On syytä tosissaan miettiä, mistä löytyisi tässä syväkyntöisessä vuodenajassa aitoja ilon pilkahduksia, jotka eloa voisi keventää. Sumuaamuja ja päivähämärää tuntuu olevan ylimäärin. Henkilökohtaisia harmeja, pätkäunta, ikäviä uutisia maailmalta ja kotimaasta – niitä kyllä riittää.

Tuossapa on vastaus heti kohta: kaktus kirjoituspöydän kulmalla purkaa nuppuja, yksi vaaleanpunainen kukka on jo auki! Miten en ole huomannut? Yksikin kukka kykenee valaisemaan pilvisen päivän kuten iloinen yllätys aina. Ehkä eniten on kyse asenteesta, huomaammeko yllättäviä asioita. Poimitaan iloa!

Marras-joulukuu on vuoden pimeintä aikaa. Tänään aloin jo odottaa lumisadetta, kun sääennusteessa sitä lupailtiin viikonlopuksi. Ensi lumen maisemaa valostava ominaisuus on aina yhtä sykähdyttävä – vallankin täällä pääkaupunkiseudulla, jossa se ei enää vuosiin ole ollut itsestään selvä talventulon tunnus.

Puhelintaankin voisi somessa klikkailun sijasta käyttää ihan vain soittamiseen ja puhumiseen. Milloin viimeksi kysäisit kauempana asuvan omaisen tai ystävän vointia ja kuulumisia? Vanhat vallankin saattaisivat ilahtua yllättävästä yhteydenotosta. Itsensä ilahduttamista suunnitteleva voisi kysäistä seuraa teatteriin tai taidenäyttelyyn tai vaikkapa sirkukseen sen mukaan, miten tarjontaa on.

Kysyin ystäväpiiriltä reseptiä marraskuusta selviämiseen. Ystävä Pohjanmaan puolelta sanoo: ’Onhan meillä valoja! Ei tarvitte pärettä pirtin seinähirren välis polttaa.’ Ytimekäs resepti: kynttilät ja ystävät auttaa yli marraskuun! Kukkakimppu omalle pöydälle ja väreihin sointuva paksu kynttilä, joka saa palaa, vaikka koko pilvisimmän päivän! Riston valintaa kuuntelee moni radiostaan, Bachin lohdullisia ja voimauttavia säveliä. Lauluihmisenä saatan hyräillä äitini tavoin jotain mieleen tullutta tuttua sävelmää keittiössä puuhatessa tai panna levylautaselle Pavarottin energisen tenorin laulamaan bravuureitaan.

Itse asiassa marraskuu onkin jo puolivälissä. Ettei vain menisi ohi tässä voivotellessa!