

On ihmisiä, jotka kiinnittyvät paikkoihin, ja ihmisiä, jotka eivät asetu. Joillakin on koti kaikkialla, missä kulkevat, toisilla tuttuuden tuoma illuusio turvasatamasta.