Meitä suomalaisia on moneksi. Joulukuun kuudes on hyvä päivä kuulostella missä jamassa kansallinen identiteettimme kulloisessakin ajassa on. Yksi mittari sille on, missä kaikkialla ja miten itsenäisen maamme merkkipäivää juhlistetaan. Ketkä marssivat missäkin muodostelmissa ja missä merkeissä? Ketkä juhlivat presidentin kutsuilla, ja onko juhlan proseduuria päivitetty päämiehen vaihduttua muuten, kuin säätämällä valtiosalin valaistusta ja kutsumalla veteraanit ennakkoon omaan juhlaansa, jossa huomioitiin heidän ikänsä ja kuntonsa entistä paremmin.

Katselimme Linnan juhlia siihen asti, kun presidenttiparien yhteiskuva, ilman Tarja Halosta, oli otettu ja Alex ja Suzanne olivat ensimmäisen valssinsa tanssahtaneet. Mitä sitten tapahtui emme tiedä, varmaan media kertoo mitä mieltä kukakin mistäkin oli. Jotenkin liikuttavalta tuntuu, että yhä kaikkien täytyy todistaa tätä valtakunnan ainoaa juhlimisen arvoista Juhlaa. Mielessäni viipyy lähtemätön kuva Paula Vesalasta valkoisessa asussa tulkitsemassa veteraanien juhlassa ainutlaatuisella tavallaan Sibeliuksen Finlandiaa. Siinä oli samaa mystistä voimaa kuin aikoinaan Arja Saijonmaan Ystävän laulussa.