Syksy huomauttelee kirpeästi tulostaan. Ikkunoilla kesän iloisesti kukkineet kasvit lojuvat rähmäisinä ruukuissaan ja valittavat, etteivät jaksa enää puristaa uusia kukkia, ei millään. Turha valaa lannoitevettä niskaan – kun kesä on ohi, niin se on.

Kotikulmiemme pikkukatuja reunustavat pihlajat. Tulenpunaiset marjatertut painavat raskaina oksia. Kun pakkasyöt tulevat, saattaa nähdä tilhiparven pelmahtavan aamulla pihlajista. Kauniita, harmaanpunaisia lintuja hassuine töyhtöineen.

Keskustasta kotiin päin tullessa, näkyy pihavaahteramme jo kaukaa. Oksa kerrallaan se pukeutuu punertavan keltaiseen syksyn tullen. Miten ihmeellisesti puun syysväri voi valostaa pihan, loimuta kuin auringon kehrä sinistä avaruutta vasten.

Rakastan syksyä: maan vahvaa tuoksua metsässä, värien hehkua, aurinkoisen päivän viileää selkeyttä, sateen himmeää hämärää. Elämä humisee kiihkeänä taustalla. Voi valita hetken, jolloin sukeltaa mukaan. Voi palata kotiin kylliksi saatuaan.

Menneinä vuosina syksy merkitsi uuden vaiheen kihelmöiviä energiavirtoja. Tänään syksy hymyilee lempeästi, tarjoaa parastaan: aikaa nauttia elämästä.