Luin Riikka Pulkkisen Rajan (Gummerus 2007, 5.p.) ensimmäisen kerran 2011. Lainaan tässä omaa tekstiäni Kolmas Huone blogin Lukunurkkauksesta v:lta 2011: ”Pulkkisella on nuoreksi kirjailijaksi hämmästyttävä kyky asettua eri ikäisten nais- ja mieshahmojen nahkoihin uskottavasti. Pidän hänen tyylistään, jossa ei paisutella tunnetasolla rankkojakaan kokemuksia, annetaan lukijan rauhassa kokea tunteet itsessään. Romaanissa on hyvän tarinan imu, joka pakottaa lukemaan tiiviissä tahdissa. Toinen hyvän tarinan tuntomerkki on, että kirjan ihmisten kohtaloita ja eettisiä ratkaisuja jää miettimään.”
Olen harrastanut merkityksellisinä ja kirjallisesti loistavina kokemieni teosten lukua muutaman vuoden välein uudestaan. Iän ja elämänkokemuksien kartuttua samaa tekstiä katsoo kuin uusin silmin, löytää uusia asioita. Myös lukutyyliä voi varioida. Koska tässä kirjassa kuljetetaan rinnakkain eri ikäisiä henkilöitä, joiden tarinat sivuavat toisiaan, valitsin tällä lukukerralla päähenkilöksi Anjan, jonka tarinaa luin sanatarkasti ja muiden tarinaa nopealuvulla kuin palauttaakseni mieleen tarinan kulkua ja käänteitä. Tästä syntyi kokemus voida kulkea päähenkilöksi valitun askelissa ja kokea hänen elämänsä merkityksellisten käänteiden muutosvaikutus toisiin tarinan henkilöihin. Mielenkiintoista, miten se lisäsi lukukokemuksen intensiivisyyttä!
Omaan ikääntymiseen liittyvien käännekohtien ja yleisempäänkin ikäkausivaiheita rekisteröivään pohdintaan taipuvaisena, olen tullut niille rajoille, joissa myös kuolemaan ja sukupolvimuutoksiin on luotava omakohtaisempi suhde. Nimenomaan tähän löysin Anjan tarinasta eväitä ja näkökohtia. Anja pohtii antiikin tragedioiden ja tavallisten ihmisten elämän ja kuoleman kysymysten eroa. Onko oikeutta vaatia kuolinapua läheiseltä? Onko sitä pyytävälle läheiselle annettu lupaus täytettävä? Lain mukaanhan kuolinapu on rikos. Onko omaankaan kuolemaan eettisesti oikein puuttua? Missä kulkee kivunhoitoon käytettävän sedaation ja kuolinavun raja? Kysymykset jäävät elämään, eikä niihin ole yhtä ainoaa vastausta.