Pissismummo kun pääkaupunkilaistui muinaisopintojensa vuosina ja pikkukaupunkilaistui sitten myöhemmin perhevuosinaan metropolin tuntumaan, on hänen lapsuusmurteensa laimistunut likipitäen ohuisiin yläpilviin. Mitä nyt Poikakaverin kanssa ollaan mie ja sie ja toisinaan innostutaan houkuttelemaan esiin antiikiksi marinoituneita sanontoja siltä suunnalta, miltä sielu on kotoisin. Niinpä Mummon on nyt tuosta Lastun heittämästä murrehaasteesta selvitäkseen konsultoitava Ikimuoriaan, jonka sanat eivät totisesti ole laimistuneet vuosien saatossa. Näin haastaisi Pissismummon Ikimuori:

–  Elähän tiijä, tätä ei kyl usko kukkaa eikä hääkää, mut tiä mekko, tiähä iha soppii miun piäle. Niät sie, tiä miun tyttärein, sen huitakkeen, tuoma mekkorupale. Emmie kyl tätä pitämää ruppii, liian on korrii, miula millonkaa punasta vuatetta ou olt. Mut onha tuo soma peilist kahtoo aikase kuluks.  – Ja siul sitä riittää aaninkia vaik joka sormel. Tehhää sit silviisii ko sie sanot, lienöö hyvä se. Mut jos miun mummoin ois tiänkii näht ja kuult, ei ois tient nauraisko hää vai itkeis. Sisso!

– Elähän tiijä, niä tyyräsiit miut junal Helsinkii mänemää ja nii ol kiire omil apajillee, jot ei kahtoneet, onks se juna tult vai mänt. No, se ol mänt, toinperrää. Mie miettimää, jot mitäs mie nyt, ni siin ol sit semmone koppalakkine, mikälie ukonturjake, ni mie silt tiijustammaa, jot piäsööks tiältä millä Helsinkii, ko mie en junnaa kerent. A’vot, hiä olkii nii simasuine, jot osviittail miut linikal mänemää. Täshä mie nyt sit vasite oon, Helsinkis kumminkii.  

– Mitä hää sannoo? Mie mittää tiijjä heijä kapuloist. Akkiloisiit paremmi tavaroitaa. Ain on jottai hävveyksis nii toisel ko toiselakkii pojapojal.

– Appuuks hää tarvihtoo? Enhä mie tiijä mittää näist nykysist mualiman asjoist. Nii on kovast monnee kertaa muunlaiseks muuttuneet, ko tiä eeuukii on tult meil kummittelemmaa. Häne ois pitänt paremmi kuunnella muantiijon tunnil ja läksysä lukkii, sanon mie.

– Ai mitä? Jot ostinks mie sit sen röijyn sielt mauri´kaupast Helsinkis käyvessäin. A’ en ostant. Ei siin puojis mittää mummoloil sopivaa oo, ko niit vähävirkasii muothepenii. Niishä miul naurais variskii pello’ aijal.

 

   

  • Riemastuttavaa luettavaa. Minulla itselläni ei ollut enää ketä konsultoida.

    Kommentin jätti Liisa · tiistaina 1. joulukuuta @ 14:14

  • Voe miten joutusasti mänj kielj suussaein eistuas ku tätä luvin yhen kerran ja toesennii ku se niin lystisti silimiä keikutti. Karjaloo en ossoo huastella mutta sujuvasti haluvan kuunnella. Mummolle terveissii. Ja kiitoksii. Siulle myös.

    Kommentin jätti Lastu · tiistaina 1. joulukuuta @ 14:56

  • Toinperrää, aah, miult iha syvän sullaa tätä lukies. Niin mahottoman simasuist juttuu tää on jot jot. Tuota toinperrää en mie ookkaa kuult sitte sen jälkee ku mie post-Saimi yläkerrast Simpeleelt läksin muille maille. Tuli iha mielee ne ajat ku kolmevuotias kisu sano miulle, jot ennenvanhaa ku myö uko kans mäntiin mehtää reka kans, iha toinperrää mehtään. Kiitos Ellinoora tästä!

    Kommentin jätti mehtäsielu · keskiviikkona 16. joulukuuta @ 18:53

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.