”Maan ja taivaan luojan kiitos soikohon!  Kaikkein lahjain suojan armo suuri on. ”

maan päivien himmeään hämäryyteen pilkahtaa jostain pilvimuurin rakosesta auringonsäde. ihmiset sävähtävät hereille: satamattomien sateiden apeassa muurissa on sittenkin rakoja! aurinko ei ole sammunut! vähäisen valon vuodenaika koettelee kestokykyä, ja voi myös ihanasti yllättää.

”Herra neuvoillansa tiemme viitoittaa, lupauksistansa sielu rauhan saa.”

kaikesta on mahdollista oppia, vanhana nimenomaan, monesta on jo kokemusta. voi erehtyä toinen toisensa tarkoitusperistä, toimia hassusti väärin pyrkiessään korjaamaan jotain, mikä ei ole rikki ollutkaan. pyydellä anteeksi olematta oikeasti pahoillaan. uskoa sitkeästi oikeassa olemiseensa.

”Kiitos Herra taivaan, kun tuot lastes vaivaan lahjas runsahimmat.”

miten tässä ankarassa pimeydessä näkisi taivaan Herran runsaan ja viisaan lahjan? näkisi, ottaisi vastaan yksinkertaisesti kiittäen. siinä on sielunrauhan salaisuus.