Olen kiitollinen, ettei se ainoa sanomalehti, jota luen, ole muuttunut (vielä kokonaan) digitaaliseksi. Käyn kyllä päivittäin YLE:n digiotsikoita klikkailemassa, mutta kun haluan perehtyä johonkin ajankohtaiseen uutiseen tai dilemmaan tarkemmin, haluan lukea sen lehdestä. Siksi, että minulle jutun toimittajan nimi (ainakin useimpien kohdalla) on tae siitä, että asiaan on perehdytty, taustoitus on kohdallaan ja kieli on kunnollista. Hesarin lukija ei halua vain tietää vaan myös ymmärtää.

Lehden viimeisten kehitysaskelmien jäljiltä näyttää siltä, että alkuviikon numeroissa sisällön taso on matalahko, sitä sun tätä viihteellistä ilmiötä maailmalta jollekin kuvitteellisille nuorisolle, joka tuskin lehteä tilaa tai lukee. Itse olen erityisen iloinen kulttuuriosastojen täysipainoisesta annista, joka näyttää sijoittuvan loppuviikolle. Vain valtavat koko sivun tai aukeaman henkilöjutut kuvineen, jotka täyttävät viikonlopun numerot – hyvin tehtyinäkin – turhauttavat. Eikö halullisten naamaperusteinen juttufoorumi ole enempi viikkolehtien leipälaji?

No, koska Toinenkin meistä (tilauksen pääasiallinen maksaja) on rutissut aika ajoin näitä samoja, otinpa asiakseni sanoa.  Ja vielä tämänkin: en vähästä pöyristy, mutta tällä viikolla erään tietyn tyylilajin iäkkään amerikkalaistähtösen kuoleman saama huomio kaikissa uutisvälineissä viikon suruliputuksineen valkoisessa talossa on ollut käsittämätön lajissaan.