Syyskuun lehtipuiden värikylläinen elämänriemu on jo lentänyt tuulen teitä. Viimeiset lokakuun viikot maisema on ollut villavanharmaa ja utuinen, kosteaa pisaroiva. Harvaan ovat käyneet auringon kultaiset säteet kurkistamassa pilvipeiton takaa maisemaa ja säleiden raoista huoneisiin. Ajatar kehrää hahtuvista unipeittoa, jonka marraskuun horrokseen valmistautuva ihmisen lapsi voi vetää mielensä kesämuistojen peitteeksi.

Taloyhtiössä ja lähinaapureissa on meneillään rottasota, jonka takia minkäänlainen lintujen tai muiden luonnoneläinten ruokkiminen on ankarasti kielletty. En ole nähnyt rotanrottaa, mutta naapurirauhan vuoksi tyydyn siihen, mitä hoksaavaisemmat ja jaksavaisemmat todistavat. Onneksi rotat eivät tykkää tammenterhoista (tiesi joku), joten oravamme saa eväänsä ja huvinsa joka tapauksessa. Jätän myös koivun lehtiä pihanurmikolle ja syreenin alle, mustarastas niitä mielellään viskelee ja jotain syötävää kasasta ilmeisesti löytääkin. Tali-, sini- ja pikkutiaiset käyvät ikkunalla hoputtamassa talipalloevästä entiselle paikalle, ja tikli järjesti oikein kunnon mielenosoituksen seinustalla, jossa on aiemmin ollut lintulauta! Helppo arvata, kenen puolella Mummelin ja Vaarin sympatiat ovat.

Tänään on päivä, jonka illalla sellistipoikamme sellistipoika soittaa Kauniaisten Musiikkijuhlien huvilasarjassa kokonaisen konserttiohjelman, jossa mm. Prokofjevin Sellosonaatti. Pianisti Valeria Resjan säestää. Emme pääse paikalle, mutta olemme hengessä mukana. Elämä kipinöi siis toisaalla hyvin toivein ja pyrkimyksin, vaikka meillä on hiljaista.