Eve Hietamies   Hupparizombi   Otava 2025

Antti Pasanen ja Paavo, tuo hurmaava yksinhuoltajaisä ja poika -parivaljakko, on päätynyt saman katon alle Ennin ja Tertun kanssa ja alkaa Antti Pasasen jatko-opiskelu isänä kahden teini-ikäisen perheessä.  – Kirjailija on viimeiset viisitoista vuotta kuvannut viiden romaanin verran Antin ja Paavon vaiheita ja kehittänyt oman tyylin, joka perustuu ylenmääräiseen liioitteluun käyttäen hyväksi naisten ja miesten erilaisuutta tunteissa, ajattelussa, sosiaalisuudessa ja korostaen kunkin yksilön omalaatuisuuksia vielä erikseen. Vauhtia riittää, kiroilua suorastaan ylen määrin – samalla herkullisia tuokioita arkisen yhteiselämän käänteissä. Hauskakin kirja on, vaikka joitakin toistuvia osioita tekee mieli harppoa.  Hyvä, että bonustytär ja isäpuoli pääsevät sovintoon viimeistä edellisellä sivulla, alkoi jo nyppiä mykkäkoulu ja yliyrittäminen.

*

Sari Vuoristo   Silmien väli   Aviador 2025

Kirjailija vuodesta 1996, jolloin voitti Joenpolvi- novellikilpailun sekä HS:n esikoiskirjapalkinnon. Etäisyys linnuntietä aloitti 2022 romaanitrilogian, jonka toinen osa Silmien väli on.  ”Romaani tarkastelee auttamista, identiteettiä ja kuulumista neljän henkilön näkökulmasta. Voiko toista ymmärtää omista lähtökohdista käsin? Mitä eroa on synnyinmaalla ja kotimaalla ja kuka määrittelee kumpaan kuulut?”   – Romaani kertoo rauhanturvajoukkojen työstä Afganistanissa. Se voi lukea vain sellaisenaan, auttamistyön arjen kuvauksena, tai myös ahdistuksen sietokyvyn testinä sen mukaan, kuinka monta kertaa tunnet halua lopettaa lukemisen sietämättömänä kokemuksena, kun asiat eivät ole sellaisia miltä ne näyttävät eikä pelkästään sellaisia, miltä ne kokijasta tuntuvat.  

*

2040 Tarinoita demokratian tulevaisuudesta (10 kirjoittajaa)Teos & Sitra 2021

Vaihtelevia tyyliltään – aina kirjoittajan mukaan. Aihe kiinnosti, mutta kirjan anti oli laihanlainen. Parhaita mielestäni Mikko Rimminen ja Emmi Itäranta.

*

Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjaa:

Pohjanmaa   Otava 1982; Talvisota   Otava 1984; Ameriikan raitti   Otava 1986; Lakeuden kutsu Otava 1997;

Pohjanmaa – romaaninsukuperheen matriarkka on mummo, tässä tapauksessa muistinsa kerroksia koluava, milloin mitäkin aikaa eläväinen, jo kuolleen poikansa taloa mielestään määräävä, miniäänsä ja pojanpoikiensa taloon tuomia miniöitä peräkammarista tai pihamökistä käsin hallinnoiva isu. Miten sukupolvien kerrokset samaan taloon mahtuvat asumaan, kenen taskussa aitan avaimet ovat ja kuka sanoo missä mikäkin kaappi seisoo.        – Todella mielenkiintoista tutustua isojen kaksivooninkisten pohjalaistalojen elämäntyyliin, mutta sitten kun aikamiespojat ryhtyvät tekemään kiljua ja kuljeksimaan ryyppymeiningissä kylillä uhoamassa kiroillen puukkoineen, tarvitaan ainakin naislukijalta kyllä sisua jaksaa romaanin loppuun.

Talvisota alkaa asiallisesti Pohjanmaan asevelvollisten kokoon kutsumisesta ja kuljetuksesta rajalle ennakoimaan taistelujen vaatimia toimia, kuten miinoituksia, hyökkäysvaunujen kivilohkare-esteitä peltoaukeille, juoksuhautojen kaivua ja korsujen rakentelua, kunnes rajan takaa alkavat tosissaan tulla rymistää. – Tuurin tapa kirjoittaa etulinjoille joutuneen kokemattoman sotilaan vaiheittaista sopeutumista edessä olevaan tilanteeseen on tässä romaanissa liioittelematon ja ymmärtävä. Sotaa kokematon lukija arvostaa tätä tyyliseikkaa, joka syntynee siitä, että kirjailija kertoo isänsä sukupolvelta kuulemiaan tarinoita kuin olisi itse ollut tapahtumien keskiössä. Tulen ajatelleeksi, että koska omien vanhempieni sukupolvi on pääsääntöisesti vaiennut sotakokemuksistaan, tämän kaltainen kerronta on ainut mahdollisuus saada realistista kuvaa sodasta ja sen vaikutuksesta yksilöön tai yhteisöön. Väinö Linnansa lukenut ja kaikki Suomen sodista tehdyt elokuvat nähnyt lukija on elämyksen äärellä ja vaikuttuu syvästi.

Ameriikan raitti kutsuupohjalaisia liikemiehiä, joille verorästien ja kirjanpitorikosten vuoksi odottaa poliisin käynnistämä ulosotto. Tulee tilien tyhjennyskiire ja äkkilähtö Ruotsin kautta Floridaan, jonne on jo Amerikan kuumeen ansiosta muodostunut suomalainen yhteisö. Ikuisen kesän tyyssija yllättää, kuumuus vaatii sopeutumista ja kiristää hermoja, kielitaidoton on edeltä tulleiden armoilla monessa asiassa. Monella on kotimaassa vaimo ja lapsia ja Amerikassa toinen vaimo muuttajamiestä passaamassa. Päähenkilö lähtee apukuskiksi rekkaa ajavan maanmiehensä vientimatkalle Montrealiin, hänellä on tilaisuus käydä etsimässä vaarinsa hauta ja sukulaiset Kanadan puolella. Tuuri pyörittää omaan tuttuun tyyliinsä juttua, miesten ehdoilla täysin mennään ja juopottelukulttuuri kukoistaa.  – Alan saada tarpeekseni Antti Tuurista ja pohjalaisten miesten touhuista. Jäljellä on Lakeuden kutsu lainapinossa, täytynee se vielä lukea.

Lakeuden kutsu toi Hakalan Erkin viimein kotiseudulle, kun yrittäjän Amerikkaan ajaneet verovilungit Suomen lain edessä vanhenivat. Tuli halu ja tilaisuus myös tarkistaa onko avioliitto vielä voimassa.  – Opus lunasti viimein salaisen toiveeni, että Tuurin palkittu ja monen kehuma, romaaninkehrääjän miesnäkökulmainen taituruus olisi auennut naislukijallekin. Tuurilla on kyllä oma ääni ja letkeä kertojantyyli, mutta loputtomat ’sivullisena’ kerrotut keskustelut olivat jo alkaneet pitkästyttää. Tässä opuksessa rytmitys viimein löytyi, toimi ja piti mukana loppuun asti. *Taidan silti nyt pitää taukoa näistä Tuurin pohjalaismiesten tuumailuista, joita niin usein nähtävästi on pakko viinalla tehostaa.

*

Anton Tsehov   Lokki, Vanja-eno, Kolme sisarta, Kirsikkatarha   Otava, erityispainos

• En ole mikään venäläisten klassikkojen erityinen ystävä lukijana. Edellisestä Tsehovista on runsaasti aikaa, enkä muista mitä silloin ajattelin näistä, mutta muistaakseni Kolme sisarta kävin joskus Kansallisteatterissakin kokemassa. Näytelmä luettuna on uuvuttavaa kahlausta vuorosanojen viidakossa. Tsehovin näytelmissä ei tapahdu juuri mitään, mutta teatterissahan esitys vasta syttyy eloon aina osajaosta ja näyttelijöiden tulkinnoista sekä ohjaajasta riippuen. Lukukokemus paljastaa kuitenkin autenttisen kuvaajansa näkemyksen venäläisen ihmisen sielunmaisemasta ja periolemuksesta.

***

Elokuvat

Kilimanjaron lumet           * Ranskalaisen nykyelokuvan kärkiohjaajiin lukeutuvan Robert Guèdiguianin huipputeos on syvästi humaani ja palkittu Euroopan Parlamentin LUX-palkinnolla 2011.  Päärooleissa Jean-Pierre Darroussin ja Ariane Ascaride.          – Tarina liikkuu irtisanottujen ja työttömien arjessa, jossa kukin ratkaisee elämäntilanteensa ongelmia perusluonteensa ja eettisen koodistonsa puitteissa. Hyvä elokuva, jonka tarina puhuttelee katsojaa ja jättää syvästi tyydyttävän ja hyvän mielen ratkaisuista, joihin päähenkilöpari päätyy.    

*