Gummeruksen Suuri sivistyssanakirja kertoo synestesiasta näin: ”ilmiö, jossa sama ärsyke aiheuttaa kahden eri aistin alaan kuuluvia aistimuksia”. Kognitiivinen psykologiahan näitä ilmiöitä tutkii ja kartoittaa.  Nettiystävä Vilukissi kommentoijineen kuvaa samaa ilmiötä käytännön sovelluksena. Värikästä elämää!

Kysymys on aivojen etulohkossa sijaitsevan pihtipoimun (cingulare cyrus) toiminnasta. En tunne asiaa henkilökohtaisesti erityisenä, numerot ovat minulle numeroita, kirjaimet kirjaimia ja nuotit nuotteja ilman niihin liittyviä erityisiä näkö-, haju-, maku-, kuulo- tai tuntoaistimuksia.

Aikajaksojen hahmotus kuviona sen sijaan toimii yleisemminkin.  Aluksi ajan digitaalinen numeromerkintä tuotti vaikeuksia. En pidä numeronäyttökelloista. Yhä sijoitan useimmiten näkemäni numeraalisen aikamerkinnän  kellotauluun mielessäni. Suorakaiteen muotoinen kellotauluhahmo toimii mielessäni myös vuoden kuukausien kanssa. Vuosi vaihtuu kahdentoista kohdalla ylhäällä, kevät- ja kesäkuukaudet ovat alakkain aina juhannukseen asti, josta alasuora alkaa. Syyskuulta kuukaudet nousevat ylös toista sivua.

Viikko alkaa mielessäni nousta alaoikealta maanantaista ja päättyy alas sunnuntaihin muodostaen soikion, jossa keskiviikko on ylhäällä. Siis vastapäivään, jostain syystä. Viikonpäivillä ei ole mielessäni värejä, mutta niillä on kullakin oma tuntu, luonne.

Tulee mieleen, että taidemaalareilla ja taiteellisesti lahjakkailla ihmisillä synestesiailmiön täytyy olla voimakas. Minä koen tunteet kyllä värillisinä ja niillä on myös ominainen tuntu.

Mitäpä tähän muuta voi kuin todeta, että ihmisen aivotoiminta on mysteeri, jossa on runsaasti variaatioita yksilöiden välillä. Voi sanoa meitä olevan moneksi.