Niin vain hukkasin lokakuun luetut kirjat tietokoneeni päivitysten aiheuttamassa mylläkässä. Blogineuvojani, joka on paitsi pojistamme Kuopus, myös it-alan ammattilainen, sai suurin piirtein varttitunnissa palautettua jo menetetyiksi luulemani tiedostot näkymäksi, jota osaan käyttää. Mutta ’lokakuun luetut’ oli siivoamisinnossani joutunut roskikseen ja niitä tyhjennellessä bittiavaruuteen. Ei se maailmaa kaada, mutta kahdenkymmenen vuoden lukuhistoriaani tuli harmillinen kämmi.

Pienten valitusten lista saattaisi saada jatkoa, mutta muistutan itseäni siitä, ettei se kiinnosta ketään, ei paljon itseänikään. Oman vanhuuteni vaivat ovat monen muun ongelmien rinnalla vielä vähäiset, mutta myönnän, että niitä on. Siinä se tuntuu, vuosien paino! Eikä sekään niin paljon kuin maailman asioiden laita ja tila. Lehdet ovat täynnä ikäviä uutisia ’hyvinvointivaltion’ asukkaiden pahoinvoinnista ja millekään mitään mahtamattomien yhteiskunnan ongelmien sumasta.

Niin, onhan marraskuu. Sekö ihmisiä painaa? Eikös sekin ole vain kerran vuodessa. Siis ohimenevä? Pitäisi jo tietää, tähän ikään. Sitä paitsi ensimmäisellä marrasviikolla on jo ollut ainakin kolme aurinkoista päivää, mikä on enemmän kuin yhdelläkään lokakuun viikolla oli näillä main. Perinnetietoisten kekri, haamuintoisten ryminäviikonloppu tai hartaampien Pyhäinpäivä on juhlittu ja Isänpäivä kohtsillään täällä. Kyllä se taas tästä kolmessa viikossa joulukuuksi muuttuu!