Teos on Otavan julkaisu 2025, tekijät Helsingin Yliopiston teologisen tiedekunnan dosentit Juha Pakkala ja Raimo Hakola sekä psykologi, teologian tohtori Ville Mäkipelto.

Tässä ajassa, jossa kirkkomme on sisäisessä kriisissä uskonopin erilaisten tulkintojen sekä katsomuksellisen lahkoutumisen myllerryksessä, teologisen opinsisällön tuntemisen ja pohdinnan tarve on ilmeinen. Siihen tarpeeseen tämä teos on hyvä vastaus. Uskon asiathan ovat tyypillisesti sitä lajia, joista väittely on turhaa, koska uskon sisältö ymmärretään pitkälti kunkin oman viitekehityksen ja elämänkokemuksen sisältä käsin. Tiede taas pyrkii tarkastelemaan asioita historiallisten todisteiden ja todennäköisyyden kehyksessä.  Tässäkin mielessä teos on onnistunut, siinä ei kiihkoilla minkään puolesta tai mitään vastaan. On mahdollista lukea ja jäädä pohtimaan.   

Erityisesti haluan kiittää tekijöiden asiallista ja kiihkoilematonta tyyliä esittää niitä tutkimustuloksia, jotka eivät tue raamatun antamaa kuvaa ajan historiasta tai tapahtumista. Moneen erilaiseen päätelmään ei ole myöskään eksaktia todistetta, johtopäätökset rakentuvat monesta lähteestä. Pyhäkoulun, rippikoulun ja raamattukurssin käyneenä sekä oman Raamattuni pari kertaa läpi lukeneena tunnen viitekehykseni käsitykset, en silti kokenut ahdistusta tämän uuden kirjan luettuani. Minulle on ollut hyvinkin selvää, ettei tuhansien vuosien takaisia asioita kukaan voi 100% varmuudella oikeiksi tai vääriksi todistaa. Uskossa ei ole kysymys varmasta tiedosta, vaan sen riskin hyväksymisestä, että tietomme ja ymmärryksemme on vajavaista ja sielun pelastuksemme on Jumalan armoa ja rakkautta yli vajavaisuutemme.