Pissismummo on prosessissa. VR on kuljettanut kiltisti vuosikymmenet Mummoa pikkukaupungista pääkaupunkiin ja takaisin.  Viime vuosina on saanut jopa paluulipun samaan hintaan sillä perusteella, että Mummolla on työeläkekortti, ja eläkeläiset saivat junissa 50 {b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a} matka-alennuksen. P.Mummo osti usein kymmenen matkan eläkeläislipun, jossa oli alennuksineenkin vielä yksi matka ilmainen. Sen voimassaoloaika oli Mummon matkailuun sopiva ja pahvinen kortti helppo leimata. Oi niitä aikoja.  

Sitten VR alkoi kehittää palvelua. Liput muuttuivat paperisiksi kertalipuiksi, jotka olivat  tosi hankalia käyttää leimauslaitteessa. Mummot ja papat saivat ähertää ja söhertää, että saivat paperin sisään, ja usein keltainen kone ei inahtanutkaan vaikka miten lipulla tökki. Työmatkalaisethan käyttivät kuukausilippujaan, joka saivat olla vaikka kotona piirongin laatikossa, jos ei tarkastaja sattunut samaan junaan ja harvoin sattui.

Viimeisin kehitys toi juniin HSL:n systeemin seutulipun. VR:n eläkeläisalennus muuttui koskemaan vain kansaneläkeläisiä. Paperilipussa on nyt ostoaika valmiina, joten sitä ei tarvitse leimata, mutta paluulippua ei voi ostaa lähtöasemalta, sillä se ei kelpaa enää puolentoistatunnin päästä.  Nyt mummot maksavat täyden hinnan mennessä sekä palatessa ja täyttävät lipunmyyntivaunut viimeistä paikkaa myöten. Koska pitempien junamatkojen liput ostetaan nykyään suureksi osaksi netin kautta, veikkaanpa, että seuraava kehittämiskohde on asemien lipunmyynnin lopettaminen kokonaan. Johan siellä nyt seisoo automaatteja, joiden käyttö onnistuu vain näppäräsormiselta ja lukulasittomilta. Oijoi, miten mummokansalaisen elämästä kehittyi hidasta ja hankalaa.

Pissismummo tarttui seutuhärkää sarvista ja tilasi HSL-kortin. Kun kävi ilmi, että kortilla maksettu junamatka on euron ja 10 senttiä halvempi kuin asemalta tai junasta ostettu kertalippu, etsi hän palveluluukun asematunnelista ja käväisi lataamassa korttiin rahaa. Se oli helpoin osuus. Nyt seisoo hän junan eteisessä mustan laatikon edessä meditoimassa miten se menikään, että kortti tuohon ja tuosta painetaan ja pitäisi kuulua piip ja jossakin pitäisi näkyä tekstiä ja jossain vihreä valo. Luultavasti maksoi hän viimeksi matkansa moneen kertaan tai ei ollenkaan, koska piippausta ei kuulunut. Mummo paineli varmuuden vuoksi nappuloita uudestaan ja uudestaan, sama tulos. Hohhoijakkaa.

Kehitysprosessit ovat uuvuttavia, huokaa Mummo. Ei saa elämässä liian helpolla päästä, ei. Hyvä kun hengissä selviää.