Voimala on kiinnostavimpia keskustelufoorumeja tv-tarjonnassa tällä hetkellä. Inhimillinen tekijä on jo kangistunut kaavoihinsa ja Punainen lanka haalistumassa alkuaikojensa kirkkaasta kimalluksesta. Musta laatikko pöyhii ja raapii pelkkää päivänpoliittista sälää. Arto Nyberg, miellyttävä tv-persoona toki sinänsä, marssittaa toimittajakeskeisen ohjelmansa statisteiksi mitä merkillisimpiä yhdistelmiä julkisuuden henkilöitä muutamaan pinnallisen kysymykseen vastaamaan eikä kävijöiden kesken näytä olevan tarkoituskaan saada aikaan vuorovaikutusta.
Voimalan voimakaksikko, nuo mainiot toimittajanaiset, olivat pääsiäinen mielessään silmäilleet henkisiä oppaita. Onhan niitä moneen lähtöön. Haastatelluista henkilöistä vaikutti mielenkiintoisimmalta munkki Serafim, eräs monista lahjakkaista ortodoksiseen munkinkutsumukseen päätyneistä erakkosieluisista miehistä Suomen maassa. Hän koki kutsumuksekseen hengellisen elämän popularisoinnin, ajan kielelle saattamisen, mikä ei ole ollut ortodoksisuuden vahvimpia puolia näihin asti.
Ohjelmassa oli mukana myös pari luterilaista teologian tohtoria. Feministitelogi edusti luterilaista spiritualiteettia ja puhui kauniisti hymyten ’kokonaisvaltaisesta’ ja ’ruumiillisuuden hyväksyvästä’ teologiasta. Hämäräksi jäi mitä sillä käytännössä tarkoitettiin yksilön kohdalla. Uskontoja tutkiva teologimies sai verbaalisesti ylivertaisena keskusteluosuudessa paljon tilaa. Hänen tietomääränsä kuulosti huimalta, mutta mikä mahtoi olla hänen oma hengellinen elämänsä ja suhteensa mystiikkaan?
Ajassamme on tarjolla tosi paljon ja tosi monenlaista henkistä opasta ja opettajaa, kirkkoa, seurakuntaa ja porukkaa. Ne ovat olemassa siksi, että ihminen ei ole pelkkää biologiaa eikä yksin maailmassa. Jokaisessa on myös henkinen ulottuvuus, joka tarvitsee ravintoa ja jota ei tyydytä pelkästään järkeä tai vaistoja ruokkiva elämäntapa. Toimittaja kysyi: mitä te sanotte spiritualiteettia etsivälle nykyihmiselle? Vastaukset tiivistyivät näin: menen siis sekä parvekkeelle että metsään ja luen kirjoja.
Parveke viittaa tavanomaisen elämänmelskeen yläpuoliseen – metsä taas luonnonrauhaan ja vetäytymiseen. Kirja voisi olla syventymisen ja pohtimisen symboli. Serafim antoi rukousmantrankin: Kristus armahda!
Harmi etten nähnyt ohjelmaa! Ostinkin joskus aikoinani Valamosta pienen kirjasen Serafimin ohjeita, hetken mielijohteesta. 🙂
Olen itsekin sitä mieltä, kun olen joitain teologeja kuunnellut, että tietoahan on kyllä, tietoa, mutta nimenomaan minusta esim. kristillisyys on jokapäiväistä lähimmäisenrakkautta ja henkilökohtaista uskoa; sanotaanhan Raamatussakin, että ei pelkkä uskokaan riitä (pahat hengetkin uskovat ja vapisevat…), vaan myös teot ja LÄHIMMÄISENRAKKAUS. Että rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään. Sehän oli Jeesuksenkin mielestä tärkein opetus. Mahtaneeko hukkua noihin kaikkiin hienoihin feministis-sovinistis-teologisiin kiistoihin…
Kommentin jätti SusannaR · tiistaina 10. huhtikuuta @ 20:16
Sitten vielä ”henkisestä shoppailusta”, on jännä kyllä tutustua erilaisiin asioihin, tarkoitan että mitä mikäkin seurakunta tarjoaa opetukseksi.
Jotkut ovat sitä mieltä, että nykyajan onnellisuuteen pyrkivä kristinusko olisi väärä, että pitää luopua omastaan muiden hyväksi ja että elämä on myös kärsimystä.
Ja sitten kriittisyyttä pitäisi olla myös, siteeraan taas Raamattua: ”tulee monia oppaita ja näkijöitä, mutta minä en ole heitä lähettänyt”.
Kommentin jätti SusannaR · tiistaina 10. huhtikuuta @ 20:20
Ja vielä sen verran :), että itsekin aina mietin mitä voi kirjoittaa tai sanoa, mutta eihän uskonto ja siitä puhuminen ole vain teologien ja pappien tai ”kirkonväen” yksityisoikeus.
Kommentin jätti SusannaR · tiistaina 10. huhtikuuta @ 20:21
Samaa minäkin kuunnellessani mietin. Serafim oli siinä joukossa outo, mutta samalla jotenkin niin tosi, aito. Teologialla on paikkansa, mutta joskus tuntuu, että usko jää ’päähän’. Kristillisessä mystiikassa korostetaan uskon laskeutumista ’sydämeen’, joka sitten näkyy elämässä. Hyvä, että asioista puhutaan!
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 10. huhtikuuta @ 20:30