Ihmisen lapsi ei synny tyhjiöön, valtaamattomaan tilaan maailmankaikkeudessa. Jos syntyisi, olisivatko mahdollisuudet silti rajattomat?  

Mihin päädyt, sitä et itse täysin päätä, sen määräävät osaksi syntymäsi peruskoordinaatit. Maailman kolkka, yhteiskunta ja vallitseva kulttuuri, biologisten vanhempien jälkeläiselleen tarjoama geenikartta, kasvuvuodet.

Alkuasetelman reunaehtojen läpi omaan suuntaansa ponnistelevat yksilöt ovat harvassa, suurin osa jää kulkemaan näköpiirissä olevaa tulevaisuutta kohti mutkitellen, ajelehtien tai sinnitellen.

Moni hukkaa eri syistä mahdollisuuksia, jotka ovat tarjolla. Onnenpoikia on vähänlaisesti, vajoava pelastuu kasvu-uralle, jos joku voimavaraisempi yksilö näkee hänet ja tarjoaa toivoa ruokkivan tuen.

Ihmislapsen odotettavissa oleva elinikä näyttää hiljalleen pitenevän. Riittääkö elämän tarkoitukseksi selviytyä hengissä mahdollisimman pitkään? Riittääkö sekään, että itselle sattuivat käteen hyvät kortit?