niin kauan kuin olen runoja lukenut, olet ollut minulle olemassa, osannut sanoittaa tunteeni luontoa kohtaan, puita ja metsää, niittyjä, sen heiniä, kukkia ja perhosia, lintuja, kallioita, vettä, taivaan pilviä, olet ollut minulle kesärunoilija

niin kauan kuin olen itseni tajunnut tytöksi, josta on tulossa nainen, olen osannut lukea sinua siihen nälkään, mihin äidin velli ei riittänyt eikä yksinäisyyteni ja maailmani rajat antaneet eväitä, olen osannut lukea, lukenut ja kasvanut sinun kanssasi

niin kauan kuin matka omaan vanhuuteen on vuosia vienyt, olen palannut sanojesi luokse ja tarvinnut sinua. vielä nytkin keskustelen kanssasi, vanhuuden intohimoista ja kuolemasta, joka humisee tuulena unissani

voi hyvin, Eeva, edeltä mennyt

27.6.2026