- Miten niin lanka-? ihmettelin ääneen tänään sipaistuani pölyt pinnoilta, sängyn alta ja ruokapöydän alle eilen päätyneet murut. Hän meillä, joka hallitsee mm. nettiosoitteet (joista voi tarkistaa minkä tahansa ihmetykseni aiheen syyt ja seuraukset) ja jolla on aikaa silloin, kun minulla on tähdellisempää tehtävää (kuten siivoilu tai blogijutun kirjoittaminen) – siis Hän lukee ääneen selityksen kansanperinteestä, mikä liittyi entisinä aikoina vuoden varrella kehrättyihin villalankoihin sikäli, että pääsiäispyhiä edeltävänä lauantaina langat värjättiin. Se ei ihan pieni askare ollutkaan luonnonvärien kanssa lotraten. Eikä siinä kaikki, Hän lukee edelleen, että ruotsin kielen långfredagin lång-sanan vanha muoto langa, on liitetty myös perjantaita seuraavaan lauantaihin ja tarttunut sitä kautta suomenkielistenkin lauantaihin. Jotenkin siihen tapaan.
- Olipa niin tai noin, lauantaisauna on jo Hänen toimestaan pantu tuloilleen, ja pian istunemme lauteilla ihanasti löylytellen.