Suvi Ahola; Jos jättäisit minut; Kirjastudio 2006

Suvi Ahola on kirjallisuuskriitikko, joka luo itsekin kirjallisuutta. Tässä opuksessa on runoja keski-iästä, parisuhteesta, perheestä ja — juoksemisesta. Runot ovat jotenkin arkipäiväisiä ja totisia tyyliltään, mutta eivät sisällöttömiä. Kriitikko tuntuu suhtautuvan kovin kriittisesti omaan naiseuteensa. Etsimällä etsin huumorin pilkahduksia, joita perhe-elämä yleensä tarjoaa kosolti. Äkkiä ei  löydy.

”Joka kaappi on järjestyksessä, / puhtaat lakanat huokailevat hiljaa päällekkäin. / Keinutuoli keinuu. / Aika valuu hitaasti huoneesta toiseen, / kun lumi muuttuu siniseksi. / Liinan alla kohoilee jokin lämmin, pyöreä ja elävä. / – / Kuka sen saa? Miksei joku jo tule?”

*

Erkka Mykkänen, Pauli Tapio; Kolehti; Ntamo 2010

Kyseessä on valikoima Euli ja Parkka -runoblogissa julkaistua materiaalia. Luin tämän. Mitä sanoa? Lukekaa ja hämmästykää.

*
Bo Carpelan; Gramina; Otava 2010

Mestari vertaistensa seurassa, voisi luonnehtia Bo Carpelanin viimeistä kokoelmaa Horatiuksen, Vergiliuksen ja Danten tekstien äärellä syntyneistä aforistisista säkeistä. Runoilija on jo kauan tuntunut tietävän ajan lyhyyden, hänelle ominaisen varjo -metaforan rinnalle nousee tässä yhä vahvemmin pimeys.

Kun runoilija menee pois, elämää synnyttävien sanojen alkumeri jää.

*
Anne Hänninen; Eletyn valo – valitut runot 1978–2005; WSOY 2008

Anne Hännisen runoihin tutustuin jo hänen ensi kokoelmassaan Yön tina sulaa aamuun, julkaisuvuonna 1978. Muistan, että jokin siinä kosketti niin vahvasti, että jäin seuraamaan hänen runoutensa kehittymistä. Tähän kokoelmaan runoilija on itse valinnut 11 runoteoksestaan keskeisimmän, ehyimmät, parhaiten aikaa kestäneet runot. Häikäistyn uudelleen sivu sivun jälkeen hänen tunteidensa ja metaforiensa alkuvoimaisuudesta, ilmaisun väkevyydestä ja ulottuvuuksista. Minua puhuttelee runoissa toistuva yksinäisyyden, ulkopuolisuuden, sivullisuuden kokemus. Siitäkö syntyy näin vahvaa ja kirkasta runoa?

”Annoit kohtalosi tuulten käsiin, tietävätkö mitä / tehdä sillä? Tietääkö ikuisuus? / Kämmenpohjissasi tähtien uurteet kuin tuhkauurnat / tavoittelit niin paljon: ei ilmaa voi pidellä / eikä tuli sinussa tätä kestä.” (Hedelmäntäysi, 1991)

”Kurjenmiekkojen loiste kuin eletyn valo: en / saa sitä mukaan.”

”Vilukot kukkivat. Ja karhunköynnös ohdakkeiden alla: / valkoiset kukat pudonneet. Punos pitkä, läpinäkyvä, hauras. / Ilta on kirkas kuin myrkkysienen neste. / Kettu pysähtyy rannalle: veden matka heijastaa kaiken / lainavalon. Kuin lasia.”  (Sateen muisti, 2002)

***